SSS: Pertti Vallittu jättää Salon kaupunginhallituksen – taustalla kiista loikkaamisesta

Vallitun vaihdettua valtuustoryhmää kristillisdemokraateista kokoomukseen, KD menetti ainoan kaupunginhallituspaikkansa.

Salo
Salon vaakuna.
Salo joutuu jatkamaan kulukarsintaa synkkenevien taloustietojen siivittämänä. Arkistokuva.Andy Ödman / Yle

Salolainen kokoomuksen valtuutettu Pertti Vallittu jättää paikkansa kaupunginhallituksessa. Asiasta kertoo Salon Seudun Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Taustalla on kiista siitä, että Vallitun loikattua kristillisdemokraateista kokoomukseen, kristilliset menettivät ainoan kaupunginhallituspaikkansa ja kokoomus sai neljännen.

Muut valtuustoryhmät tekivät valtuustossa jo aloitteen työryhmän perustamisesta, joka valmistelee koko kaupunginhallituksen erottamisesta voimasuhteiden muututtua.

Valtuutetut perustelivat aloitetta sillä, että kaupunginhallitus ei Vallitun loikkaamisen jälkeen enää vastannut voimasuhteiltaan kuntavaalien tulosta.