"Mikään ei tuntunut niin hyvältä kuin ajatus pullon korkkaamisesta" – nuorten naisten viinin lipittelyssä uhkana riippuvuus

Syöpäjärjestöjen selvityksen mukaan sosiaalinen media antaa viinin juomisesta kaunistellun kuvan. Sitä, miten ilta päättyy, ei somessa kuvata.

alkoholinkulutus
champagne
Syöpäriskin lisäksi naisten juominen voi lisätä testosteronin määrää ja nainen voi saada miesmäisiä piirteitä, raskaaksi tulo saattaa vaikeutua ja kasvot voivat pöhöttyä.Josefin Lassander

Alkoholia käytetään nykyisin tilanteissa, joihin se ei ole aikaisemmin kuulunut. Syöpäjärjestöt on huolissaan nuorten naisten juomisesta, sillä monet eivät tule ajatelleeksi, että myös viini lisää syöpäriskiä.

Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto sanoi Radio Suomen Päivässä, että esimerkiksi rintasyövässä ei ole mitään turvallista alkoholin annosmäärää.

– Kaikki alkoholi on myrkkyä elimistölle. On sama syövän kannalta, mitä alkoholia juo.

Laivisto muistuttaa myös muista alkoholin vaikutuksista. Esimerkiksi testosteronin määrä voi lisääntyä ja nainen voi saada miesmäisiä piirteitä, raskaaksi tulo vaikeutuu ja kasvot voivat pöhöttyä.

Syöpäjärjestöt on selvittänyt 25–35-vuotiaiden naisten alkoholinkäyttöä. Alkoholia juodaan nykyään tilanteissa, joihin se ei ole aikaisemmin kuulunut kuten kotitöiden ja käsitöiden ohessa tai lastenjuhlien aikana. Tarjolla on myös viinijoogaa ja skumppa-spinningiä.

– Jos tällaisia tilanteita alkaa kertyä viikon aikana useita, viikkoannokset ovat todella suuria.

Salakavalasti alkoholin suurkäyttäjäksi

Ira Koivun tie alkoholin liikakäyttäjäksi alkoi pikkuhiljaa. Pienen lapsen yksinhuoltajana hän tunsi, ettei päässyt kotoa minnekään. Samaan aikaan Koivu koki rankkaa työpaikkakiusaamista. Toisaalta töissä oli käyttävä asuntolainan takia.

– Kaverin vinkistä aloin piristää itseäni järjestämällä itselleni aikuishetkiä sen jälkeen, kun lapsi oli nukahtanut. Tein hyvää ruokaa ja otin viinilasillisen. Totesin, että onpas hauskaa.

Koivun alkoholinkäyttö pysyi pitkään lasillisessa silloin tällöin. Salakavalasti siitä muodostuikin tapa. Pahimpaan aikaan hän joi lähes pullollisen viiniä melkein joka ilta.

– Ahdistavinta riippuvuudessa oli, että omat ajatukset olivat kiertyneet alkoholin ympärille. Mikään ei oikeastaan ilahduttanut niin paljon kuin ajatus viinipullon korkkaamisesta.

Alkoholiriippuvuudestaan huolimatta Koivu hoiti lapsensa ja työnsä hyvin ja suoritti kaiken täydellisesti. Hän söi hyvin terveellisesti, urheili paljon ja polki pitkän työmatkan. Ulkoisesti kaikki meni hyvin, mutta sisäisesti hän oli masentunut, väsynyt ja iloton.

– Tunsin valtavaa tyhjyyttä, häpeää ja syyllisyyttä.

Lopulta Ira Koivu laittoi korkin kiinni ja kirjoitti riippuvuudestaan ja sen taltuttamisesta kirjan Vapaa viinistä (2016).

Somen skumppapostaukset kuin mainontaa

Syöpäjärjestöt on huolissaan siitä, että sosiaalinen media näyttää viinin ja kuohuviinin juomisen iloisena asiana. Virve Liviston mukaan somessa alkoholiin liitetään hyviä tunteita, yhdessäoloa ja rakastetuksi tulemista. Sometus näyttäytyy alkoholimainontana. Laiviston mielestä se voi lisätä muiden alkoholinkäyttöä.

Ira Koivu on samoilla linjoilla.

– Alkon ei tarvitsisi mainostaa mitään. Käyttäjät tekevät sen itse. Kuvissa on punaviiniä takan edustalla, villasukat ja skumppahan sopii ihan kaikkialle.

Kuuntele haastattelu:

Skumppalasit kilisevät - some silottaa nuorten naisten juomista

Lue lisää:

Tutkimus: Runsas alkoholinkäyttö lisää nuorten naisten rintasyöpäriskiä

Syöpäjärjestöt: Nainen ja alkoholi (siirryt toiseen palveluun)