Oulun ammattikorkeakoulun palvelujen 137 työntekijää siirtyy yliopiston palvelukseen – taustalla on Oamkin muutto Linnanmaan kampukselle

Sisäisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ICT-, koulutus-, henkilöstö- ja talouspalvelut sekä kirjasto.

Oulu
Oulun yliopistossa psykologiaa voi opiskella vain sivuaineena.
Oamkin palveluita tuottava henkilöstö siirtyy Oulun yliopiston palvelukseen.Arto Veräjänkorva / Yle

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu alkavat yhdessä tarjota sisäisiä palveluja ammattikorkeakoulun muuton myötä Linnanmaalle.

Sisäisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ICT-, koulutus-, henkilöstö- ja talouspalvelut sekä kirjasto.

Oamkin palveluita tuottava henkilöstö siirtyy yliopiston palvelukseen.

Uudessa yhteisessä palveluorganisaatiossa on yliopiston työntekijöitä 479 ja Oamkista yliopistoon siirtyviä työntekijöitä 137.

Uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1. helmikuuta. Siirtyville työntekijöille tehdään uusi työsopimus, mutta työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Heihin sovelletaan yliopistojen yleistä työehtosopimusta 1. huhtikuuta alkaen.

Päätösten taustalla on Oamkin muutto Linnanmaan kampukselle sekä yliopiston tulo Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistajaksi elokuun lopussa 2018.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!