Puolet Inarin koululaisista pääsi viimein väistöön viipaletaloon – uuden koulun suunnittelu alkaa ensi keväänä

Inarin koulu on kärsinyt sisäilmaongelmista jo vuosien ajan.

sisäilmaongelmat
Anára skuvla oahppit ođđa skuvlavistis.
Inarin koulun saamenluokkalaiset suunnittelevat joulunäytelmää uusissa luokkatiloissa.Anneli Lappalainen / Yle

Inarin kirkonkylän koulun 140 oppilaasta puolet on siirtynyt opiskelemaan uusiin luokkatiloihin. Vanhan koulurakennuksen viereen on pystytetty uusi viipaletalo sellaisia oppilaita varten, jotka ovat kärsineet sisäilmaongelmista vanhassa koulurakennuksessa.

Uuden lisärakennuksen lisäksi opetusta järjestetään edelleen vanhassa koulurakennuksessa sekä vielä erillisessä vuokratalossa, kertoo Inarin koulun rehtori Marja Seilonen.

– Vanhassa koulurakennuksessa opiskelee edelleen noin 60 oppilasta, jotka eivät ole reagoineet koulurakennuksessa ollessaan. Uudessa rakennuksessa on tilaa 75 oppilaalle ja vuokratalossa koulua käy noin 20 alaluokkalaista.

Anára skuvlla rektor Marja Seilonen
Inarin koulun rehtorilla Marja Seilosella on viime viikot pitänyt kiirettä koulun muuton kanssa.Anneli Lappalainen / Yle

Vanhassa koulurakennuksessa järjestetään edelleen teknisen työn ja kotitalouden opetusta. Koulurakennuksen liikuntasali on myös käytössä.

Pienimmät saamenkieliset alakoululaiset käyvät koulua vuokratalossa, joka sijaitsee hieman etäämmällä itse koulurakennuksesta. Viime talvena pienimmät oppilaat kävivät koulua osittain jopa ulkona, koska Inarista oli vaikea löytää väistötiloja lapsille, jotka kärsivät koulun sisäilmasta.

Anára skuvlla ođđa lassevisti nuppe beal geainnu lea dál váldon atnui.
Inarin koulun lisärakennus on ollut käytössä muutaman viikon.Anneli Lappalainen / Yle

Uuden koulun suunnittelu alkaa keväällä 2020

Inarin vuonna 1965 rakennetussa koulurakennuksessa on painittu sisäilmaongelmien kanssa jo pitkään. Talosta on aiemmin löydetty muun muassa sädesientä ja hometta, ja rakennusta on remontoitu löydösten jälkeen.

Vuosi sitten tehdyissä sisäilmatutkimuksissa kävi ilmi, että talon sisäilmassa on mineraalivillakuituja, rakennuksen pohjarakenteissa mikrobeja ja sokkelissa vaurioita.

Keväällä 2020 alkaakin uuden koulurakennuksen suunnittelu. Suunnitteluun on varattu 80 000 euron määräraha. Inarin kunta on jo valinnut suunnittelu- ja ohjausryhmän, mutta virallista päätöstä uuden koulun rakentamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Rehtorin mielestä kaikki koulun toiminnot olisi tärkeää saada saman katon alle.

– Toivottavasti saamme samaan taloon kaikki toimijat, sekä koulun että päiväkodin. Nyt kaikki on vähän hajallaan, toteaa rehtori Marja Seilonen.

Inarin monitoimitalo
Vuosi sitten tehdyissä sisäilmatutkimuksissa kävi ilmi, että Inarin koulun sisäilmassa on mineraalivillakuituja.Vesa Toppari / Yle

“Toivotaan, että täällä on hyvä sisäilma”

Pohjoissaamenkieliset 3.–6. luokan oppilaat suunnittelevat täyttä vauhtia joulunäytelmää uusissa luokkatiloissa. Saamenluokan opettaja Inker-Anne Magga iloitsee tilavasta luokkahuoneesta viipaletalossa.

– Minulla on iso ryhmä ja olen saanut tilan, jossa on paljon pulpetteja ja muita tasoja. Meillä on hyvin tilaa olla täällä, sanoo Magga.

Oppilaat ja opettajat ovat olleet nyt muutaman viikon uusissa luokkatiloissa. Pientä moitittavaakin löytyy.

– Joissain huoneissa on hyvin ahdasta, vaikka moittia ei saisikaan. Varsinkin eteinen tuntuu hyvin pieneltä. Kun kaikki lähtevät yhtä aikaa välitunnille, niin onhan täällä ahdasta, kertoo Magga.

Tärkein asia uusissa tiloissa on hyvä sisäilma.

– Tottakai me toivomme, että täällä on hyvä ja puhdas ilma. Se on kaikkein tärkeintä, toteaa Magga.

Inker-Anne Magga, Anára skuvla oahpaheaddji
Opettaja Inker-Anne Magga toivoo, että uudessa lisärakennuksessa olisi hyvä sisäilma.Anneli Lappalainen / Yle

Koululaiset iloitsevat uudesta lisärakennuksesta

Inarin koulun oppilaat iloitsevat uudesta lisärakennuksesta, koska se on lähellä vanhaa koulua.

Tähän asti saamenluokkalaiset ovat käyneet koulua väistötiloissa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa. Koululaiset ovat päivittäin kävelleet yli puolen kilometrin matkan vanhaan kouluun syömään. Osa opetuksestakin on ollut vanhassa koulurakennuksessa.

– Täällä on mukavaa ja onhan täältä lyhyempi matka syömään, kehuu Jasmiina Kangasniemi.

Jasmiina Kangasniemi, Mube Mihkkal Juntunen ja Nuppu-Maaria Näkkäläjärvi
Jasmiina Kangasniemi, Mubemihkkal Juntunen ja Nuppu-Maaria Näkkäläjärvi kehuvat uusia luokkatiloja.Anneli Lappalainen / Yle

– Todella hauskaa, ettei ole enää pitkää kävelymatkaa Sajoksen ja koulun välillä, sanoo Nuppu-Maaria Näkkäläjärvi.

Myös Mubemihkkal Juntunen on tyytyväinen, ettei kaikki aika kulu kävelemiseen.

– Olen päässyt leikkimään välitunneilla pidempään, kun ei ole tarvinnut kiirehtiä syömään, sanoo Juntunen.

Lue myös:

Lapset opettelevat kertotaulua luonnon keskellä – Koulun sisäilmaongelma ajoi lapset oppimaan ulkosalle Inarissa

“Lapselle on kurja selittää, että menet tänäänkin kouluun” – tuoreet tutkimukset osoittavat, että Inarin koulussa on vakavia sisäilmaongelmia