Haapaveden turvesoille suunnitellaan Suomen korkeimpia tuulivoimaloita – lavat puhkovat ilmaa 300 metrin korkeudessa

Haapavedestä tulee iso tuulivoimakunta, jos suurimmat hankkeet toteutuvat. Alueelle on suunnitteilla sata voimalaa.

tuulienergia
Tuulimylly.
300-metriset tuulivoimalat on tarkoitus sijoittaa Puutionsaareen ja Piipsannevalle. Kuvituskuva.Stanislav Moshkov

Haapavedelle suunnitellaan Suomen korkeimpia tuulivoimaloita. Puutionsaaressa ja Piipsannevalla voimaloiden maksimikorkeudeksi on kaavailtu peräti 300:aa metriä.

Esimerkiksi Iissä tänä syksynä valmistuneessa Viinamäen tuulipuistossa pyyhkäisykorkeus on noin 250 metriä. Suunnitteluvaiheessa myllyjen mainittiin olevan Pohjoismaiden korkeimpia. 300-metrisiä tuulivoimaloita on suunnitteilla myös muualla Suomessa.

Haapavedestä on tulossa muutoinkin merkittävä tuulivoimakunta, jos vireillä olevat hankkeet toteutuvat. Puutionsaaren ja Piipsannevan alueille on suunnitteilla yhteensä yli 80 myllyä, joista iso osa sijoittuisi entisille turvetuotantoalueille.

Muiden pienempien tuulivoimahankkeiden kanssa Haapaveden myllymäärä nousisi noin sataan, kun tällä hetkellä tuulivoiman kärkikunnissa Kalajoella ja Raahessa on kummassakin runsaat 60 myllyä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus