Lumileopardinaaras Juma totuttelee uuteen ympäristöön ja naapuriin Ähtärissä – siirto on osa suojeluohjelmaa

Ähtärin eläinpuiston Shila-lumileopardinaaras menehtyi keväällä. 2,5-vuotias Juma muutti Suomeen Saksasta.

lumileopardi
Juma on Ähtärin eläinpuiston uusi naaraslumileopardi, joka totuttelee vähitelleen uuteen elinympäristöönsä.
Lumileopardinaaras Juma totuttelee vähitellen uuteen kotiinsa Ähtärin eläinpuistossa.Timo Ahopelto / Ähtäri Zoo

Ähtärin eläinpuiston uusin asukas on 2,5-vuotias lumileopardinaaras Juma.

Juma saapui Ähtäriin Saksasta Krefeldin eläintarhasta. Ähtärin eläinpuiston lumileopardinaaras Shila menehtyi toukokuussa synnytykseen. Myös sen kaksi pentua menehtyi synnytyksessä.

Naapuriin ja ympäristöön tutustumista

Eläinpuiston mukaan Juman matka Suomeen meni hyvin ja eläin on tutkinut aktiivisesti ympäristöään.

Juman naapurissa asustaa lumileopardiuros Jamal, johon Juma saa nyt totutella rauhassa. Myös Jamal saa totutella uuteen naapuriinsa.

– Ne eivät ole vielä yhdessä, vaan kumpikin on omalla puolellaan. Ne voivat kuitenkin jo nähdä ja haistaa toisensa aidan läpi, ja aloittaa tutustumisen, sanoo eläinpuiston intendentti Heini Niinimäki.

Tavoitteena on, että Juma ja Jamal saisivat tulevaisuudessa pentuja.

Osa suojeluohjelmaa

Juman siirto Ähtäriin on osa lumileopardien suojeluohjelmaa (EEP). Suojeluohjelman mukaan eurooppalaisissa eläintarhoissa pidetään tarkkaa kantakirjaa lumileopardeista, jotta eläinten perimä säilyisi mahdollisimman monipuolisena ja eläimet terveinä.

EEP-ohjelmien yksi tarkoitus on mahdollistaa luontoon palautuksia silloin, jos ne ovat tarkoituksenmukaisia ja tehtävissä. Ohjelmalla pyritään myös kasvattamaan ihmisten tietämystä lumileopardista sekä vähentämään ihmisten ja lumileopardin välisiä konflikteja.