Yhdysvallat ja talibanit ovat palanneet neuvottelupöytään, kertovat amerikkalaislähteet

Talibanit eivät ole vahvistaneet käyvänsä neuvotteluita, vaikka Trump vakuutti sissien haluavan tehdä diilin.

Taliban
Entiset talibanit ja Isisin taistelijat luovuttivat aseensa 19. helmikuuta Jalalabadissa Afganistanissa.
Entiset talibanit ja Isisin taistelijat luovuttivat aseensa 19. helmikuuta Jalalabadissa Afganistanissa. Ghulamullah Habibi / EPA

Yhdysvallat on aloittanut uudelleen rauhanneuvottelut taliban-sissien kanssa Qatarissa, kertovat amerikkalaislähteet.

Yhdysvallat pääsi jo aiemmin tänä vuonna sopuun Taliban-liikkeen kanssa amerikkalaisjoukkojen vetäytymisestä Afganistanista, mutta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vetäytyi sopimuksesta yhtäkkiä kolme kuukautta sitten Talibanin tapettua yhdysvaltalaisen sotilaan. Syyskuussa Trump uhosi, että rauhanprosessi on kuollut ja kertoi Yhdysvaltojen kiihdyttäneen hyökkäyksiään Talibania vastaan.

Vieraillessaan Afganistanissa viime viikolla Trump sanoi "talibanien haluavan tehdä diilin".

Talibanit eivät ole vahvistaneet käyvänsä neuvotteluita. Viime kuun lopussa talebanien edustaja Zabihullah Mujahidin kiisti Trumpin kertoman tiedon neuvottelujen jatkumisesta.

Afganistanissa on tällä hetkellä noin 13 000 yhdysvaltalaissotilasta. Trumpin mukaan määrää voidaan vähentää ainakin 8 600 sotilaaseen ja mahdollisesti "paljon sen allekin". Amerikkalaisjoukkoja on ollut Afganistanissa jo 18 vuotta.

Korjattu kello 12.46 Taleban-liike ja talebanit Ylen käyttämään kirjoitusasuun Taliban ja talibanit.