1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kansaneläkelaitos

Paltamolaiset pääsevät hoitamaan Kela-asioitaan kirjastossa – "Tuli todella tarpeeseen"

Kela on supistanut palvelupisteitään reilulla kädellä ympäri Kainuuta.

Kansaneläkelaitos
Kelan logo.
Kelan kanssa asiointi hoituu nykyään enemmän verkossa. Kuvituskuva. Mikael Crawford / Yle

Paltamossa toiminut Kelan palvelupiste sulki ovensa huhtikuussa, mutta nyt kirjastolle on perustettu asiointipiste, jossa Kela-asiat pystyy hoitamaan.

Asiointipisteellä henkilökunta opastaa verkkopalveluiden käyttöön, minkä lisäksi pisteellä on mahdollista avata suora Skype-yhteys Kelan asiakaspalvelijaan. Eli käytännössä asiat pystyy hoitamaan kasvokkain asiakaspalvelijan kanssa kuten ennenkin.

– Asiointipiste tuli todella tarpeeseen, Paltamon kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi toteaa.

Reilun vuoden sisään Kela on vähentänyt palvelupisteistä tai supistanut niiden aukioloja Paltamon lisäksi Suomussalmella, Kuhmossa ja Hyrynsalmella. Syynä supistuksiin ovat olleet jatkuvasti vähentyneet asiakasmäärät.

Ahoniemen mukaan Kelan palvelupisteiden vähentäminen on epätasa-arvoista.

– Heikommassa asemassa olevilta ihmisitä viedään palveluita välillä todella kauas. Pitäisi ymmärtää, että kaikilla ei ole valmiuksia käyttää sähköisiä palveluita.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi