Kyläkoulut säästyvät Kajaanissa ainakin toistaiseksi – "Ei ole ihan sataprosenttisen varmaa"

Jormuan ja Vuolijoen koulujen tulevaisuus otetaan uudelleen käsittelyyn, jos kaupungin talous heikkenee.

kyläkoulut
Koululainen kirjoittaa.
Kyläkoulut saavat jatkaa toimintaansa toistaiseksi. Kuvituskuva.Jyrki Lyytikkä / Yle

Kajaanin kaupunginvaltuusto päätti olla lakkauttamatta Jormua ja Vuolijoen kouluja.

Valtuusto käsitteli maanantaina 9. joulukuuta käydyssä kokouksessa talouden tasapainottamissuunnitelmaa, joka sisältää myös päätöksen kahden Kajaanin kyläkoulun tulevaisuudesta.

Alun perin tasapainottamissuunnitelmaan kirjattiin, että Jormuan ja Vuolijoen koulut lakkautettaisiin osana tasapainottamissuunnitelmaa. Sivistyslautakunta kuitenkin päätti säästää koulut. Kaupunginhallituksessa tehtiin ehdotuksia koulujen lakkauttamiseksi (siirryt toiseen palveluun)(Kajaanin kaupunki), mutta lopulta molemmat koulut saivat myös hallituksen puolesta jatkaa.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa Jormuan ja Vuolijoen kouluista ei juuri edes keskusteltu, vaan asia nuijittiin läpi kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

Kyläkoulut saavat siis jatkaa toistaiseksi, mutta ne on silti kirjattu tasapainottamissuunnitelmaan osana mahdollisia säästötoimenpiteitä. Eli mikäli kaupungin talous edelleen huononee, otetaan koulujen tulevaisuus uudelleen käsittelyyn. Muun muassa Kainuun soten talouden sopeuttaminen vaikuttaa merkittävästi kaupungin talouteen.

– Ei ole ihan sataprosenttisen varmaa, miten menee, vaikka tekisimme mitä päätöksiä, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Timo Meriläinen kommentoi.

Kahden kyläkoulun lakkauttaminen toisi kaupungille noin 475 000 euron säästöt kahdessa vuodessa. Vuolijoen koulun oppilaat siirtyisivät Otanmäen kouluun ja Jormuan koulun oppilaat Kuluntalahden kouluun.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)