Painijalegenda Pertti Ukkola kantaa lompakossaan vieläkin äidiltä saatua viiden markan seteliä: "Kolmekymppiä on menny"

Ukkola päätti jo teini-ikäisenä Sodankylässä, että hänestä tulee olympiavoittaja.

Pertti Ukkola
 "Äiti kielsi tuhlaamasta" – Pertti Ukkolan lompakossa on kulkenut vuosikymmeniä sama viiden markan seteli
"Äiti kielsi tuhlaamasta" – Pertti Ukkolan lompakossa on kulkenut vuosikymmeniä sama viiden markan seteli

Entinen painija ja nykyinen painivalmentaja Pertti Ukkola voitti 70-luvun puolessa välissä viidentoista kuukauden aikana kultaa olympialaisissa, MM-kisoissa ja EM-kisoissa.

Olympiakulta tuli Montrealin kisoissa vuonna 1976, kun mies oli 25-vuotias.

Päätös huippu-urheilijan urasta syntyi jo paljon aikaisemmin kotiseudulla Lapissa. Hän ilmoitti jo teini-ikäisenä, että tavoiteena on olympiakulta.

Se tarkoitti, että 17-vuotiaana piti lähteä Sodankylästä painioppiin Pohjanmaalle. Vanhemmat toppuuttelivat, mutta poika oli päätöksensä tehnyt.

– Kun olin päättänyt, että minusta tulee urhelija – ja vielä hyvä urheilija – niin oli pakko lähteä. Ja Pohjanmaa oli painin kehto, Ukkola muistelee.

Lähtöön liittyy myös muisto, joka on yli viidenkymmenen vuoden ajan kulkenut Ukkolan mukana. Se on viiden markan seteli, joka on vielä jäljellä äidiltä lähtöpäivänä saaduista matkarahoista.

– Äiti kaivoi kukkarostaan 35 markkaa – varmaan viimeiset rahansa – ja sanoi, että älä sitten heti näitä tuhlaa. Minä sanoin, että en. Kolmekymppiä on menny, Ukkola nauraa.

Katso Pertti Ukkolan koko vierailu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Painija Pertti Ukkola
Olympiavoittaja Pertti Ukkola kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa, miten olympiakulta muutti miehen elämän.