“Uskonto rikkoi jotain minussa lapsena” – Uskosta luopunut perheenisä ymmärtää joulujuhlassa ahdistuvia eikä halua lastensa jakavan kohtaloaan

Suomessa vasta opetellaan ymmärtämään kristinuskosta poikkeavia maailmankatsomuksia, sanovat tutkijat.

ateismi
Lauri Ojala pelaa lastensa kanssa lautapeliä.
Lauri Ojala paini uskonkysymysten kanssa 15 vuotta ennen kuin päätyi ateismiin. Esa Huuhko / Yle

1980-luvun lopussa seitsemänvuotias Lauri Ojala risti kätensä iltarukoukseen, kuten joka ilta. Kukaan Suomessa ei vielä tuolloin miettinyt, että koulun joulujuhlan järjestämisessä kirkossa olisi mitään erikoista. Ei etenkään Lauri, joka oli syntymästään asti kuullut kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Lauri luki iltarukouksen lisäksi ruokarukouksen, sai syntymäpäivälahjaksi kristillistä kirjallisuutta ja jutteli Jeesuksesta osana arkipäiväisiä keskusteluja. Lauri pohti serkkunsa kanssa, kumpi on pahempi: halventaa Jumalan antamaa elämän lahjaa tekemällä itsemurha vai murhaamalla toisen? Entä onko itsetyydytys oikeastaan jo abortin esiaste, ja näin ollen syntiä?

– Vanhan testamentin kertomukset hirmuisesta Jumalasta, joka jakaa rangaistuksia, pelottivat minua ja halusin noudattaa Jumalan tahtoa, nyt nelikymppinen perheenisä Lauri Ojala muistelee lapsuuttaan.

Vaikka ekaluokkalainen poika uskoi ja pelkäsi Jumalaa, Ojala muistaa epäilysten alkaneen nousta mieleensä jo tuolloin. Kuinka voisi uskoa Jumalaan, joka on niin mielivaltainen ja julma?

Tänä päivänä Ojala sanoo olevansa ateisti. Sen sanominen ääneen on vieläkin vaikeaa. Tuntuu, ettei ateismi ole hyväksyttyä muiden silmissä.

Mutta hän ei voi muutakaan.

– Vielä rippikouluun mennessä halusin, että pystyisin uskomaan ja pääsisin taas mukaan turvalliseen yhteisöön. Mutta kun ei, en vain usko.

Lauri Ojala
Lauri Ojala kokee, että ateismi on tabu yhteiskunnassa. "Tuntuu, että pitää pyytää anteeksi olemassaoloaan."Esa Huuhko/Yle

Matka syvästi uskovaisesta lapsesta Jumalan tyystin kieltäväksi aikuiseksi on ollut vaikea. Mitä suuremmaksi epäilykset Jumalaa kohtaan kasvoivat, sitä enemmän Ojala jäi yksin pohdintojensa kanssa. Turvalliset aikuiset ympärillä uskoivat Jumalaan, joka syöksisi Ojalan helvetin lieskoihin uskon puutteen takia.

– Se rikkoi jotain minussa. Olen katkera uskonnolle instituutiona siitä, että jouduin käymään tuollaisen henkisen kidutuksen läpi.

Viimeaikainen keskustelu joulujuhlien uskonnollisuudesta on nostanut vanhat traumat pintaan. Ojala osallistuu keskusteluun, sillä hän ei halua kenenkään joutuvan käymään läpi, mitä hän on käynyt.

Ojala iloitsee apulaisoikeusasiamiehen linjauksesta (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan koulujen joulujuhlat eivät saa olla uskonnollisia tilaisuuksia. Vanhojen muistojen takia jo kirkossa käyminen tuntuu epämiellyttävältä.

Uskonnollisten tilojen tai vaikka Enkeli taivaan -virren perusteleminen osaksi suomalaista kulttuuriperinnettä saa Ojalan takajaloilleen. Ne eivät ole hänen perinteitään.

Julkinen keskustelu apulaisoikeusasiamiehen linjauksesta on kuitenkin lähtenyt hänen mielestään raiteiltaan.

Ojala kokee, ettei uskonnottomien näkemyksiä joulujuhlien uskonnollisuudesta kuulla, eikä oteta tosissaan. Uskonnottomia pidetään tahallaan mielensäpahoittajina. Väitetään, että uskonnottomat ovat viemässä oikeuden harjoittaa uskontoa.

– Ei siitä ole kysymys. Kyse on siitä, että uskonnottomat toivovat oikeutta olla joutumatta harjoittamaan uskontoa, jos eivät sitä halua.

Jos kyse olisikin vain yhden juhlan joulukuvaelmasta tai kevätjuhlan Suvivirrestä, asian voisi antaa olla. Mutta Ojalan mielestä kyse on läpi koulumaailman leikkaavasta luterilaisesta maailmankuvasta.

– Kouluissa on seurakunnan päivänavauksia, rippikouluinfoja, adventtihartauksia ja muita sisältöjä, joita monissa kouluissa ei edes mielletä uskonnollisiksi.

Ja se yksi ainoa virsikin voi olla oppilaan näkökulmasta vähintäänkin kiusallinen.

– Jos joulujuhlassa koko luokka laulaa juhlasalin lavalla Enkeli taivaan ja nousee seisomaan kohdassa ”nyt Jumalalle kunnia”, istumaan jäävät uskonnottomat ovat yleisen hämmästelyn aiheena.

Uskonnottomuus yleistyy, silti uskontokin yhä tärkeää

Helsingin yliopiston uskonnontutkija Johanna Konttori tutkii ihmisten tietoa ja ymmärrystä erilaisista uskonnoista ja katsomuksista sekä herkkyyttä ja kykyä niiden kohtaamiseen. Sitä kutsutaan uskontolukutaidoksi.

Sitä tarvitaan, jotta esimerkiksi koulun juhlien uskonnollisista piirteistä voidaan keskustella. Konttorin mielestä uskontolukutaito on terminä harhaanjohtava, sillä kyse on paitsi uskontojen, myös uskonnottomuuden ymmärtämisestä.

– Jotta yhteiskunta toimii, meidän on ymmärrettävä, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla, eivätkä toimi samalla tavalla. Uskontolukutaidon merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on kasvanut.

Uskonnontutkija Johanna Konttori seisoo oviaukossa.
Uskonnontutkija Johanna Konttorin mielestä on hyvä, että eri katsomusten ristipaineita käsitellään käytännön kysymysten kautta raskaan arvokeskustelun sijaan.Esa Huuhko/Yle

Tutkijat ovat ennustaneet, että vähin erin uskonnon merkitys ihmisten elämässä vähenee tai jopa häviää kokonaan. Helsingin Sanomat kertoi alkuviikosta (siirryt toiseen palveluun), että evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien alakoululaisten määrä on kolminkertaistunut tämän vuosikymmenen aikana.

Elämänkatsomustietoa opiskellaan lähes kaikissa Suomen kouluissa. Viime vuonna oli enää 22 kuntaa, joiden kaikki alakoululaiset osallistuivat uskonnonopetukseen.

Vaikka uskonnottomuus on yhä yleisempää, ei tutkijoiden ennustus uskontojen katoamisesta ole silti käymässä toteen. Uskonnottomuuden nousun kanssa yhtä aikaa moni kokee uskonnon merkittävänä osana elämäänsä. Vuoden 2019 alussa 69,7 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Konttori arvelee, että niin koulun joulujuhlia kuin kevätjuhliakin koskevassa keskustelussa haetaan kurssia sille, miten moniarvoisessa yhteiskunnassa luovitaan erilaisten katsomusten ristipaineissa.

Valtakulttuurin ja -uskonnon edustajat eivät välttämättä edes huomaa, missä kaikkialla luterilaisuus yhteiskunnassa näkyy.

– Uskonnottomat tai vähemmistöuskontojen edustajat saattavat nähdä sen tarkemmin. Meillä on paljon tavalla tai toisella uskontoon linkittyviä sisältöjä. Esimerkiksi suomalaisessa kielenkäytössä on paljon sanontoja, joilla on linkki kristinuskoon.

Lauri Ojalan vähimmäisvaatimus hänen katsomuksensa huomioimiselle on, ettei joutuisi osallistumaan uskonnolliseen sisältöön tahtomattaan. Nykyään uskonnolliset tilanteet eivät enää ahdista, mutta turhauttavat.

Hän kuvaa asiaa rinnastuksella.

– Jotakuta olisi viety koko lapsuutensa ajan litteän maan kannattajien kokouksiin, ja sitten vielä aikuisenakin olisi muiden tahdosta pakko käydä kuuntelemassa samaa löpinää. Ei se kovin haitallista olisi, mutta tilanne olisi samalla tavalla turhauttavan surrealistinen.

Nunna-asu kulttuuria, islamin huntu uskontoa?

Keskustelu joulujuhlasta on rinnasteinen jokakeväiseen pohdintaan Suvivirrestä. Suvivirttä koskevasta keskustelusta artikkelin (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaneen tutkija Teemu Tairan mielestä Suomessa on käynnissä kristinuskon kulttuuristaminen.

Luokittelemalla Suvivirsi suomalaiseksi kulttuuriperinteeksi ylläpidetään kristinuskon valta-asemaa yhteiskunnassa. Kulttuuriperinnettä ei voi vastustaa samoin perustein kuin uskonnonharjoittamista.

Sama ilmiö on esillä muissakin maissa, joissa kristinusko on valtauskonto. Esimerkiksi osassa Saksaa on kielletty hunnun käyttö islaminuskoisilta opettajilta, mutta opetustehtävissä toimivien katolisten nunnien asuste sallitaan. Nunnien asusteen katsotaan olevan pikemminkin kulttuurin kuin uskon ilmaus.

Italiassa puolestaan on päätetty, että krusifiksit koululuokissa eivät riko uskonnonvapautta, vaan ne ovat Italian historiaan ja perinteeseen viittaavia passiivisia kristillisiä symboleita.

Lauri Ojalan mielestä kristinusko on ominut kulttuurin piirteitä itselleen jo vuosisatoja. Esimerkiksi kristinuskon juhlat ovat pääsääntöisesti pakanajuhlien perua.

Ojaloilla vietetään joulua siinä missä muissakin suomalaisissa kodeissa. Hengellisten joululaulujen ja enkeleiden sijaan juhlassa on tonttuja ja kynttilöitä.

Puisia tonttukoristeita pöydällä.
Ojaloiden kotia on jo koristettu tontuilla ja jouluvaloilla.Esa Huuhko/Yle

Lapset vahingossa pääsiäiskirkkoon

Ojalan perheen 8- ja 11-vuotiaat lapset saavat itse saavat itse päättää osallistuvatko koulun uskonnollisiin hetkiin vai eivät. Yleensä he eivät osallistu, sillä kokevat ne tylsiksi.

Vielä pari vuotta sitten päiväkodeissa oli tavallista, että seurakunnasta tultiin joka viikko pitämään pyhäkoulua lapsille. Opetushallitus antoi vuonna 2018 ohjeistuksen, jonka mukaan vastuu katsomuskasvatuksesta on päiväkodin henkilöstöllä ja sen tulee olla tunnustuksetonta ja sitouttamatonta. Kun Ojalan lapset olivat alle kouluikäisiä, päiväkotiin oli annettu ohjeet, etteivät pojat saisi osallistua kirkkoretkille tai seurakunnan tilaisuuksiin.

Ojalan lapset vietiin päiväkodissa pari kertaa vahingossa muun joukon mukana kirkkoon. Pääsiäisen jumalanpalvelus sai lapset hihittelemään: minkälaiseen jumalaan toiset uskovatkaan.

– Täytyy myöntää, että siinä on varmasti iso annos omaa asennettani taustalla. En usko, että lapsilla on käsitystä siitä, millainen on kristinuskon oppi kokonaisuutena.

Ojala yrittää olla iskostamatta lapsillensa mitään katsomusta. Aikuistuessaan lapset voivat itse valita, mihin uskovat.

Hän myöntää, että oman lapsen uskoon tulo olisi harmillista.

– En olisi tosiaankaan innoissani, mutta tietenkin sen mukaan pitäisi elää.

Tällä hetkellä Ojalan lapset käyvät koulussa elämänkatsomustiedon tunneilla. Niitä Ojala arvostaa, sillä tunneilla pohditaan moraalia, etiikkaa ja eri katsomuksia laajalta pohjalta.

Uskontokunnat kukin omalla oppitunnilla

Suomi on ainoa Pohjoismaa, missä eri uskontojen opetus ja elämänkatsomustieto on eriytetty omiksi oppiaineikseen. Muissa Pohjoismaissa eri uskontojen oppilaat ja uskonnottomat istuvat kaikki samalla oppitunnilla ja saavat samaa katsomusopetusta.

Suomessakin opettajakunnassa on alkanut nousta soraääniä vastustamaan eriytettyä opetusta. Miksi uskonnot pitäisi eriyttää kouluissa, kun ne kuitenkin tosielämässä kohtaavat?

Uskonnondidaktiikkaa Helsingin yliopistossa opettava Saila Poulter on tutkinut yhdistettyä katsomusopetusta yläkoululaisten näkökulmasta. Nuoret haluavat pohdiskella katsomustunneilla omia näkemyksiään asioista koti- ja katsomustaustastaan käsin.

– On aika merkityksellistä, että he voivat samassa luokassa pohtia ääneen asioita. Se vaatii opettajalta ehkä vähän enemmän, koska pitää tuntea laajasti eri katsomuksia.

Poulterin mielestä koulu ei toteuta sivistävää tehtäväänsä, jos joulujuhlista rajataan uskonnolliset sisällöt pois. Joulun kristillinen tausta on merkittävä yleissivistävä tieto.

– Kouluissa etsitään nyt neutraalia tilaa, jossa ei tarvitsisi ottaa kantaa uskontoihin. Mutta sellaista ei ole. Siksi pitäisi mieluummin tuoda esiin kaikkien oppilaiden katsomukset ja arvot.

Lauri Ojalan lasten koulun juhlissa lauletaan Enkeli taivaan-virsi, mutta juhlat ovat muuten neutraaleja. Juhlaesitykset eivät välttämättä liity mitenkään juhlan aiheeseen. Espoossa kouluissa on suuri joukko eri uskontojen ja katsomusten edustajia eivätkä Ojalan uskonnottomat lapset ole kummajaisia.

Suomessa on kuitenkin yhä alueita, joilla uskonnottomien tai vähemmistöuskontojen edustajien määrät ovat vähäisiä. Uskonnottomien vanhempien keskuudessa tiedetään lukuisia tapauksia, joissa uskonnoton oppilas on esimerkiksi joutunut yksin tekemään läksyjä muun luokan harjoitellessa joulukuvaelmaa. Tai kun muu luokka on lähtenyt retkelle seurakunnan leirikeskukseen, on uskonnottomalle järjestetty satutunti koulussa.

– Ymmärrän, että lapsi tai kotijoukot kokevat diskriminaatiota, kun suunnitelmat ovat niin hihasta vedettyjä. Kouluilla pitäisi olla paremmin mietittynä, mitä tehdään silloin kun osa oppilaista ei osallistu johonkin, Poulter sanoo.

Uskonnottomien vanhempien on helppo löytää tänä päivänä vertaistukea kohtaamiinsa tilanteisiin. Esimerkiksi Helsingin seudun vapaa-ajattelijat, Tampereen vapaa-ajattelijat ja Uskonnottomat Suomessa tarjoavat netissä kootusti tietoa Kantelupukki-sivustolla (siirryt toiseen palveluun).

Lauri ojala istuu sohvalla ja käyttää tietokonetta.
Lauri Ojala on aktiivinen jäsen uskonnottomien vanhempien Facebook-ryhmässä. Esa Huuhko/Yle

Ojala puolustaa uskonnottomien oikeuksia ja vastustaa uskontoja yhtä kiivaasti kuin uskossa oleva puolustaa uskontoaan. Hän kokee kärsineensä uskonnon takia niin paljon, että haluaa taistella uskontojen aiheuttamia haittoja vastaan.

Hän on katkera uskonnolle, mutta ei läheisilleen.

Ojalan vanhemmat ovat yhä uskossa. Hän välttää puhumasta heidän kanssaan uskon kysymyksistä, sillä ei halua loukata heitä omilla näkemyksillään.

– Ateismi on aikamoinen hyökkäys uskovia vastaan. Siinä tahtomattaan lyttää välillisesti kaiken, mihin toinen uskoo. Toisen ihmisen koko elämä ja myös tuleva elämä riippuvat uskosta. Kun sanon, että en voi olla samaa mieltä, kyseenalaistan ihan kaiken.

Ojala ymmärtää, että uskovien voi olla vaikea hyväksyä uskonnottomien katsomusta. Hänelle itselleen on ollut tärkeää tajuta, ettei joulujuhlakeskustelu tai koulujen uskonnollinen sisältö kumpua kenenkään ilkeydestä. Uskovaiset toimivat pääosin hyvässä tahdossa.

– Muistan vielä hyvin sen, miten näin asiat silloin, kun olin uskossa. Sitä luulee tekevänsä hyvää. Ja on vaikea nähdä, että oman uskonnon levittämisessä voisi olla jotain pahaa.

Jutun keskustelu oli auki perjantaina klo 6-11. Keskustelu on nyt suljettu.

Lisäys 16.12. klo 9:20: Jutussa kerrotaan, että 69,7 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lisätty maininta siitä, että luku on vuoden 2019 alusta.