Pasilan tornit kasvavat, Garden Helsinki pienenee ja vielä kerran keskustatunneli – nämä kuusi asiaa kuohuttavat pääkaupungissa ensi keväänä

Helsingin valtuusto kokoontuu tänään viimeistä kertaa tälle syksylle. Moni mielenkiintoinen päätös ei ehtinyt valmistua täksi vuodeksi, vaan siirtyy ensi kevääseen. Tässä kuusi asiaa, jotka jokaisen helsinkiläisen on hyvä tietää.

Kaupunkipolitiikka

1

Trigoni, YIT:n ehdotus Helsinki High-rise -kilpailuun. Talvinäkymä Veturipuistosta Länsialueelle.
Trigoni-nimeä kantava ehdotus voitti arkkitehtuurikilpailun vuonna 2018. Tästä tornien kokoa on vielä kasvatettu.YIT yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:n kanssa.

1. Trigoni – Pasilan tornit

Pasilan aseman ja kauppakeskus Triplan eteen suunnitteilla olevat tornit ovat kasvaneet korkeutta asemakaavan teon aikana. Tornien korotus tulee varmasti puhuttamaan Helsingin päättäjiä.

Kaupungin mukaan korotus on tehty rakennuttaja YIT:n toiveesta.

Tällä hetkellä korkein torni kohoaisi maan pinnasta 200 metriin. Torni on kasvanut siis kahdellakymmenellä metrillä sitten arkkitehtuurikilpailun.

Pasilan korkeimpaan torniin on tulossa yli 50 kerrosta, toiseksi korkeimpaan vähän yli 40 kerrosta. Loput kolme tornia olisivat Kalasataman tornitalojen korkuisia.

– Määrättömästi korkeutta ei voi nostaa. Jos puhutaan 60 kerroksesta, sitten mennään jo liian pitkälle, Pasilan tornialueen asemakaavoituksesta vastaava arkkitehti Ville Purma Helsingin kaupungilta kertoo.

Viiden tornitalon asemakaava tulee lautakuntakäsittelyyn aikaisintaan maaliskuussa 2020.

2

Helsingin keskustatunnelisuunnitelma
Tänä syksynä esiteltiin keskustatunnelin uusi hahmotelma, jossa tunneli yhdistyisi suunnitteilla olevaan Sörnäisten tunneliin. Jyrki Lyytikkä / Yle

2. Keskustatunneli

Syksyllä 2017 uudelleen esiin putkahtanut keskustatunneli jatkaa pääkaupungin poliitikkojen huulilla myös keväällä 2020.

Tänä syksynä hanke jo kuopattiin vihreiden ja demareiden johdolla, mutta kokoomuslainen pormestari Jan Vapaavuori (kok.) otti esittelijän valtuudet käsiinsä ja tuo asian poikkeuksellisin toimin uudelleen kaupunginhallitukseen keväällä 2020.

Ylen lähteiden mukaan Vapaavuoren esitys ei välttämättä sisällä enää tunnelia, vaan esityksessä pyritään löytämään vastaus siihen, kuinka keskustan liikennettä saataisiin sujuvoitettua ja keskustan kauppojen elinvoimaisuutta turvattua.

Jännäksi menee, millaisen esityksen Vapaavuori tuo kaupunginhallitukseen.

3

Havainnekuva Garden Helsingistä
Garden Helsinki on iso monitoimiareena, jonka päähalliin mahtuisi jopa 15 000 katsojaa. Havainnekuva. Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy

3. Garden Helsinki

Iso ja mielenkiintoinen päätös on myös Taka-Töölöön suunnitteilla oleva HIFK:n Garden Helsinki -monitoimihalli. Suunnitelmia on kritisoitu aiemmin liian massiivisiksi.

Nyt rakennusta on palautteen perusteella pienennetty, ja lautakunta päättää uuden suunnitelman hyväksymisestä jo ensi viikolla.

Aiemmin lautakunnassa, jopa valtuustossa, vanhan jäähallin eli niin sanotun Nordiksen viereen rakennettavan Garden Helsinki -hankkeen päätökset ovat menneet läpi. Ylen lähteiden mukaan olisi oletettavaa, että suunnitelma menisi läpi nytkin. Lopullinen päätös rakentamisesta tehdään keväällä valtuustossa.

Kokoomus, demarit ja vihreät ovat yleisesti ottaen kannattaneet hanketta. Vasemmistoliitto on vastustanut. Mikään ryhmä ei kuitenkaan vielä ole ilmaissut kantaansa uuteen madallettuun versioon.

4

Lapinlahden sairaala
Lapinlahden alueen tulevaisuudesta on tällä hetkellä kaksi ehdotusta.Elise Tykkyläinen / Yle

4. Lapinlahti

Vanhan Lapinlahden mielisairaala-alueen kohtalon pitäisi myös vihdoin tulla jo Helsingin valtuuston päätettäväksi keväällä 2020.

Hietaniemen hautausmaan eteläpuolella sijaitsevan vanhan sairaala-alueen kohtalo on puhuttanut ihmisiä jo vuosia. Kaupunki hakee alueelle mahdollista uutta omistajaa. Useat julkisuuden henkilöt ovat puhuneet alueen nykytoiminnan säilymisen puolesta.

Lapinlahden alueen tulevaisuudesta on tällä hetkellä kaksi ehdotusta. Niistä raati valitsee toisen. Raadin valinta tuodaan vielä valtuuston hyväksyttäväksi.

5

Koululainen kirjoittaa.
Helsingin suunnitelmat oppilaaksiottoalueiden muuttamisesta ovat herättäneet keskustelua.Jyrki Lyytikkä / Yle

5. Koulupiirien muutos

Helsingin kaupunki suunnittelee muuttavansa koulujen oppilaaksiottoalueita niin, että samassa talossa asuvat lapset eivät välttämättä menisi samaan lähikouluun.

Toimilla kaupunki haluaisi ehkäistä alueiden eriytymistä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Aihe on jo kuohuttanut helsinkiläisten koululaisten vanhempien yhdistystä, Helvarya, eikä kuohunta varmasti lopu tähän.

Mikä poliittinen puolue haluaa ottaa sen vastuun niskaansa, että äänestäjät eivät äänestäisi enää heitä, koska lapset joutuvat "epämukavaan" kouluun tai eroon ystävistään?

6

Kartta
Östersundomin alue on pinta-alaltaan 44,5 neliökilometriä. Kuva: Ilkka Loikkanen / Yle.

6. Östersundom

Ensi kevään ja koko vuoden päätöksentekoa tulee Helsingissä muovaamaan myös hallinto-oikeuden päätös, jolla kumottiin Helsingin suunnitelmat rakentaa asuntoja jopa 100 000 asukkaalle Östersundomiin itäiseen Helsinkiin.

Helsinki oli hyväksynyt kaavan jo vuotta aiemmin.

Ennen joulua selviää, valittaako Helsingin kaupunki hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä joudutaan kuitenkin odottamaan jopa vuosi.

Nyt kun Östersundomin rakentaminen on jäissä, poliittinen vääntö siitä, minne asuntoja aletaan kaavoittaa, saattaa kiihtyä.