Johnson, Corbyn vai sekasotku? Nämä kolme tulosta ovat mahdollisia Britannian vaaleissa – ja näin ne ratkaisevat EU-eron kohtalon

Konservatiivit ovat ennakkosuosikkeja torstain parlamenttivaaleissa.

Britannian politiikka
Britannian pääministeri Boris Johnson ja työväenpuoluen puheenjohtaja Jeremy Corbyn seisovat vierekkäin.
Britannian pääministerin paikasta kamppailevat vaaleissa konservatiivien Boris Johnson ja työväenpuolueen Jeremy Corbyn.Facundo Arrizabalaga / EPA

Britannia äänestää torstaina parlamenttivaaleissa, joissa panoksena on paitsi hallitusvalta, myös EU-eron eli brexitin kohtalo.

Selvitimme, mitä kolme mahdollista vaalitulosta tarkoittavat Britannian EU-eron eli brexitin kannalta.

Asetelmia ovat arvioineet myös muun muassa sanomalehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun) ja uutissivusto Bloomberg. (siirryt toiseen palveluun)

1. Boris Johnsonin konservatiivit saavat enemmistön

Vaalien todennäköisin lopputulos on pääministeri Boris Johnsonin johtamien konservatiivien vaalivoitto. Puolue johtaa selvästi mielipidemittauksia. Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n gallupkoosteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) puolue on saamassa noin 43 prosenttia äänistä.

Britannian vaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi ehdokas. Tämä suosii kahta isoa puoluetta, konservatiiveja ja työväenpuoluetta. Konservatiiveilla onkin hyvät mahdollisuudet saada yli puolet parlamenttipaikoista.

Jos näin käy, konservatiivit muodostavat hallituksen yksinään ja Johnson jatkaa pääministerinä. Johnsonin hallitus leikkaisi veroja mutta ei jatkaisi yhtä tiukkaa menokuria kuin aiemmat konservatiivihallitukset.

Johnson on luvannut hoitaa Britannian eron EU:sta seuraavaan määräaikaan eli tammikuun loppuun mennessä. Kaikki konservatiivien ehdokkaat ovat luvanneet tukea Johnsonin suunnitelmaa, joten eron pitäisi onnistua helposti.

Seuraava iso vääntö alkaisi kuitenkin pian. Eron jälkeen alkaa vuoden 2020 loppuun jatkuva siirtymäaika, jonka aikana Britannian ja EU täytyy solmia uusi kauppasopimus.

Jos siirtymäaika päättyy ilman sopimusta, sillä on tuhoisia seurauksia Britannian ja EU:n väliselle kaupalle.

Puhemies John Bercow käsi pystyssä ja suu auki alahuoneessa.
Jos brexit toteutuu, brittiparlamentti alkaa kiistellä Britannian ja EU:n kauppasopimuksen sisällöstä.Jessica Taylor / UK Parliament / EPA

Aikataulu on erittäin kunnianhimoinen. Onkin mahdollista, että Johnson joutuisi pyytämään EU:lta siirtymäajan pidentämistä.

Kauppasopimuksen sisällöstä ja aikataulusta alkaisi jälleen uusi brexit-taistelu parlamentissa.

2. Yksikään puolue ei saa enemmistöä

Jos mikään puolue ei saa yli puolta parlamenttipaikoista, alkavat pitkät ja hankalat hallitusneuvottelut. Samaan aikaan niskaan hengittäisi EU-eron takaraja tammikuun lopussa.

Britannia joutuisi luultavasti hakemaan jälleen uutta brexit-lykkäystä. Tästä kamppailtaisiin parlamentissa tuttuun tyyliin uuden vuoden tienoilla.

Hallitus voisi lopulta muodostua joko konservatiivien tai työväenpuolueen johdolla. Pääministeripuolue tarvitsisi tuekseen yhden tai useampia pienempiä puolueita, jotka asettaisivat omia ehtojaan tuelle.

Konservatiivit voisivat saada tukea esimerkiksi EU-kriitikko Nigel Faragen brexit-puolueelta, joka vaatii mahdollisimman jyrkkää EU-eroa.

Pohjois-Irlannin protestanttien DUP-puolue tuki konservatiiveja päättyvällä vaalikaudella. Nyt puolue vastustaa jyrkästi pääministeri Johnsonin EU-erosopimusta, joka jättäisi Pohjois-Irlannin osittain EU:n tulliliittoon.

Työväenpuolueen hallitus saisi puolestaan tukea todennäköisimmin Skotlannin kansallispuolueelta ja liberaalidemokraateilta.

Tällainen hallitus järjestäisi luultavasti uuden kansanäänestyksen Britannian EU-erosta. Siihen ovat sitoutuneet kaikki kolme puoluetta. Muissa kysymyksissä puolueilla on paljon neuvoteltavaa.

Skotlannin kansallispuolue vaatisi tuen ehtona uutta kansanäänestystä Skotlannin itsenäisyydestä.

Valtava ihmisjoukko. Britannian lippu ja lukuisia EU-lippuja.
EU-eron perumista on vaadittu Lontoossa suurissa mielenosoituksissa.Facundo Arrizabalaga / EPA

Liberaalidemokraatit vastustavat työväenpuolueen vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja ovat ilmoittaneet, ettei puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn kelpaa pääministeriksi.

3. Työväenpuolue saa enemmistön

Olisi suuri yllätys, jos työväenpuolue kirisi voittoon. Se on BBC:n mukaan saamassa noin 33 prosenttiä äänistä eli on noin kymmenen prosenttiyksikköä konservatiivien perässä.

Jos näin kävisi, työväenpuolueen puheenjohtajasta Jeremy Corbynista tulisi pääministeri. Hänen johdollaan Britannia korottaisi rikkaiden veroja, investoisi suuria summia julkisiin palveluihin ja palauttaisi muun muassa rautatiet ja postin valtion haltuun.

Työväenpuolue on luvannut neuvotella EU:n kanssa uuden erosopimuksen. Työväenpuolueen sopimus pitäisi Britannian lähempänä EU:ta kuin Johnsonin sopimus.

Uusi sopimus vietäisiin kansanäänestykseen, jossa toisena vaihtoehtona olisi EU-eron peruminen. Corbyn on luvannut pysyä äänestyksessä puolueettomana. Työväenpuolueen mukaan kansanäänestys olisi sitova, eli parlamentti ei voisi perua sen tulosta.

Petri Raivio kertoo miksi Brexit kannattaa jaksaa loppuun asti.
Raivion Petri kertoo alle 2 minuutissa miksi Brexit kannattaa jaksaa loppuun asti.
Video perkaa Brexitin juuret, kuinka britit päätyivät EU-eron kannalle
Video kertoo miten britit päätyivät kansanäänestykseen, joka erottaa heidät Euroopan unionista. Erotarinassa on selkeitä käännekohtia.

Lue myös:

He muuttivat mieltään brexitistä: Ellietä, 21, EU-eron lykkääminen turhauttaa – Jonathan, 22, katuu ja haluaisi äänestää uudestaan

Pohjois-Englannin "punainen muuri" rakoilee – Työväenpuolueen sydänmaat haluavat EU-eron, mutta se tarkoittaisi äänen antamista konservatiiveille

Nähdäänkö brittivaaleissa nuorten ääniryöppy? – Uusista äänestäjistä jopa kaksi kolmannesta alle 35-vuotiaita