Yle kysyi opettajilta koulun uudistuksista: Eniten hatuttaa huonosti toteutettu erityisoppilaiden sulauttaminen yleisopetuksen luokkiin

Opettajien vastauksista nousivat teemoihin muun muassa oppimisympäristö ja digitalisaatio, hyvässä ja pahassa.

Koulutus ja kasvatus
Anne Salovesi opettaa lapsia Jätkäsaaren peruskoulussa.
Opettaja Anne Salovesi on tyytyväinen siihen, miten inkluusio eli erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden sulauttaminen on toteutettu Helsingin Jätkäsaaren koulussa.Tiina Jutila / Yle

Koulun opetussuunnitelman toteutus ja koulutilaratkaisut ovat herättäneet syksyn mittaan kiivasta keskustelua.

Hiljattain Yle kertoi, että kansanedustajista kolme neljästä olisi valmis lisäämään erityisluokkien määrää eli kääntämään pyörää taaksepäin. Muutama päivä sitten Pisa-tuloksia analysoivassa jutussa puolestaan todettiiin, että vanhempien taustan ja oppilaan koulussa menestymisen välillä on selvä yhteys. Vaikuttaa siltä, että peruskoulun kyky tasata kotitaustasta johtuvia eroja on murenemassa.

Jo aiemmin olemme kertoneet, että uusien opetustilojen ja metodien vuoksi yhä useampi oppilas saa nykyään lähetteen neuropsykiatrisiin tutkimuksiin.

Nyt kysyimme koulun arjessa avainasemassa olevilta alakoulujen opettajilta, millä tavoin he kokevat koulun uudistukset työssään. Saimme runsaat 50 vastausta.

Opettajien avoimista vastauksista nousi esille neljä selkeästi erilaista teemaa. Näitä ovat avoimiin oppimisympäristöihin, yhteisopettajuuteen, digitalisaatioon ja uusiin opetusmetodeihin sekä inkluusioon suhtautuminen (inkluusio tarkoittaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden luokkien sulauttamista yleisopetuksen luokkiin).

Selvä enemmistö vastanneista suhtautui kriittisesti uudistusten tuomiin muutoksiin, mutta mahtuu joukkoon myös niihin innokkaasti suhtautuviakin.

Avoimia oppimisympäristöjä, joissa tiloja toisistaan erottavat verhot tai lasiseinät, opettajat kritisoivat useimmissa vastauksissa muun muassa niiden näkö- ja ääniärsykkeiden sekä levottomuuden vuoksi. Moni opettaja piti parhaina joustavasti muunneltavia tiloja.

Ajatukset yhteisopettajuudesta jakoivat opettajia. Osa koki yhteisopettajuuden kuormittavana ja lasten kannalta haitallisena, kun syvää suhdetta opettajan ja lapsen välille oli hankalaa luoda. Osa taas katsoi, että tiimityö mahdollistaa erityisosaamisen hyödyntämistä ja että työn suunnittelu yhdessä on mieluista.

Digitalisaatiota ja muita uusia opetusmetodeja kritisoitiin muun muassa siksi, että opetussuunnitelma (ops) luo kuvaa trendikkäästä koulumaailmasta, mutta todellisuus on kouluissa toisenlainen. Digitalisaatiota puolestaan kiiteltiin muun muassa oppilaita kiinnostavan pelillisyyden mahdollistajana. Ylös- tai alaspäin eriyttämisen koettiin myös digitalisaation myötä olevan helpompaa (eriyttäminen tarkoittaa, että oppilaille annetaan erilaisia tehtäviä suoritustasonsa mukaan).

Koulut ovat viime vuosina liikkuneet suuntaan, jossa erityistä tukea tarvitsevat lapset opiskelevat inkluusioperiaatteen mukaan yhä useammin yhdessä kaikkien muiden kanssa yleisopetuksen luokissa. Lähes kaikissa opettajien vastauksissa, joissa inkluusiota käsiteltiin, todettiin, että kaunis ajatus ei toteudu, koska tarpeeksi rahaa sen toteuttamiseksi ei ole. Pahimmillaan inkluusion katsottiin johtaneen lisääntyneeseen kouluväkivallan pelkoon.

Voiko uutta opetussuunnitelmaa sitten syyttää kaikista koulun vaikeuksista? Osa Ylelle vastanneista opettajista piti nyt muutaman vuoden elettyä opetussuunnitelmaa monien vaikeiksi koettujen tilanteiden taustasyynä. Osan mielestä taas uudella opsilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa.

Jotta erilaisista koulutilanteista saataisiin syvempi kuva, Yle haastatteli neljää opettajaa tarkemmin erikseen.

"Viikkotavoitteisessa opetuksessa oppilaat motivoituvat ja sitoutuvat hyvin"

Helsinkiläisen Sakarinmäen peruskoulun luokanopettaja Kai Bruun kertoo noudattaneensa omassa opetuksessaan viikkotavoitteista opetustapaa.

Hän on käyttänyt kyseistä tapaa opettaessaan neljäs–kuudesluokkalaisia vajaan parinkymmenen lapsen ryhmässä.

Kai Bruun lukee Aku Ankkaa.
Opettaja Kai Bruun kannustaa alakoulun oppilaita lukemaan Aku Ankkaa sen sisältämän monipuolisen kielen vuoksi.Tiina Jutila / Yle

Viikkotavoitteisessa mallissa viikko jakautuu kolmeen osaan. Maanantaina ja tarpeen vaatiessa myös tiistaina käydään läpi viikon tavoitteet.

– Opetan asioita esimerkkien avulla ja erilaisissa opetustuokioissa. Tähän käytän kuitenkin hieman vähemmän aikaa kuin “perinteisessä” opettajajohtoisessa opetuksessa. Esimerkiksi matematiikassa opetan tällöin uudet keskeiset asiat, Bruun kuvailee.

Kulloisenkin viikon tavoite lähtee joka maanantai myös koteihin verkkopohjaisen koulun tiedotuskanavan Wilman kautta.

– Kotiväen on tiedettävä, mitä ollaan tekemässä. Malli on avattava huoltajille perusteellisesti myös esimerkiksi vanhempainillassa, jotta ei jää epäselväksi, miten opetusta toteutetaan, Bruun painottaa.

Syventävän opetuksen aika on keskellä viikkoa.

– Tällöin vapautuu aikaa istua niiden viereen, jotka tarvitsevat enemmän apua ja samalla on mahdollista antaa tilaa niille, jotka haluavat ja pystyvät etenemään nopeammin ja itsenäisemmin.

Perjantaina on vuorossa opitun kertaus.

– Silloin katsotaan yhdessä päästiinkö tavoitteisiin, mitä opittiin ja mitä ei opittu.

Bruun kertoo yhdistelevänsä eri oppiaineita opetuksessaan silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Opetusvälineissä Bruun luottaa perinteisiin oppikirjoihin digitaalisten apuvälineiden ohella, joita voidaan käyttää esimerkiksi videomateriaalia kuvattaessa ja koostettaessa.

– Oppilaat voivat tehdä vaikkapa videoanimaation Rooman valtakunnan noususta ja tuhosta, jossa yhdistyy historian, suomen kielen, digioppimisen ja visuaalisen ilmaisun oppisisältöjä. Pääosin työskentely on kuitenkin melko perinteistä.

Bruun sanoo, että hänen opetusmallissaan suuremman avun tarvitsijat on viikon mittaan helppo havaita, koska opettaja kiertelee ryhmissä seuraamassa tarkasti oppilaiden tekemisiä.

Bruun lisää toteuttaneensa myös osittain avoimen oppimisympäristön mallia, jossa työskentely-ympäristö ei ole pelkkä perinteinen luokkahuone, vaikka itse koulu onkin käytäväkoulu ilman "avokonttoritilaa". Hän on tuonut tilaan monipuolisia kalusteita ja luokan ovi on aina auki, jotta oppilas voi etsiä itselleen mieluisan työpisteen myös muualta kuin luokasta.

On mieletön ajatus, että löytäisimme parillekymmenelle oppilaalle samaan aikaan, samassa paikassa, samoilla metodeilla toimivan järjestelyn.

Kai Bruun, luokanopettaja

Bruun näkee, että hänen viikkomallinsa etu on oppilaan motivoinnissa.

– Kun oppilas saa itse suunnitella omaa työskentelyään ja päättää viikon aikana tekemisistään, hän on innostuneempi ja motivoituneempi. Työskentely on siis paljon muutakin kuin pulpetissa opettajan kuuntelemista – enemmänkin itse toimijana olemista ja tekemistä.

Toinen hyvä puoli on Bruunin mukaan mahdollisuus eriyttää opetusta.

– Etevälle oppilaalle voidaan tässä mallissa tarjota lisähaasteita.

Viisitoista vuotta opettajan ammatissa toiminut Bruun muistuttaa, että yhdessäkään opetustavassa jokaista oppilasta ei pystytä motivoimaan ja on mahdollista, että joiltakin osa tavoitteista jää saavuttamatta.

– On mieletön ajatus, että löytäisimme parillekymmenelle oppilaalle samaan aikaan, samassa paikassa, samoilla metodeilla toimivan järjestelyn. Osalla oppilaista on minunkin ryhmissäni ollut käynnistymisvaikeuksia, mutta positiivisella ohjauksella systeemi on saatu toimivaksi ja oppilaat sitoutetuiksi.

– Kaikki toiminta on kuitenkin opettajan suunnittelemaa, eikä oppilaita heitetä niin sanotusti yksin syvään päähän, Bruun kertoo.

Rovaniemeläisopettaja teki aikamatkan taaksepäin

Napapiirillä Korkalovaaran koulussa opettava Riku Mäenpää sai tarpeekseen uuden opetussuunnitelman eli opsin soveltamisyrityksistä luokassa, jossa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita. Hän kyllästyi luokkansa levottomuuteen ja päätti tehdä opetuksessa täyskäännöksen taaksepäin.

– Käytösongelmat olivat niin suuria, että ne tekivät opettamisesta ja oppimisesta lähes mahdotonta. Tilanne oli kaikkien kannalta epäreilu, Mäenpää kertoo.

Teknisen työn opettaja sorvaamassa.
Riku Mäenpää opettaa oman luokkansa ohella teknistä työtä.Eeva Kuivas / Yle

Mäenpään luokassa neljäsosa oppilaista tarvitsee tehostettua tukea oppimiseen.

– Kun tukea tarvitsevat oppilaat eivät saa sitä tarpeeksi, heidän käytöksensä muuttuu haastavaksi. Toisaalta taas tunnollinen ja arka oppilas ei saa tarpeeksi aikaani, koska 90 prosenttia ajastani menee 10 prosentin haasteiden kanssa.

Mäenpää näkeekin, että koulujen ongelmat ja oppilaiden oireilu johtuvat suurelta osin väärin toteutetusta inkluusiosta eli tukea tarvitsevien oppilaiden sulauttamisesta tavallisiin luokkiin ilman riittäviä voimavaroja. Itse inkluusioajatusta Mäenpää pitää kuitenkin oppilaiden tasa-arvon kannalta hyvänä.

– Käytännössä inkluusio toteutetaan useimmiten niin, että kaikki oppilaat pannaan opiskelemaan yhteen ryhmään, ja riittävää tukea ei sitä tarvitseville oppilaille ole saatavilla kroonisen rahapulan takia.

Kun Mäenpää teki paluun menneen maailman opetustapoihin, tilanne luokassa muuttui hänen mukaansa hirvittävästä siedettäväksi.

– Tällä hetkellä opetukseni on hyvin opettajajohtoista ja nykykatsomuksen mukaan vanhanaikaista. Projektioppiminen tai muut itseohjautuvuutta vaativat opetusmetodit loistavat poissaolollaan.

– Jokainen oppilas istuu valitsemallani paikalla, paikkoja ei vaihdella ja työskentely tapahtuu pääasiassa yksin, Mäenpää kuvailee.

Hyvästä käytöksestä palkitaan vihreällä kortilla, keltainen on varoituskortti ja punaisesta seuraa negatiivinen Wilma-merkintä.

Mäenpään mukaan oppilaat nauttivat rauhallisesta ja turvallisesta oppimisympäristöstä.

– Nekin, joilla on suurimpia haasteita, näyttävät hoksanneen, ettei luokassa voi tehdä muuta kuin hommia. Lapset eivät näytä kaipaavan hienoja yläkäsitteitä, vaan selkeitä rajoja ja ohjausta.

Vanhemmilta tullut palaute on myös ollut poikkeuksetta positiivista, opettaja kertoo.

Mäenpää kohdistaa kritiikkinsä huonosti toteutetun inkluusion ohella opettajankoulutukseen.

– Se seuraa liian hitaasti koulumaailman muutoksia muun muassa juuri inkluusion osalta. Kouluarjen realismi ja opetussuunnitelman kirjaukset ovat kuin kaksi eri todellisuutta, hän huokaa.

Ikävä tosiasia on, että suurimmalla osalla luokanopettajista ei ole juuri minkäänlaista koulutusta erityisoppilaiden opettamiseen.

Riku Mäenpää, luokanopettaja

Mäenpään ajattelee, että tilanteesta seuraa helposti opettajalle tunne työnsä huonosti hoitamisesta, koska tavoitteisiin pääsemiseen ei ole minkäänlaisia edellytyksiä. Pitkittynyt negatiivinen kokemus on osaltaan vaikuttamassa opettajien alanvaihtohalukkuuteen, hän uskoo.

Suurin osa opettajista on Mäenpään näkemyksen mukaan velvollisuudentuntoista porukkaa, joka haluaa tehdä kaikkensa lapsen kasvun tukemiseksi, mutta ammatti on alkanut muistuttaa yhä enemmän poliisin tehtävää.

– Ikävä tosiasia on se, että suurimmalla osalla luokanopettajista ei ole juuri minkäänlaista koulutusta erityisoppilaiden opettamiseen. Silti suurin osa minunkin ajastani kuluu erityisopettajan heiniä olevien haasteiden parissa, painottaa viitisen vuotta sitten opettajaksi valmistunut Mäenpää.

"Kannattaako yritysmaailman trendejä tuoda innokkaasti koulumaailmaan?"

Uransa aikana neljä opetussuunnitelmauudistusta läpikäynyt Kuhmoisten yhtenäiskoulussa opettava Marita Misukka-Kyyrö näkee, että uusin ops hylkää pienen oppilaan kannalta oleellisimman: turvallisuuden tunteen.

Marita Misukka-Kyyrö polkupyörän kanssa koulun edessä.
Pitkän uran tehnyt Marita Misukka-Kyyrö luonnehtii viimeisintä ops-uudistusta idealistikseksi kokeiluksi, verraten sitä 60-luvun USA:ssa oppilaan vapauksia korostaneeseen summerhilliläiseen kokeiluun.Petri Aaltonen / Yle

– Pakonomainen ulospäinsuuntautuneisuus ja vimmattu yhdessä tekeminen mahdollisimman suuressa ja levottomassa ympäristössä vaikuttaa olevan uuden opsin itseisarvo. Kaikkein hulvattomimpana asiana pidän uusien koulujen verhoilla jaettuja suurryhmätiloja, Misukka-Kyyrö sanoo.

Hän kummasteleekin, miksi samaan aikaan, kun aikuiset tahtovat avokonttoreista kotiin etätöihin, oppilaita pakotetaan niihin.

– Jotkut visionäärit kuvittelevat oppimista tapahtuvan hälisevässä, kaikkia aisteja raastavassa suurryhmätilassa. Ei se vain niin mene, vaikka aikuisia vilisisi joukossa kuinka paljon, Misukka-Kyyrö uskoo.

Hänen näkemyksensä mukaan kuntien säästöt ovat suuri syy yhtenäisiin tiloihin pyrkimisessä.

– Neliöitä säästyy, kun ei ole luokkahuoneita ja ajatellaan, että samallahan siinä seitsemänkymmentä kuuntelee kuin seitsemänkin.

Lapselle fyysiset ja henkiset rajat ovat kokeneen alakoulun opettajan mielestä kuitenkin yhtä tärkeitä tänään kuin liki 40 vuotta sitten, jolloin hän aloitteli opettajan uraansa.

Miksi samaan aikaan, kun aikuiset tahtovat avokonttoreista kotiin etätöihin, oppilaita pakotetaan niihin?

Marita Misukka-Kyyrö, luokanopettaja

– On aika hurjaa, jos oma tila yritetään häivyttää ja tehdä koulutiloista steriilejä, persoonattomia halleja.

– Miten voidaan ohittaa lapselle tärkeä, tilaa hahmottava kokemus siitä, että tuossa on minun piirustukseni ja tuossa ystäväni piirustus, tässä pidän kyniäni ja saksiani ja tuossa istuu Matti ja tuolla Liisa?

Misukka-Kyyrö uskoo, että näistä pienistä asioista syntyy se turvallisuuden ja rajojen tunne, joka on lapselle äärettömän tärkeä.

– Suurten tilojen ja ryhmien haittapuolena on myös se, että ärsykekuormituksesta erityisesti kärsivät ja tukea tarvitsevat oppilaat hakevat helposti huomiota häiriköinnillä ja hiljaiset puolestaan jäävät huomiotta.

Misukka-Kyyrö korostaa myös lapsen ja opettajan välisen suhteen tärkeyttä.

– Kysyin taannoin eräältä ekaluokkalaiselta, kuka on hänen oma opettajansa. Lapsi ei osannut vastata, vaan luetteli joukon opettajien nimiä. Mielestäni tämä on käsittämätöntä. Jos pienellä lapsella ei ole läheistä suhdetta omaan opettajaansa turvattomuus lisääntyy.

Hän toivoo, että päättäjät muistelisivat vanhaa oppia ihmisen perustarpeista eli niin sanottua Maslow'n tarvehierarkiaa.

– Turvallisuuden tunne on kiistämättömästi ihmisen ensisijainen perustarve. Miksi nykyinen ops viittaa sille kintaalla, Misukka-Kyyrö kysyy.

Opettaja muistuttaa, että vaikka yritysmaailmassa trendit vaihtuvat, on kyseenalaista, miten innokkaasti niitä kannattaa koulumaailmaan omaksua.

– Tulevaisuuden työelämästä emme tiedä varmuudella. Jos nyt näyttääkin siltä, että tiimit ovat “in”, saattaa jo seuraava vaihe olla se, että etätyöt lisääntyvät edelleen ja ihmiset ovatkin omissa kopperoissaan. Sitten tämä uusi ops onkin taas jäljessä, Misukka-Kyyrö pohtii.

Anne Salovesi uskoo tiimiopettajuuteen ja pitää avoimessa tilassa työskentelystä

Viitisentoista vuotta alakoulun opettajana työskennellyt ja tällä hetkellä Helsingin Jätkäsaaren koulussa opettava Anne Salovesi sanoo, että hänen aikanaan opettajan työ on muuttunut hurjasti.

– Minulla ei ole enää omaa luokkahuonetta tai omaa luokallista oppilaita, vaan uudet entistä avoimemmat tilat ja opettaminen tapahtuu muutaman opettajan tiimissä.

Anne Salovesi opettaa lapsia Jätkäsaaren peruskoulussa.
Koko kaupunkia hyödynnetään ilmiöjaksoissa ja Oodissa käydään usein harjoittelemassa tiedonhankintaa ja itsenäisiä työskentelytapoja.Tiina Jutila / Yle

Jätkäsaaren elokuussa avattu koulu on suunniteltu 800 oppilaalle, mutta toistaiseksi oppilaita on vasta kolmisen sataa.

– Sohvilla, säkkituoleilla ja värikkäillä matoilla luetaan, kuunnellaan tai joskus rauhoitutaan. Uudessa koulussa on isompia tiloja, joihin mahtuu kokoontumaan yhteen. Jokaisen aamun voi aloittaa yhdessä niin sanotussa olohuoneessa.

– Oppilaan kannalta pidän hyvänä yhdessä tekemistä, mutta jos joku haluaa löytää rauhallisen työskentelysopen, sellaisiakin löytyy, hän kertoo.

Tilat tukevat Saloveden mielestä monipuolista toimintaa ja liikkumista tulee koulupäivän aikana enemmän.

– Aiemmin oli valtavasti kaikkea omaa tavaraa, nyt on helpompi vaihtaa tilasta toiseen, kun kaikki materiaali on läppäreissä, eikä kanniskella isoja monistepinoja, Salovesi vertailee.

Koulutietänsä aloittaville lapsille on Saloveden mukaan kuitenkin tärkeätä osoittaa, miten missäkin tilassa toimitaan ja minne milloinkin mennään. Apuna käytetään kuva-avusteita.

– Vaikka ei ole omaa opettajaa, on kuitenkin omat kiinteämmät kotiryhmät. Sitten kun ympäristö on tuttu, reviiriä laajennetaan.

Kun erilaiset oppijat toimivat yhdessä, niin kaikki oppivat ymmärtämään toinen toisiaan paremmin.

Anne Salovesi, luokanopettaja

Saloveden mukaan syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi koulun päätavoitteista ja hän uskoo, että kun oppilaat mieltävät omaksi tilakseen koko koulun, se saa heidät kiinnittymään tilaan paremmin, kuin jos oma tila olisi pelkkä luokkahuone.

Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat eivät Jätkäsaaressa ole omassa luokassaan, vaan inkluusioperiaatteen mukaan osana suurempaa yhteisöä.

Salovesi uskoo, että kun erilaiset oppijat toimivat yhdessä, niin kaikki oppivat ymmärtämään toinen toisiaan paremmin. Kenestäkään ei ole ihmeellista, jos vieruskaveri käyttää kuulosuojaimia tai puristelee stressipalloa.

– Siinä tapauksessa, jos oppilas ei jaksa keskittyä pitkää aikaa suuressa ryhmässä, hän voi aloittaa itsenäisen työskentelyn syrjemmässä. Jollekin oppilaalle oma paikka voi olla hyvinkin tärkeä ja tällöin hänen kanssaan sovitaan tietty turvapaikka, Salovesi kuvailee.

Kun ei omia luokkahuoneita ole, ei esimerkiksi luokkien seinillä enää näy ritirinnan oppilaiden taideteoksia. Omat työt löytyvät nyt useimmiten läppäreiltä.

– Keskittymisen pulmia omaavien osalta pidän parempana sitä, etteivät luokan seinät ole täynnä kaikkea, mikä vetää huomiota puoleensa. Ja toisaalta inklusiivisuuden näkökulmasta ajateltuna, jos seinällä on 24 samankaltaista auringonkukkaa ja yksi, joka onkin aika lailla erilainen, se ei ole kenenkään etu, Salovesi pohtii.

Tiimiopettajuudesta Salovesi kertoo nauttivansa, eikä olisi halukas palaamaan entiseen.

– Suunnittelutyötä on enemmän, mutta toisaalta taakkaa saa jakaa. Kun opettajia on useita, yksi voi myös koota kerrallaan pienryhmän ja ottaa mahdollisesti avustajankin mukaan ja lähteä työskentelemään rauhallisempaan paikkaan niiden kanssa, jotka tarvitsevat enemmän tukea sillä hetkellä.

Jätkäsaaressa toteutetaan ilmiöoppimisen mallia, jossa oppiaineita yhdistellään ja opetus perustuu vähemmän oppikirjoihin. Oppilas saa joka päivä valita vähintään työskentelypaikan ja usein myös eri työtapojen välillä.

Saloveden näkemyksen mukaan oppiaineiden yhdistäminen, erilaiset projektit ja laajemmat kokonaisuudet vähentävät pirstaleisuutta ja tekevät oppimisesta ja opettamisesta mielekästä.

– Kannustamme tutkivaan oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Uskon, että näillä taidoilla oppilaat pärjäävät tulevaisuudessa, vaikka maailma muuttuisi paljonkin. Opettajan ei tarvitse enää osata ja tietää kaikkea. Esimerkiksi uusia ohjelmia opetellaan käyttämään yhdessä, Salovesi sanoo.

Suoria lainauksia opettajien vastauksista:

Keräsimme tähän vielä otteita muiden opettajien vastauksista.

Vastauksista välittyi erikoinen piirre: jos opettajalla oli kriittistä sanottavaa, sen kertominen omassa työyhteisössä koettiin hankalana. Kritiikin kanssa julkisuuteen tulo tuntui jutussa esiintyvää muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mahdottomalta.

Avointen oppimisympäristöjen herättämiä tuntemuksia:

“Vasta vuosien jälkeen luokkia erottavat verhot korvattiin lasiseinillä. Lapset oireilevat metelistä. Opettajat ovat sairauslomalla äänen menetyksen takia ja heille on annettu mikrofoneja, koska ääni ei kuulu muuten. Melu on järjetön. Opettajat ja oppilaat luovuttavat keskittymisen suhteen. Koulun seinille ei saa laittaa mitään, koska koulu ei ole vain koulu, vaan myös iltakäyttöä varten. Kyse ei ole opsista, vaan kuntien päätöksistä rakennusten suhteen.”

“Yhdistelmäluokassamme on 55 oppilasta ja kolme luokanopettajaa yhdessä yhteisessä tilassa, joka jakautuu tarvittaessa kahdeksi. Oppilaat istuvat luokassa pöytäryhmissä, eikä heillä ole pulpetteja vaan laatikot koulukirjoille. Jokaisella on kuitenkin pysyvä pöytäryhmä. Tila on riisuttu, jotta se muokkaantuu moneen. Opettajilla on keskellä tilaa yhteiset työpöydät ja kaikki materiaali on yhteistä. En enää ikinä haluaisi neljän seinän sisälle puhumaan luokan etuosaan yksikseni.”

“Avoimia oppimisympäristöjä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn henkilöstön ja vanhempien vastustuksesta huolimatta. Yksi syy on varmasti se, ettei kukaan oikeasti kysele perään, miten uudistus koetaan vaan katse siirtyy seuraavaan projektiin.”

“Joustavat oppimisympäristöt toimivat, jos ne on mahdollista sulkea pienemmiksi osioiksi, joissa on hyvä äänieristys. Toinen ehto toimivuudelle on opettajien innovatiivinen tapa käyttää luokkatiloja monipuolisesti. Omassa koulussani tilat ovat oikein hyvin jaettavissa, ja osassa tiloista äänieristyskin toimii (paksut, siirrettävät seinät), mutta pelkkä verho ei riitä, varsinkin jos ryhmäkoko on suuri.”

“Olemme hakeneet tiimipedagogiikasta keinoja, lisätäksemme turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta muutoin muuttuvassa luokassa. Oppilaat viettävät useamman kuukauden samassa 4-5 oppilaan tiimissä oppien hyödyntämään toistensa vahvuuksia ja tukemaan avun tarpeessa olevia. Tämä vaatii opettajalta vahvaa valmentavaa otetta. Kullakin tiimillä oli kotipaikka, tämä auttoi oppilaita löytämään paikkansa aamulla.”

“Tilojen suunnitteluvaiheessa opettajia on kuultu vain näennäisesti. Opetustoimesta tai muualta ylempää on päätetty mitä tehdään ja opettajakunnan näkemys sivuutettu täysin. Esimiehen kanta on, että työpaikkaa voi vaihtaa, jos suunta ei miellytä. Meillä on jo nykyisellään oireilevia lapsia ja levottomuutta. Joku muu, kuin järki selkeästi ohjaa näitä prosesseja.”

“Koulussamme luokkia rajaavat siis siirreltävät seinät. Tämä on ajatuksena hieno ja kiva asia siihen saakka, kun seinät saa pitää kiinni. Kun seinät ovat auki oppilaiden oppimisesta ei tule mitään ja oppilaat kertovat päivän päätteeksi, että onneksi huomenna voidaan taas opiskella rauhassa oman luokan kesken. Oppilaat huokailevat monesti tyytyväisenä siitä, miten ihanaa on kun he saavat keskittyä ja huomaan selkeän eron heidän työnsä tuloksissa verratessani tehtäviä, jotka on tehty.”

“Minulla on tämän päivän koulusta pelkkää hyvää sanottavana. Koulumme on pieni 50:n oppilaan kyläkoulu. Avoin oppimisympäristö on meillä ympäröivä luonto. Luokat ovat edelleen perinteisiä luokkia. Digiä käytetään maltilla opetusta rikastamassa ja jokainen oppilas ehditään pienissä opetusryhmissä huomaamaan, jolloin kukaan ei putoa kelkasta.“

“Ulkona tapahtuvaa opettamista tehdään monista syitä. Usein ulkona tapahtuva opetus on toiminnallista, joskus opetus on puolestaan kokemuksellista ja liittyy syvemmin ulkoympäristöön. Syitä opettaa ulkona voi olla niin aihe (pinta-alat, lajintuntemus jne.) kuin menetelmä (toiminnallisuus) ja toisaalta opettajan työhyvinvointi (sisäilmaongelmat), lasten liikkeen lisääminen ja luonnon tuomat terveysvaikutukset sekä luontosuhteen syveneminen.”

“Saimme uuden ja huippumodernin koulun. Suunnitteluvaiheessa opettajilta kyseltiin toivomuksia, mutta ne haudattiin nopeasti "vanhanaikaisina". Rakennettiin jotain aivan uutta ja edistyksellistä opinahjoa. Seurasimme pohjapiirrustuksista arkkitehtien visioita ja esitimme kritiikkiä joihinkin ilmiselviin ongelmakohtiin. Seurauksena oli nuhteita muutosvastarinnasta, negatiivisesta asenteesta tai kehotuksia vaihtaa työpaikkaa.”

“Olemme nyt opiskelleet muutaman kuukauden uudessa koulussamme. Oppilaat on jaettu soluihin, joissa on kussakin pari suljettua luokkahuonetta ja loput tilasta verhoilla eroteltuja oppimisympäristöjä. Alkuopetuksen tilanne lienee katastrofaalisin. Pikkukoululaiset tarvitsisivat ehdottomasti rauhallisen ja häiriöttömän ympäristön, oman turvallisen pesän ja oman paikan. Suuret lasiseinät ja -ikkunat hajottavat keskittymistä, jatkuva melu häiritsee ja väsyttää isot ja pienet.”

“Solussa on puolet liikaa oppilaita. Vaikka melu pysyisikin aisoissa (opettajat ovat muuttuneet rautaisiksi käskyttäjiksi), iso lapsimäärä pienessä tilassa aiheuttaa kuhinaa ja vie voimia. Kenelläkään ei ole paikkaa tavaroilleen, vaan ne haetaan joka tunnille naulakolle jätetystä repusta. Koulupäivän jälkeen keräillään unohtuneita vihkoja, papereita, kyniä. Kouluun säilytykseen jätetyt kirja pursuilevat kaapeista tai ovat unohtuneet lattialle. Illalla Wilmassa selvitellään hukkuneita kirjoja tai muuta omaisuutta.”

“Saimme muutama vuosi sitten uuden koulun, jonka suunnitellut arkkitehti yritti sinnikkäästi luoda "uutta" yrittämällä myydä meille opettajille avoimia oppimisympäristöjä ja luokattomia luokkia (eli alakoululaisilla ei olisi omia kotiluokkia). Emme suostuneet. Onneksi pidimme päämme. Meillä on luokat ja oppilaat saavat työskennellä niin luokassa, käytävillä kuin käytävien onkaloissakin, kukin sen mukaan, miten milloinkin on järkevää.”

“Olen urani aikana opettanut hyvin erilaisissa oppimisympäristöissä, perinteisissä luokkahuoneissa pulpeteille ja ilman, ryhmätyöpöytiä käyttäen, lattiallakin matolla istuen. Jokaisessa tilassa on ollut omat hyvät ja huonot puolensa. Mikään tila yksinään ei sovi koko ikäluokalle, sen vuoksi tarvitsemme kouluun uudenlaisia, keskenään erilaisia oppimisympäristöjä. Kaikkein paras tila opetukselle ja oppimiselle on sellainen, joka joustaa ja on muunneltava.”

Yhteisopettajuudesta sanottua:

"Yhteisopettajuus on kamalaa ja kuormittavaa. Minä jaksan olla kiinnostunut ja hoitaa 25 lapsen asiat hyvin ja huolellisesti, jaksan olla heille empaattinen ja ihana opettaja, mutta en jaksa olla sitä samanaikaisesti sitä 50 - 100 lapselle. Lapsi ei saa yhteisopettajuusluokissa yhtään enempää aikuista kuin ennenkään. Äänet moninkertaistuvat, on se 50-100 tuolin tömähdystä, reppujen kaivamista, pulpettien kolahduksia. Osa opettajista on myös ääniherkkiä, eikä ollenkaan sovellu rajattomiin tiloihin."

“Työskentelen vaativan erityisen tuen opettajana isoissa ryhmissä luokanopettajien lisänä. Isoissa ryhmissä noin joka viides oppilas oireilee. Syitä ovat muun muassa uuden opsin mukainen yhteisopettajuus, jatkuvat siirtymät paikasta toiseen ja se, ettei lapsella ole omaa paikkaa, eikä aina lähellä omaa turvallista opea. Erityistä tukea tarvitseva oppilas tarvitsee oppiakseen oman luokan ja enimmillään 10 hengen ryhmän, saman open ja samat rutiinit joka päivä sekä turvallisen tiukan struktuurin. Uudessa systeemissä oireilevat joko riehuvat tai vetäytyvät " oman päänsä sisään"

“Olemme aloittaneet yhteisopettajuuden omasta tahdostamme ja tarpeesta. Halusimme, että oppilaat saavat oppimisvaiheensa mukaista opetusta ja opetusta eriytetään myös ylöspäin, esimerkiksi lukutaidon mukaan ja välillä myös opiskelutyylin mukaan: hiljaisuutta kaipaavat omaan paikkaan ja pulputtavat toiseen. Opetus on toiminnallista ja vertaistyöskentely on suuressa arvossa. Panostamme ryhmähenkeen ja ryhmätyöskentelyyn. Luokallamme on 16 kotikieltä."

“Koen, että on hauskempaa puuhastella yhdessä kollegan kanssa, mutta lasten näkökulma on unohdettu. On jättiluokkia, joissa on 50-60 oppilasta ja luokalla 2-4 opettajaa. Opettajat eivät tunne lapsia kuin pintapuolisesti, ehkä nimeltä. Aitoa kiintymystä opettajien ja oppilaiden välille ei synny. Lapset sinkoilevat eri ryhmiin joka tunti. Joka tunti vaihtuu opettaja ja ryhmä, sekä tila. Häiriökäyttäytymistä esiintyy paljon. Koteja syyllistetään, lapsille haetaan lääkityksiä, mutta omaa toimintaa ei tarkastella, vaan pidetään härkäpäisesti siitä kiinni.”

“ Yhteisopettajuutemme pyrkii olemaan vastaus inkluusion opetukselle tuomiin suuriin haasteisiin. Tiimityö mahdollistaa kaikkien erityisosaamisen hyödyntämisen. Yhdessä suunniteltu työ on helpompaa ja mieluisampaa, tiimi myös sitouttaa jäsenensä itseensä. Yhdessä kannettu kuorma on kevyempi. Onneksi olemme pääsemässä irti yksin puurtamisen traditiosta. On silkkaa mielettömyyttä, että jokaisessa yksittäisessä luokkahuoneessa, suljetun oven takana, jokainen opettaja toteuttaa samaa ohjelmaa ja painii samojen ongelmien kanssa, yrittäen yksin eriyttää opetustaan sekä alas että ylöspäin.“

Pohdintoja opetuksen digitalisoinnista ja muista menetelmistä:

“Digiloikka tai pitäisikö paremminkin sanoa digikompurointi ei tue lasten oppimista. Paremmat tulokset saadaan napakalla opettajajohtoisella opettamisella, jossa opettaja selittää, ohjaa ja neuvoo jokaista lasta henkilökohtaisesti ja läsnäollen.”

"Koulun tarkoitus ei ole enää vuosiin ollut olla tietolähde, missä opettaja puhuu ja oppilas kuuntelee. Koulun tarkoitus on opetussuunnitelman mukaisesti kouluttaa lapsista ja nuorista yhteiskunnan aktiivisia kansalaisia, jotka osaavat huolehtia itsestään, ottavat toiset huomioon, ajattelevat kriittisesti, etsivät tietoa, kategorisoivat sitä itse, mutta myös toistensa kanssa – ja oppivat rakentamaan kestävää tulevaisuutta."

“Luotiin lähes jumalolentoinen lapsi, joka hallitsee nykyajan iPadit ja tietokoneet. Lapsi osaa melkein luonnostaan olla itseohjautuva ja löytää internetistä tietoa hyvin nopeasti oppien samalla analysoimaan sitä “erehdyksien” kautta. Opetussuunnitelma on pyrkinyt luomaan trendikkään digitaalisen koulumaailman, mutta todellisuus on toisenlainen. Lapsen elämä ei aina ole hohdokasta. Opettaja-edustajana istun palavereissa lastensuojelun kutsumana, käytöshäiriöisiä jo diagnoosin saaneita on yleisen opetuksen luokissa 1-3 oppilasta. Entistä tärkeämpää koulunkäynnissä olisi lapsen turvallisuudentunteen vahvistaminen. Lapsi haluaa jutella tutun opettajansa kanssa, omistaa luokassa oman tilan, tietää päiväohjelman etukäteen, leikkiä oman luokkansa oppilaiden kanssa välitunneilla. Tätä säännönmukaisuutta lapsi odottaa koulupäivältä.”

“Koko lukuvuoden oppikirjojen, digimateriaalien ja kaikkien oppiaineiden materiaalien hankintaan on viime vuosina kaupugissa ollut käytettävissä n. 90 euroa/alakoulun oppilas! Esim. Aapinen maksaa 34,50€. Opettajat miettivät, mitä tilataan, ja mitä kaikkea ei voida tilata. Vanhemmat eivät voi uskoa, kun näkevät kierrätetyt kirjat. Monet ostavat itse lapsilleen kirjakaupasta uuden kirjan, kun eivät kestä risoja lukukirjoja. Resurssien vähyys on ongelma.”

“Saimme tänä syksynä käyttöömme matematiikan opiskeluun DragonBox- maailman ihanine Noomeineen. Yksi tärkeä osa oppimista on toiminnallisuus ja digimateriaalien käyttö. Kaikki koulun ensimmäisen luokan oppilaat saivat lahjoituksina tabletit matematiikan opiskeluun kaupunkimme yrittäjiltä. Voi, sitä riemun päivää, kun ensimmäisiä harjoituksia ryhdyttiin tabletilla tekemään.”

“Monialaiset oppimiskokonaisuudet ja pelillisyys ovat tuoneet koulutyöhön uuden ulottuvuuden ja oppiainerajat ylittävät kokonaisuudet ovat mielekkäitä sekä opettajalle että lapsille.”

“Uuden opsin myötä alaluokille tuli yhteiskuntaoppi. Kirjarahat olivat tiukalla ja tarjonta vaatimatonta, joten päätin pärjätä ilman valmista oppimateriaalia. Tulossa olivat presidentinvaalit, jonka otimme aiheeksi. Jaoimme porukan arvalla kunkin ehdokkaan mukaan. Ryhmän tehtävä oli taustoittaa ehdokas ja tutustua häneen vähän tarkemmin ja seurata ehdokkaan kampanjan etenemistä. Teimme ehdokkaille muutaman kysymyksen mittaisen sähköpostihaastattelun. Harjoittelimme samalla virallista viestinvaihtoa, asiallista kielenkäyttöä, aiheeseen liittyviä sanoja ja jämptiä aikataulua. Oppisisältöjen puolesta koko projekti vastasi laajasti opetussuunnitelman tavoitteisiin - ja vähän sen yli.”

“Sähköisten oppimisympäristöjen avulla eriyttäminen onnistuu sekä ylös- että alaspäin. Niiden järjestelmällinen käyttö on lisännyt oppilaiden perusasioiden hallintaa sekä heikommilla että lahjakkailla oppilailla. Esimerkiksi ympäristöopissa rakennamme työkirjaa sähköiseen ympäristöön, jolloin tieto pysyy ajantasaisena. Oppilaan roolia aktiivisena oppijana harjoittelemme kerran viikossa, jolloin oppilas saa itse suunnitella opiskelurytmin. Vapaampi rytmi päivässä ei ole mielestäni heikentänyt työn tuloksia ja työrauha on jopa perinteistä tuntia parempi, kun liike on sallittua ja oman työn saa pilkkoa itselleen sopiviksi palasiksi. Työlista ja oman työn arviointi kirjataan sähköiseen ympäristöön. Olennaisessa roolissa tässäkin on oppilaan ohjaaminen työskentelytapaan.”

"Meille uusille nuorille opettajillehan mikään ei ole muuttunut. Meidät on koulutettu uuden opetussuunnitelman mukaan. Uusi opetussuunnitelma on meille normi. Me ymmärrämme tulkita opetussuunnitelmaa niin, että asioita ei toteuteta ääripäästä toiseen vaan opetuksessa hyödynnetään kaikkia opsissa vaadittavia opetusmenetelmiä monipuolisesti."

“Uusia opetusmetodeja ovat tuoneet kouluun iPadit ja Chromebookit. Niiden käyttämistä harkitaan aina oppiaine ja oppiminen edellä. Joskus on punnittava, onko laitteiden lainaaminen ja käyttöön ottaminen oppitunnilla sen ajan väärti: Sisään- ja uloskirjautuminen vie helposti puolet oppitunnista, jos kirjautuminen ei ole oppilaille tuttua. Netin yhteisölliset pelit yleensä innostavat oppilaita ja oppilaat oppivat huomaamattaan paljonkin. Kielten tunneilla kovassa käytössä käytössä ovat mm. Kahoot, Quizlet, Quizizz, Gimkit ja Baamboozle.”

"Luokassa pitää olla sellainen fiilis, että kuka vaan voi tehdä töitä kenenkä vaan kanssa. Oppilaiden sekä opettajan ja oppilaiden välille kehittyy keskinäinen kunnioituksen kehä. Empatian taidot kehittyvät. Tämä kaikki yhdistettynä kehumiseen sekä pieneen läpän heittoon välkillä saa aikaan ihmeitä."

Kokemuksia inkluusiosta:

“Opettamista kuormittaa eniten se, että erityistä tukea ja kiinteää pienryhmää tarvitsevat oppilaat on tungettu kaikki ns. tavalliseen luokkaan haasteineen ja pulmineen. Toki koulussamme on erityisopetusta tarjolla luokkiin muutamana tuntina viikossa, mutta se ei missään tapauksessa ole riittävää. Kenenkään oikeudet oppimiseen ja hyvään opetukseen eivät näin toteudu. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaisvastuuta lapsesta. Luokanopettajasta on tullut erityisopettaja, toimintaterapeutti, psykologi ja elämäntaitovalmentaja myös oppilaiden vanhemmille.

“Suuri syy siihen, että lapset saavat diagnooseja, eivätkä pärjää koulussa, on muutos joka tapahtui jo ennen uutta opetussuunnitelmaa eli kouluihin ohjattiin tavalliselle luokanopettajalle yhä enemmän oppilaita, jotka olisivat aikoinaan olleet erityisluokilla. Kouluille luvattiin uudistuksessa, että saadaan enemmän erityisopettajia ja resurssia. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan samassa luokassa on nyt liian monenlaisia oppijoita, Harmillisen vähän jää oppitunneilla aikaa hiljaisille, hyville oppilaille, kun aika menee niille lapsille, jotka erityisesti sitä tarvitsevat.”

“Inkluusion väitetään vähentävän eriarvoisuuden kokemusta, mutta onko kukaan kysynyt yksin normiluokassa sermin takana istuvalta pojalta, miltä tuntuu mennä aitaukseen päiväksi.”

“Inkluusio saa todella paljon negatiivista uutisointia, vaikka vika on siinä, että se toteutetaan väärin. Erityisoppilaat sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin, mutta tuki ei todellakaan seuraa perässä.”

“Erityisryhmät purettiin ja oppilaat integroitiin yleisopetuksen luokkiin ilman riittävää lisätukea. Inkluusio ajatuksena on hyvä, jos sitä tuetaan riittävästi, mutta katastrofi ilman riittävää tukea. Me luokanopettajat käytämme päivät lähinnä tulipalojen sammuttamiseen.”

“Luokallani on liki 30 oppilasta, joista 5 tehostetun ja 1 erityisen tuen oppilasta. Voin sanoa, että inkluusio ja tuki luokallani on pelkkiä kauniita sanoja paperilla. En kerta kaikkiaan pysty tällä oppilasmäärällä, resursseilla ja omilla taidoillani tarjoamaan tukea tarvitseville! Ne, jotka ovat kognitiivisesti kyvykkäitä eivätkä häiritse, tarkistavat tehtävänsä ja korjaavat vastauksiaan, mutta osa haaveilee ja on täysin kuutamolla missä mennään, vaikka ohjeet on annettu suullisesti ja ovat taululla näkyvillä.”

“Kun aloitin työurani 80-uvun lopussa, minulla oli mahdollisuus jakaa luokkani aina aamupäivällä ja iltapäivällä siten, että opetin puolikasta ryhmää tunnin. Nyt kun noita jakotunteja ei enää ole, on pakko vastata avunpyyntöön, että en nyt ehdi kuunnella tai auttaa, pyydä, että joku kotona auttaa. Ja ne lapset, joiden kotonakaan ei ehditä kuunnella ja auttaa jäävät todella yksin, surullista. Erityisoppilaat vievät leijonanosan opettajan ajasta, muille ei jää minuuttiakin oppitunnista.”

"Kun pienryhmät on purettu, väkivalta on arkea liian monessa luokassa. Perheväkivalta ei ole sallittua, mutta väkivallan pelko luokissa on ihan ok. Muiden lasten pitää vaan ymmärtää ja kestää! Ennen väkivaltaiset siirrettiin pienryhmiin, ei enää. Tämä on suurin syy pisa-tulosten laskuun. Lapsi opiskelee pelon keskellä."

Korj. 3 kpl 18.12..19 klo 21 käyttäytymishäiriön diagnoosin korjattu lähetteen neuropsykiatrisiin tutkimuksiin.

Lue aiheesta lisää:

Uutinen koululaisten oireilusta sai opetusministeri Anderssonin huolestumaan: "Sairaalakoulujonot kertovat kuormittumisesta"

Professorit kertovat, mikä uudessa opetussuunnitelmassa meni pieleen – heidän mielestään koulut ovat tulkinneet sen väärin

"Maisemakonttorikoulu" on vain kaunis ihanne – selvitimme, millaisia uudet koulut oikeasti ovat ja miksi