Kultaa, hopeaa ja glitteriä

Monen urheilijan menestyksekäs vuosi huipentui Linnan juhliin.

Huuhkajat varmistivat marraskuussa paikkansa ensi vuoden jalkapallon EM-kisoissa kapteeni Tim Sparvin luotsaama.

Suomen miesten maajoukkue pääsi arvokisoihin ensimmäistä kertaa. Monet jalkapallofanit olivat odottaneet tuota hetkeä vuosikymmeniä.

On vieläkin vaikea ymmärtää, mitä ollaan saavutettu. Olen ylpeä meidän ryhmästä. Se on joukkue isolla J:llä. Olen tosi iloinen, että olen saanut olla osa tätä joukkuetta.

Tim Sparv Linnan juhlissa

Naisten jääkiekon maajoukkue voitti tänä vuonna hopeaa. Michelle Karvinen oli joukkueen varakapteeni.

Loppuottelussa naisleijonat ehtivät jo juhlia voittoa ennen kuin tuomari hylkäsi maalin.

Lopulta Yhdysvallat voitti ottelun ja MM-kultaa voittomaalikilpailussa.

Jenni Hiirikoski on samaisen hopealle tulleen maajoukkueen kapteeni.

Hiirikoski on valittu maailman parhaaksi puolustajaksi kahdeksan viime vuoden aikana sekä olympialaisissa että MM-kisoissa.

Oli hieno tunnelma koko ajan, ja pelasimme itsemme suomalaisten sydämiin. Se lämpö, mikä tuli rajun tappion jälkeen, oli todella hieno.

Jenni Hiirikoski Linnan juhlissa

Menestystä tuli myös miesten maajoukkueelle, kun Leijonat voittivat toukokuussa MM-kultaa Bratislavassa. Kristian ja Salla Kuusela osallistuivat Linnan juhliin.

36-vuotias Kristian Kuusela pelasi maajoukkueessa ensimmäistä kertaa.

Jokereissa pelaavat leijonat Mikko Lehtonen, Veli-Matti Savinainen ja Marko Anttila saatiin poikkeusjärjestelyin Linnaan joukkueen pelimatkalta Kazakstanista.

Suomen miesten salibandyn maajoukkue voitti MM-kultaa viime vuonna. Joukkueen voittoon luotsasi kapteeni Nico Salo.

Salo on myös voittanut neljä perättäistä Suomen mestaruutta.

Ratakelaaja Amanda Kotaja voitti kolmannen kultansa parayleisurheilun MM-kisoissa.

Kolmas kulta tuli pyörätuolikelauksen naisten T54-luokan 100 metrillä. Kirkkain mitali on tullut myös vuosien 2015 ja 2017 MM-kisoista.

Itsevarmuus syntyy onnistumisen kokemuksista ja siitä, että on tukeva tukijoukko mukana. Mun mielestä meidän pitäisi kannustaa toisiamme eikä jättää sanomatta niitä hyviä asoita.

Amanda Kotaja Linnan juhlissa

Leijonien kapteeni Marko "Mörkö" Anttila nousi MM-kisoissa ilmiöksi. Anttila herätti huomiota myös juhlien kättelyjonossa.

Iltalehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Anttilan oli melko vaikea löytää vaatteita Linnaan, sillä hän on 203 senttimetriä pitkä ja 104-kiloinen.

Anttila teki pudotuspelivaiheessa neljä merkittävää maalia, joista kaksi loppuottelussa Kanadaa vastaan.

Elettiin turnauksessa vähän omassa kuplassa, ja kun tultiin Suomeen, huuma yllätti meidät kaikki. Se yhdistää kansaa jossakin määrin.

Marko Anttila Linnan juhlissa

E-urheilija Joona “Serral” Sotala voitti viime vuonna StarCraft 2 -pelin maailmanmestaruuden. Sotala on pelin ensimmäinen ei-korealainen maailmanmestari.

Sotala oli voittajasuosikki myös tänä vuonna, mutta hänen pelinsä päättyivät välieriin.

Yhteisö on elintärkeä pelaajien jaksamiselle. Samat kasvot ovat pyörineet pitkään, ja oikeastaan kaikki tunnemme toisemme. En usko, että ilman sitä moni jaksaisi pelata, Sotala kertoi.

Joona Sotala Linnan juhlissa

Rosanna Toivonen on Suomen naisten cheerleading-maajoukkueen kapteeni. Joukkue voitti MM-kultaa huhtikuussa.

Meillä on sellainen "we over me" -ajatus joukkueessa, sanoi Toivonen Linnassa.

Ratakelaaja Toni Piispanen sai kaksi mitalia kotiin tuomiseksi Dubain parayleisurheilun MM-kisoista.

Piispanen kelasi kultaa T51-luokan 100 metrillä ja hopeaa 200 metrillä.

Tyttöleijonat nappasivat historiallisen MM-pronssin tammikuussa. Emilia Vesa kuului joukkueen kapteenistoon.

18-vuotias Vesa oli Linnan juhlien kuopus.

Tekijät

Meeri Niinistö

tekijät

Meeri Niinistö, Tiina Jutila

kuvat

AOP, Lehtikuva,Tomi Hänninen ja Antti Haanpää / Yle

Julkaistu 6.12.2019