Lavrov Washingtonissa: Trump kertoo varoittaneensa Venäjää sekaantumisesta maan vaaleihin

Myös ulkoministeri Pompeo varoitteli Lavrovia aiemmin, että Venäjän ei sovi sekaantua vaaleihin.

Sergei Lavrov
Mike Pompeo ja Sergei Lavrov Wshingtonissa 10. joulukuuta 2019.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sekä Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo tapasivat Washingtonissa. Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo varoittaneensa Venäjää sekaantumisesta maan vaaleihin, Valkoisesta talosta kommentoidaan presidentin ja Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin tapaamista.

Washingtonissa tiistaina vieraillut Lavrov sen sijaan kiistää keskustelleensa Trumpin kanssa vaaleihin sekaantumisesta.

Trump myös kehotti tapaamisessa Venäjää ratkaisemaan Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin.

Lavrov vieraili Valkoisessa talossa Trumpin kutsusta. Perinteiseen protokollaan kuuluu, että presidentit tapaavat ulkoministereitä harvoin.

Tapaamista on arvosteltu, sillä Washington Post -lehden mukaan viime kerralla vuonna 2017 Trump laverteli salaisia tietoja Isisin vastaisesta taistelusta Venäjän ulkoministerille. Valkoinen talo kiisti syytökset, mutta Trump väitti myöhemmin, että hänellä oli täysi oikeus jakaa terrorismiin ja lentoturvallisuuteen liittyviä faktoja.

Venäjä ehdottanut asiakirjojen julkaisemista

Lavrov kertoo Venäjän ehdottaneen, että Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä vuosien 2016–2017 keskusteluja julkaistaisiin. Venäjän mukaan Yhdysvallat on estänyt tämän.

Lavrov kielsi jälleen Yhdysvaltojen todisteet Venäjän vaikutuspyrkimyksistä vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

– Olemme jälleen painottaneet, että kaikki spekulaatiot väitetystä puuttumisestamme Yhdysvaltojen sisäisiin prosesseihin ovat perusteettomia, Lavrov sanoi. Lavrovin mukaan todisteita asiasta ei ole.

Hän toisti myös Venäjän tarjouksen allekirjoittaa maiden välinen sopimus, jolla kumpikin sitoutuu olemaan puuttumatta toisen asioihin. Venäjää on suututtanut Yhdysvaltojen antama tuki kansalaisjärjestöille.

Lavrov sanoi myös, että Ukrainan väitetyllä vaikutuksella vuoden 2016 presidentinvaaleihin ei ole mitään yhteyttä Venäjään.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo varoitti puolestaan Venäjää olemaan sekaantumatta Yhdysvalloissa ensi vuonna järjestettäviin presidentinvaaleihin. Pompeo osoitti varoituksensa Lavroville kaksikon yhteisessä tiedotustilaisuudessa tapaamisen jälkeen.

Pompeo ilmoitti, että jos Venäjä tai muu ulkomainen toimija pyrkii sabotoimaan Yhdysvaltojen demokraattisia prosesseja, Yhdysvallat ryhtyy vastatoimiin.

Lavrov kutsui Pompeon vastavierailulle Venäjälle, mistä Pompeo kiitteli. Venäläisministeri myös painotti, että eroavaisuuksista huolimatta maiden yhteistyössä on paljon potentiaalia, ja yhteistyön edistäminen on kummankin maan edun mukaista.

Pompeon mukaan lähitulevaisuudessa julkistetaan merkittävä maita yhdistävä taloutta koskeva uutinen.

Keskustelua ydinasesopimuksesta

Ulkoministerit keskustelivat muun muassa ydinaseita rajoittavasta Uusi Start-sopimuksesta. Venäjä kertoi haluavansa jatkaa sitä. Sopimus raukeaa vuonna 2021.

– Venäjä on toistanut ehdotuksensa siitä, että sopimusta jatkettaisiin heti, sanoi Lavrov.

Yhdysvaltojen mukaan Kiina on saatava myös aseita rajoittavaan sopimukseen mukaan. Venäjä sanoi olevansa valmis tukemaan tätä, jos Kiina on valmis liittymään mukaan sopimukseen. Valkoisen talon edustaja kertoi Trumpin ja Lavrovin tapaamisen jälkeen, että Trump korosti tukevansa sopimusta.

Lavrov esitti, että uuteen monia maita koskevaan aseita rajoittavaan sopimukseen otetaan mukaan myös Britannia ja Ranska.

Venäjä ilmoitti myös tekevänsä kaikkensa, jotta Iranin ydinsopimus pysyy voimassa.

Maat vaihtoivat myös mielipiteitä Pohjois-Koreasta. Pompeo sanoi, että Trumpin hallinto on "hyvin toiveikas" siitä, että Pohjois-Korea jatkaa aseidenriisunnan tiellä ja pitää lupaamastaan kiinni.

Myös Ukrainan rauhansopimuksen tilanteesta oli keskustelua Lavrovin mukaan. Pompeo sanoi painottaneensa Venäjälle, että Krimin niemimaa kuuluu Ukrainalle.

Lähteet: STT, AFP, Reuters, Tass