Nobelin kulisseissa kuohuu jälleen – kansanmurhan kyseenalaistunut Peter Handke ei pääse kuninkaallisten pöytään, toimittajat boikotoivat palkintoa

Nobelin palkinnot jaetaan tänään Tukholmassa ja Oslossa.

Nobelin palkinnot
Peter Handke
Tämän vuoden kirjallisuuden Nobelin saanut Peter Handke kohtaa valtaisaa vastustusta lausuntojensa vuoksi.Jonas Ekstromer / AFP

Kirjallisuuden Nobel-palkinnot luovutetaan tänään Tukholmassa, mutta tämän vuoden tunnustuksen saava kirjailija ei miellytä kaikkia.

Palkinto myönnettiin itävaltalaiselle Peter Handkelle, jonka kerrotaan 90-luvulla kyseenalaistaneen vuoden 1995 Srebrenican tapahtumat. Kansanmurhassa serbit surmasivat jopa 8000 muslimimiestä ja -poikaa.

Tänä vuonna kirjallisuuspalkintoja jaetaan kaksi. Palkinto jäi viime vuonna ojentamatta, kun palkinnon jakavassa Ruotsin akatemiassa paljastui ahdisteluskandaali. Viime vuonna jakamatta jääneen palkinnon saa puolalainen kirjailija Olga Tokarczuk.

Ainakin yksi valitsija erosi tehtävästään Handken vuoksi

Viime vuoden skandaalin jälkeen Nobel-säätiö edellytti, että akatemia ottaa mukaan ulkopuolisia jäseniä valitsemaan voittajia.

Ulkopuolelta tulevia jäseniä valittiin viisi, ja heistä jo kaksi on lopettanu (siirryt toiseen palveluun)t tehtävässään tänä vuonna. Ainakin toisella heistä Handken palkitseminen oli yksi eron tärkeimmistä syistä.

Srebrenican kansanmurhaa pidetään Euroopan pahimpana väkivallantekona toisen maailmansodan jälkeen.

– Ruotsissa on käyty keskustelua koko syksyn ajan ja se on kohdistunut yhteen henkilöön, Peter Handkeen, vahvisti Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel Ylen Aamussa tiistaina.

Ruotsin televisioyhtiön SVT:n (siirryt toiseen palveluun) tuoreessa haastattelussa Handke kiistää kyseenalaistaneensa Srebrenican tapahtumat, mutta kieltäytyy käyttämästä tapahtumista nimitystä "kansanmurha".

Sotaa raportoineet toimittajat vastustavat palkitsemista

Vastustus Handkea kohtaan on kovaa.

Mielenosoituksia on jo järjestetty esimerkiksi Ruotsin Sarajevon lähetystön edustalla ja Göteborgissa. Tänään mielenosoittajat ovat kertoneet (siirryt toiseen palveluun) kokoontuvansa Tukholman Norrmalmstorgin aukiolle ja konserttitalon edustalle.

Myös ruotsalaiset ulkomaantoimittajat ovat ilmoittaneet vastustavansa palkinnon myöntämistä Handkelle. Vastustajien joukossa on muun muassa Bosnian sotaa seurannut Christiane Amanpour, kertoo Dagens Nyheter. (siirryt toiseen palveluun)

Myös Turkki, Albania ja Kosovo ovat ilmoittaneet boikotoivansa palkinnonjakotilaisuutta, kertoo uutistoimisto Reuters. (siirryt toiseen palveluun) Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan totesi palkinnon julkistamisen alla, että kunnianosoitus Handkelle tarkoittaa ihmisoikeusrikkomuksista palkitsemista.

Kirjailija saa tuntea paineen nahassaan myös juhlallisuuksissa, sillä hän ei pääse istumaan hovin kanssa samaan pöytään. Viime vuoden kirjallisuuden Nobelin saanut Tokarczuk sen sijaan saa vieruskaverikseen kuningas Kaarle XVI Kustaan ja prinssi Danielin. Juhlallisuuksien pöytäjärjestelyistä kertoo Aftonbladet. (siirryt toiseen palveluun)

Myös rauhanpalkinto jakaa mielipiteet

Nobelin rauhanpalkinto jaetaan tänään Oslossa. Myös tunnustuksen saanutta Etiopian pääministeriä Abiy Ahmedia on kritisoitu voimakkaasti. Ahmed sai palkinnon rauhansopimuksesta, joka lopetti sodan Eritrean kanssa.

Ahmedia on ylistetty kansainvälisesti, mutta samanaikaisesti Etiopiassa häntä vastustavat mielenosoitukset ovat äityneet verisiksi. Ahmedia syytetään itsevaltaisuudesta.

Abiy Ahmed ja Isaias Afwerki
Etiopian pääministeri Abiy Ahmed ja Eritrean presidentti Isaias Afwerki tapasivat Addis Ababassa heinäkuussa 2018.EPA

Lisää aiheesta:

Kirjallisuuden Nobel-palkinto vuodelta 2018 Olga Tokarczukille, tämän vuoden palkinnon saa Peter Handke

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed sai Nobelin rauhanpalkinnon rauhansopimuksesta, joka lopetti sodan Eritrean kanssa

Maailmalla ylistetään rauhannobelisti Abiy Ahmedia, mutta kotimaassa Etiopiassa kytee kapina – "Jos mikään ei muutu, tästä tulee vielä verilöyly"

Lähteet: Reuters