Trump uhkaa Pohjois-Koreaa kaiken menettämisellä

Trump kehotti Pohjois-Koreaa ydinaseiden riisuntaan, kun Kim Jong-un kehui maan tehneen merkittävän kokeen

Ulkomaat
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump istuvat maiden lippujen edessä ja keskustelevat
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat Koreoiden demilitarisoidulla vyöhykkeellä kesäkuussa 2019.EPA-EFE/KCNA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un voi "menettää kaiken", jos tämä jatkaa vihamielisiä toimia. Trump vastasi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ilmoitukseen siitä, että maa teki "merkittävän kokeen menestyksekkäästi". Trump kehotti Twitterissä myös Pohjois-Koreaa riisumaan ydinaseet.

– Kim Jong-un on liian fiksu ja hänellä on aivan liikaa menetettävää, itse asiassa kaiken, jos hän toimii vihamielisesti. Hän allekirjoitti kanssani vahvan aseistariisumissopimuksen Singaporessa, Trump viestitti. Trump ja Kim allekirjoittivat yleisluontoisen julkilausuman ydinaseriisunnasta viime vuonna Singaporessa.

– Hän ei halua mitätöidä erityissuhdettaan Yhdysvaltain presidentin kanssa tai sekaantua Yhdysvaltain presidentinvaaleihin marraskuussa, Trump jatkoi.

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA raportoi aiemmin, että Pohjois-Korea on tehnyt "erittäin tärkeän" kokeen Sohaen satelliittien laukaisuasemallaan. Yhdysvallat on halunnut Pohjois-Korean sulkevan aseman.

Lähteet: Reuters

Lue lisää:

KCNA: Pohjois-Korea on suorittanut “hyvin tärkeän kokeen”Asiantuntija Trumpin ja Kimin huippukokouksen tuloksesta: Ympäripyöreä sopimus, joka ei suututa ketään