Rovaniemeläinen rata-autoilumestari kaasuttaa Euroopan kilparadoille Porschen ratissa

Jukka Honkavuori on sarjan ainoa suomalainen kilpailija. Aiemmin sarjassa on ajanut muun muassa Mika Häkkinen.

autourheilu
Jukka Honkavuori ajaa Porsche Supercup -sarjan kilpailussa
Jukka Honkavuori on ajanut yhden kisan Porsche Supercupia.Porsche AG / hoch zwei

Rovaniemeläinen kilpa-autoilija Jukka Honkavuori ajaa Porsche Mobil 1 Supercup -sarjaa ensi vuonna. Honkavuori on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen saksalaisen MRS GT Racing -tallin kanssa. Rovaniemeläinen on sarjan ainoa suomalainen kilpailija.

Sarjan kahdeksan osakilpailua ajetaan eri puolilla Eurooppaa samoina viikonloppuina kuin Formula ykkösen osakilpailut.

– Tämä on yksi merkkiluokkien pääsarja. Kyseessä on kovatasoinen sarja, joka ajetaan Formula ykkösten oheislähtönä, eli me tuemme kahdeksana viikonloppuna heitä. 30–35 autoa on per lähtö, ja tämä kiertää eri Euroopan radoilla, joista yhtenä kohokohtana on tietenkin Monacon rata, Honkavuori sanoo.

Honkavuori kertoo lähtevänsä kauteen realistisin tavoittein.

– Toivottavasti pääsen kymmenen parhaan joukkoon useammassa kisassa. Hienoa olisi, jos jossain vaiheessa yltäisin podiumille.

Mika Häkkinen ensimmäinen suomalainen

Porsche Mobil 1 Supercup -sarja on ainakin suurella yleisölle verrattain tuntematon kilpa-autosarja Suomessa. Sitä on ajettu 25 vuotta. Sarjassa on aiemmin kilpaillut kuusi suomalaista, joista Mika Häkkinen oli ensimmäinen. Häkkinen saavutti kaksi osakilpailuvoittoa vuonna 1993.

Honkavuori kokeili sarjan kisaa yhden kerran viime syyskuussa. Kisassa tapahtui kolari ja rovaniemeläisen sijoitus oli lopulta 27.

Ennen supercup-sarjan alkua Honkavuori suuntaa Dubaihin, jossa on edessä 24 tuntia kestävä kilpailu. Supercupin viralliset testit ajetaan Espanjan Barcelonassa maaliskuun loppupuolella ja avauskisan ruutulippu heilahtaa Zandvoortissa Alankomaissa toukokuun alkupuolella.

Kilpailuja voi seurata televisiosta maksullisella Eurosport-kanavalla.

28-vuotias Honkavuori on kolminkertainen rata-autoilun suomenmestari. Hän töissä Porschella kouluttajana. Mies kertoo, että kilpasarjaan osallistuminen ei haittaa hänen töitään.

Jukka Honkavuori jakaa nimikirjoituksia
Jukka Honkavuori tapaamassa autourheilun faneja Italian Monzassa Jukka Honkavuori