Mari kuuli 24-vuotiaana, että hänen biologinen isänsä onkin tuntematon spermanluovuttaja – "Kukaan ei tiedä, miten nämä lapset asian kokevat"

Viidennes hedelmöityshoidoista tehdään lahjoitetuilla sukusoluilla. Lahjoittajaisän löytäminen aikuisena on vaikeaa.

Luovutetut sukusolut
Raskaana olevan naisen vatsa.
Kun lahjasiittiöistä alkunsa saanut saa kuulla totuuden alkuperästään, on kertoja useimmiten äiti. Isän kanssa keskustelu koetaan vaikeaksi.Tiina Jutila / Yle

Nuorempana Mari hämmästeli siskonsa ja veljensä kanssa, mikseivät he näytä toisiltaan. Muiden perheiden sisaruksilla oli paljon samaa näköä.

– Heitimme vitsiä, että pikkuveli on adoptoitu Vietnamista, koska hänellä on kauniin ruskeat silmät ja meillä ei.

Vitsi naurattaa 28-vuotiasta Maria. Nyt hän tietää totuuden veljensä ruskeista silmistä: jokaisella sisaruksella on eri biologinen isä. He ovat saaneet alkunsa luovutetuilla siittiöillä.

Mari esiintyy jutussa vain etunimellään, koska kaikki lähisukulaisetkaan eivät tiedä hänen alkuperästään.

– Kun asia väännettiin mulle rautalangasta, oli fiilis kuin Salkkareissa.

Lahjasolulapsista vähän tutkimusta

Luovutetuista siittiöistä syntyneitä on haastateltu Tampereen yliopiston pro gradu -tutkielmaan, jota tekee sosiaalipsykologian opiskelija Anni Sepponen.

He ovat syntyneet lahjasoluhoitojen avulla ja kuulleet taustastaan vasta myöhemmällä iällä. Lahjasoluhoito tarkoittaa hedelmöityshoitoa, johon tarvitaan ulkopuolisen lahjoittajan siittiöitä tai munasoluja.

Lahjasolulapsista ei ole suomalaista tutkimusta juuri ollenkaan. Mediassa kerrotaan hedelmöityshoidoista, mutta ääneen pääsevät lähinnä luovuttajat ja vanhemmat (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat, artikkeli vain tilaajille).

– Kukaan ei tiedä, miten nämä lapset asian kokevat, Sepponen toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hedelmöityshoitoja aloitetaan Suomessa vuosittain 13 000–14 000. (siirryt toiseen palveluun) Hoidoista alle viidennes johtaa lapsen syntymään.

Siittiöitä mikroskoopissa
Noin 280 lasta syntyi luovutetuista siittiöistä vuonna 2016.Marjut Suomi / Yle

Lähes viidesosa kaikista hedelmöityshoidoista tehdään lahjoitetuilla sukusoluilla. Osuus voi tulevaisuudessa kasvaa, kun HUS ja Tays aloittavat hedelmöityshoidot lahjoitetuilla munasoluilla ja siittiöillä.

– Tällä hetkellä keskustellaan, että lapsia tehdään yhä myöhemmällä iällä. Voisi kuvitella, että hedelmöityshoidot lisääntyvät tulevaisuudessa ja samalla lahjasolulapsien määrä, Anni Sepponen pohtii.

"Äiti halusi nähdä ilmeeni"

Kesällä neljä vuotta sitten Mari matkasi kotiseudulleen tapaamaan perhettään. Isosiskon näkeminen pitkästä aikaa ilostutti.

Äidillä oli jotain kerrottavaa, ja sen piti tapahtua kasvotusten.

– Äiti halusi nähdä ilmeeni, Mari muistaa.

Perille päästyään Mari istahti ruokapöydän ääreen, äiti sohvalle. Hän kertoi, että Marin isä ei voi saada biologisia lapsia.

Halusin laittaa tiedon saman tien eteenpäin, ettei olisi enää mitään salattavaa.

Mari

– Ajattelin, että me kolme lasta olemme jotenkin hauska sattuma. Että siittiöt kuitenkin sitten toimivat. Sisko alkoi virnuilemaan ja käski arvata uudestaan.

Marin isosisko oli saanut kuulla paljastuksen jo muutamaa vuotta aiemmin. Äiti halusi kertoa lapsilleen yksitellen, mutta Mari ei malttanut odottaa ja kertoi pikkuveljelleen.

– Halusin laittaa tiedon saman tien eteenpäin, ettei olisi enää mitään salattavaa. Asiasta vaikeneminen on varmasti tuntunut tosi oudolta.

"Geenikelat lähtivät pyörimään"

Moni luovutetuista siittiöistä syntynyt kuulee taustastaan vasta aikuisena. Anni Sepposen mukaan tieto omasta alkuperästä on usein sokki.

– Voi tulla jopa järkytystä ja vihaa, että miksi tästä ei ole kerrottu aiemmin. Pahimmillaan tunnetaan, että oma elämä on tähän asti ollut valheellinen. Päällimmäisenä on kuitenkin kiinnostus: mitä tämä tarkoittaa ja mikä tämä juttu edes on, Sepponen kertoo.

Sosiaalipsykologian opiskelija Anni Sepponen läppärinsä ääressä kahvilassa Lahdessa.
Vaikka lahjasolulapsella on oikeus tietää alkuperästään, vanhemmilla ei ole juridista velvollisuutta kertoa sitä. Lahjasiittiöillä alkunsa saaneiden kokemuksia tutkinut Anni Sepponen uskoo, että kertominen kannattaa.Lauri Rautavuori / Yle

Marinkin pää oli täynnä kysymyksiä. Kuinka suuri paino geeneillä on hänen persoonassaan? Mitä hän on perinyt luovuttajalta? Kuka luovuttaja edes on?

– Se tuntui tosi jännittävältä. Kaiken maailman geenikelat lähtivät pyörimään.

Mikään maailmanloppu tieto ei ollut, Mari sanoo. Se harmitti, ettei hän enää voisi kerskua karjalaisilla verijuurillaan.

– Pidin lapsena tosi hienona asiana, että Karjalassa on juuret, mutta Hämeessä on kasvettu.

Mari yritti peilata omaa persoonaansa tuntemattomaan luovuttajaan. Muusikoksi opiskelleena hän ajatteli, että sukusolujen luovuttajakin on taiteilijatyyppi.

Joillekin tieto tuo myös huojennusta siitä, etteivät tietyt perinnölliset sairaudet siirry isältä itselle.

– Ajan myötä suurin osa lahjasiittiölapsista on tiedon kanssa ok, Anni Sepponen sanoo.

Luovuttajan löytäminen on tuuripeliä

Sepposen mukaan lahjasolulapsille on tavallista, että oma identiteetti nähdään uudessa valossa biologisen taustan paljastumisen jälkeen.

– Samankaltaisuutta etsitään, mutta varmuutta ei voi saada luovuttajaa tuntematta.

Eikä luovuttajaan noin vain tutustuta.

Nykyinen hedelmöityshoitolaki astui voimaan vuonna 2007. Laki vaatii sukusolujen luovuttajaa antamaan henkilötietonsa, jotta lahjasolulapsi voi aikuistuttuaan selvittää biologisen alkunsa. 18-vuotiaalla on tähän oikeus.

Marille ja muille ennen uutta lakia alkunsa saaneille lahjasolulapsille oman taustan selvittäminen on vaikeaa.

Geenitestien avulla saattaa onnistaa, mutta tiettävästi vain yksi suomalainen luovutetuista siittiöistä syntynyt on jäljittänyt biologisen isänsä. Helsingin Sanomat kirjoitti 2018 miehestä, joka löysi luovuttajaisänsä, koska tämän sisko oli antanut DNA-testituloksensa suosittuun tietokantaan (siirryt toiseen palveluun) (artikkeli vain tilaajille).

Kukaan Sepposen haastattelemista ei aktiivisesti etsi luovuttajaisäänsä, eikä etsi Marikaan.

– Eivät vanhemmatkaan saaneet tietää kuin silmien värin ja mistä päin Suomea ”satsi” on tulossa, hän kertoo.

Jos hoitojen seurauksena syntyy lapsi, sukusolujen luovuttajalla ei ole häneen juridisia oikeuksia eikä velvoitteita.

Tietääkö isä, että minä tiedän?

Entä sitten se isä, joka piteli sylissä ja kasvatti?

Mari kuvailee isäsuhdettaan sopivan etäiseksi ja arkiseksi. Teini-ikäisenä hän ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä ja oli valmis jopa kieltämään hänet. Nyt hän ajattelee pehmeämmin.

– Kun on joutunut miettimään omaa taustaa, on herännyt uusi kiinnostus isänkin taustaa kohtaan.

Anni Sepposen haastattelemia lahjasiittiölapsia yhdistää se, että kukaan heistä ei ole keskustellut asiasta isänsä kanssa. Ei ole Marikaan.

– Se harmittaa, koska en ole ihan varma tietääkö hän, että äiti on kertonut meille. Mua on pelottanut isän reaktio. En tiedä, mitä hänen päässään ylipäänsä liikkuu. Hän on aina puhunut omista asioistaan tosi vähän.

Loppujen lopuksi Mari uskoo, että kasvatus ja kotiolot ovat tärkeämpiä kuin geeniperimä.

– Perimästä huolimatta kasvatti-isä on se ainoa oikea isä. Haluaisin näyttää hänelle, että hei, välitän sinusta.