Metso 19 -taisteluharjoitus näkyy ja kuuluu Kainuussa – "Malttia liikenteeseen myös siviilikuljettajille"

Puolustusvoimien Metso 19 -taisteluharjoitusalue ulottuu Kajaanista Vuosankaan.

Taisteluharjoitukset
Suomen puolustusvoimien sotilaita sotilasajoneuvon kyydissä lumisessa kaupunkimaisemassa.
Kainuun teillä näkyy tällä viikolla tavallista enemmän puolustusvoimien kalustoa. Kuvituskuva. Tiina Jutila / Yle

Puolustusvoimien Metso 19 harjoitus on järjestetään Kainuussa 9. – 13. joulukuuta.

Koko viikon kestävä taisteluharjoitus näkyy ja saattaa myös kuulua viikon aikana Kajaanin ja Kuhmon Vuosangan välisellä alueella. Everstiluutnantti Oula Asteljoen mukaan suurempia häiriöitä liikenteelle tai lähialueiden asukkaille ei kuitenkaan ole odotettavissa.

Erityisesti puolustusvoimien väkeä liikkuu Vartiustien ja Sotkamosta Vuosankaan vievien pikkuteiden lähistöllä.

Kyseessä on niin sanottu loppusota, johon osallistuu pääasiassa joulukuussa kotiutuvia varusmiehiä. Harjoitukseen osallistuu 2 100 henkilöä ja 90 ajoneuvoa. Mukana on myös kaksi Hughes MD500 -kevythelikopteria Utin jääkärirykmentistä.

Harjoitus loppuu perjantaina 13. joulukuuta, jolloin puolustusvoimien väki siirtyy Vuosangasta takaisin Kainuun prikaatille Kajaaniin. Perjantai-iltapäivän aikana tarvitaan siis alueen liikenteessä malttia, kun armeijan ajoneuvoja on tiellä tavallista enemmän. Mukana on myös noin 40 kilometrin tuntivauhtia liikkuvia telaketjuajoneuvoja.

– Malttia liikenteeseen myös siviilikuljettajille. Meidän ajoneuvoilla pyritään pitämäään niin reilut välit, että ohittamaan pääsee, kunhan tekee sen turvallisesti, Asteljoki sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)