"Minä näen suden hienona lajina ja sympaattisena eläimenä" – Vuoden luontokirjan kuvat on ottanut kajaanilainen Lassi Rautiainen

WWF myönsi Vuoden luontokirja -palkinnon Suomalainen susi -kirjalle

susi
Vuoden luontokirjaksi valittu Suomalainen susi.
Vuoden luontokirjassa tutustutaan suomalaiseen suteen. Arto Loukasmäki / Yle

Vuoden luontokirjaksi valitun Suomalainen susi -kirjan tekstin on kirjoittanut Erkki Pulliainen, joka tunnetaan myös Susi-Pulliaisena. Kuvat on ottanut kajaanilainen Lassi Rautiainen, joka on tunnustuksesta kiitollinen.

– Olihan se älyttömän kiva yllätys. Jos ajattelisi, että teenpä vuoden luontokirjan, niin ei se koskaan onnistuisi, Rautiainen sanoo.

Suomalainen susi -kirjaa kuvattiin palkitsemisen yhteydessä kiihkottomaksi. Rautiainen kertoo, että siitä kiitos kuuluu Pulliaisen ansiokkaalle tekstille.

– Hän on käynyt sotaa asenteita vastaan jo 60-luvulta asti. Sitä työtä meidän pitää jatkaa. Pitää antaa informaatiota ja olla kiihkoton, Rautiainen sanoo.

Rautiainen kuvaa paljon luonnossa ja myöntää, että hyvä luontokuva vaatii taustatyön ja teknisen osaamisen lisäksi myös paljon eläinten käyttäytymisen tuntemusta. Rautiainen kuvaa varsinkin karhuja ja susia.

– Minä näen suden hienona lajina ja sympaattisena eläimenä. On hieno tunne, kun eläintä tarkkaillessaan ymmärtää, ettei suden näkeminen ole helppoa missä tahansa maailmassa.

Rautiainen ymmärtää, että sudet jakavat paljon mielipiteitä, mutta ei halua kiihkoilla suuntaan eikä toiseen. Hänen mukaansa susiasiaa on vaikea hoitaa niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Hän ymmärtää kiistoja ja niihin johtavia asioita, mutta salametsästystä hän ei hyväksy missään tilanteessa.

Rautiaisen kiinnostus Suomen petoihin heräsi jo lapsena, kun kotipirtissä puhuttiin karhuista ja susista pelottavaan sävyyn. Aikuisiällä hän kuitenkin halusi kehittää omat näkemyksensä pedoista, mikä näkyy hänen nykyasenteessaan.

– Se ei ole vaan tapettava peto, vaan sudellakin on oikeus olla Suomen luonnossa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)