Solja Virkkusen ja tuhansien muiden suomalaisten työmatkat helpottuivat maanantaina: "Ei tulisi mieleenikään autoilla"

Etenkin Tampereen seudun junaliikenne helpottui merkittävästi, kun uusi Manse-lähijuna aloitti toimintansa.

rautatieliikenne
Äiti lukee lapselle kirjaa junassa
Nokialainen Solja Virkkunen kulkee arkisin tyttärensä Seela Minderin kanssa junalla Tampereelle. Hyvät junayhteydet vaikuttivat asuinpaikan valintaan.Jussi Mansikka / Yle

VR:n tuoreen aikataulu-uudistuksen isoin muutos on Pirkanmaan lähijunapilotti. Esimerkiksi Tampereen ja Nokian välillä kulkee huomattavasti aiempaa enemmän vuoroja.

Nokialainen Solja Virkkunen kulkee päivittäin junalla Tampereelle 5-vuotiaan tyttärensä Seela Minderin kanssa. Virkkusen työpaikka ja tyttären päiväkoti sijaitsevat näppärästi kävelymatkan päässä rautatieasemalta.

– Yleensä hyppäämme aamulla puoli kahdeksan tai puoli yhdeksän junaan ja palaamme kello 16 junalla.

Virkkunen muutti perheineen Nokialle kolmisen kuukautta sitten. Asuinpaikan valintaan vaikutti mahdollisuus taittaa työmatkat junalla.

Uusi koti löytyi aseman läheltä, joten Virkkuselle juna on ylivoimainen esimerkiksi autoiluun verrattuna.

– Se on halvempaa, yleensä helpompaa ja ekologisempaa. Ei tulisi mieleenkään autoilla.

VR liikennöi jatkossa Virkkusen kulkemaa Nokia-Tampere -väliä 16 kertaa päivässä. Aiemmin vuoroja oli arkisin kuusi. Uuden Manse-junan vuorot ovat osa alueellista junaliikennepilottia.

Arkisin kulkevan M-junan reitti kulkee Tampereen ja Nokian sekä Tampereen ja Toijalan välillä, pysähtyen myös Lempäälässä ja Viialassa. M-junakokeilu jatkuu joulukuulle 2020 saakka, jonka jälkeen liikenne- ja viestintäministeriö päättää sen jatkosta.

mies seisoo asemalaiturilla sumuisena joulukuun aamuna
VR:n matkustajaliikenteen suunnittelujohtaja Juho Hannukainen kertoo, että aiemmin jatkuvasti loppuunmyyty aamuseitsemän Pendolino Tampereelta Helsinkiin ajetaan jatkossa suuremmalla IC-kalustolla, jotta vuoroon saadaan lisää paikkoja.Jussi Mansikka / Yle

– Mitään eksaktia numeroa ei ole asetettu tavoitteeksi, kertoo Juho Hannukainen, VR:n matkustajaliikenteen suunnittelujohtaja.

– Kokeilu on tosi tärkeä, että saadaan joustoa päivittäiseen kulkemiseen. Olisi se kurja vuoden päästä todeta, että palataan entiseen, Virkkunen toteaa.

Uusia kaukojunavuoroja pääradalle

Lähijunakokeilujen lisäksi kaukojunavuorojen tarjonta kasvaa. Esimerkiksi Tampereelta lähtee eri puolille Suomea jatkossa 20 uutta junavuoroa.

Suomen vilkkaimmalle reitille, Tampereen ja Helsingin välille tulee joulukuussa 12 uutta junavuoroa arkipäiville. Lisäksi Tampereelta Jyväskylään, Seinäjoelle, Vaasaan ja Ouluun kulkevien vuorojen määrä kasvaa.

Matka-aika Tampereen ja Oulun välillä nopeutuu keskimäärin 15 minuutilla ja nopeimmillaan matkan taittaa jatkossa noin 3,5 tunnissa.

Lisäksi kysytyimpiin vuoroihin on lisätty paikkoja. Kaikki aikataulumuutokset löytyvät VR:n sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lahden työmatkalaisilla hyvä tilanne

IT-alalla Helsingissä työskentelevä lahtelainen Lassi Ojala vaihtoi raiteilta pyörille kun hinnat halpenivat ja kulku bussilla on ollut oman työn kannalta sujuvampaa. Lehto on matkustusmuotojen "sekakäyttäjä" ja pendelöi toisinaan edelleen.

Lassi Ojala seisoo asemalla
Lahtelainen Lassi Ojala kuvailee itseään matkustusmuotojen sekakäyttäjäksi.Tuija Veirto / Yle

Innokas kulttuuriharrastaja aikoo myös matkustaa junalla jatkossa aktiivisesti, kun Helsinki-Lahti välille saatiin nyt myöhäisiä lisävuoroja. Iltajunaliikenteeseen tuli parannuksia, kuten päivittäinen Z-juna Helsingistä klo 23.59 Lahteen. Viikonloppuisin pääsee Z-junalla Helsingistä klo 1.25 Lahteen ja Lahdesta klo 0.30 Helsinkiin.

Uutta on myös päivittäinen iltayhteys Helsingistä klo 23.59 Kouvolaan, jossa se on perillä klo 1.38.

Lahti-Helsinki välillä työmatkalaisilla hyvä tilanne, sillä tarjolla on juna- ja bussivuoroja. Valtaosin työmatkaliikenne Lahti-Hki välillä on bussiyhtiöistä Koiviston Auton hanskassa, joka osti kilpailijansa kaluston ja liiketoiminnot vuosi sitten.

Arkisin Lahden seudulla on nyt uusi aamuyhteys junamatkustajille Kouvolasta klo 4.50 Lahteen ilman välipysähdyksiä ja suoraan Helsinkiin, perillä Helsingissä klo 6.34.

Taajamajuna Kouvolan asemalla
Tampereen seudun lisäksi uutta lähiliikennettä alkaa Kymenlaaksossa. Kouvolan rautatieasemalle saapui maanantaiaamuna uusi junavuoro Kotkasta.Pyry Sarkiola / Yle

Hämeenlinna sai 10 uutta vuoroa ruuhkahuippuihin

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio on tyytyväinen yhdessä VR:n kanssa tehtyyn edunvalvontatyöhön.

– Nyt, kun junavuoroja on saatu lisää, ja myös väliasemilla pysähtyy enemmän junia toivotaan, että hämeenlinnalaiset myös käyttävät enemmän junaa, sanoo Rautio.

Hämeenlinnaan VR lisää arkipäivisin 10 uutta junavuoroa. Vuorot helpottavat aamun ja iltapäivän ruuhkia. Aamuissa nykyisin klo 7.54 Helsinkiin saapuva IC korvautuu kahdella eri kaukojunalla: toinen saapuu jo klo 7.36 ja toinen klo 8.07. Samalla Hämeenlinnasta lähtevä R-juna muuttuu D-junaksi ja nopeutuu 15 minuuttia. Myös iltapäivisin Hämeenlinnaan pääsee Helsingistä klo 16.40, perillä klo 17.42. Myös Tampereelta pääsee klo 16 kaukojunalla Hämeenlinnaan.

Myös iltayhteydet paranevat, kun Tampereelta pääsee päivittäin klo 23.07 lähtevällä junalla. Pääkaupungin illanvietoista pääsee R-junalla klo 00.40. Monet lähijunavuoroista myös nopeutuvat vartilla.

Konduktööri Noora Lehmusto uskoo, että ihmiset ovat nyt tyytyväisiä vuoroihin.

– Silloin kun vuorot vähenivät, sain koko ajan todella paljon kiukkuista palautetta ihmisiltä.

36 uutta lähtöä Kotka-Kouvola -välillä

Uuteen junavuoroon kello 8.55 Kotkan satamasta Kouvolaan oli sen ensimmäisenä arkiaamuna löytänyt tiensä vajaat parikymmentä matkustajaa. Yhteensä junavuoroja Kouvolan ja Kotkan välillä on sunnuntaista lähtien lisätty 36 lähdöllä.

Yksi matkustajista oli kotkalainen Timo Herrala. Hän kulkee Kotkan ja Kouvolan väliä viikoittain käydessään hakemassa kuorma-autoja eri puolilta Suomea.

Timo Herrala
Kotkalainen Timo Herrala kulkee Kouvolaan viikottain.Pyry Sarkiola / Yle

– Tämä juna sattui hyvään saumaan. Vaihto-aika seuraavaan junaan Mikkeliin päin on nyt vain muutaman minuutin. Vielä viime viikolla se oli pari tuntia, Herrala kertoo.

Moni uusista junavuoroista kulkee iltapäivällä ja illalla. Kotkassa työskentelevä kouvolalainen Anne Hokkanen on uudistuksesta mielissään.

–Työaikani ovat epäsäännölliset, joten tämä tuo helpotusta ja joustoa siihen, mihin aikaan lähden töistä. Aion käyttää uutta vuoroa jo tänään, joten pääsen lähtemään hieman aikaisemmin kuin ennen, Hokkanen hymyilee.

Lisää ilonaihetta tuo yöyhteys Helsingistä Kouvolaan, joka lähtee kello 23.59. Ennen myöhäisin juna lähti kello 20.19.

–Nyt voi käydä Helsingissä vaikka konsertissa tai teatterissa ja ehtiä vielä yöksi omaan kotiin, Hokkanen sanoo.

Anne Hokkanen junassa
Kouvolalainen Anne Hokkaselle junavuorojen uudistus on mieleinen.Pyry Sarkiola / Yle

Päivitys klo 12:00: Juttuun lisätty Kotka-Kouvola -osuus.

Lue lisää:

VR lisäsi pääradan junia, Kuopiosta länteen harvennusta – Miksi junat ovat täysiä, vaikka matkustajamäärä on vuoden 2008 tasolla?

Pirkanmaalle tulee runsaasti uusia junavuoroja