Analyysi: Sanna Marinin hallituksen on syytä laatia itselleen yhteiset pelisäännöt ja sitouttaa niihin myös eduskuntaryhmät

Sanna Marinin hallitukseen osallistuvat puolueet istuvat samassa veneessä, mutta soutavat jo taipaleen alkumetreillä eri suuntiin.

Marinin hallitus
Ministerit lehdistötilaisuudessa 10. joulukuuta 2019.
Sanna Marinin hallitus ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan tiistaina 10.12.2019.Kimmo Brandt / EPA

Sanna Marinin hallitus näyttää perineen saman oudon toimintamallin, joka juurtui Antti Rinteen viiden puolueen hallitukseen jo samana päivänä kun se aloitti työnsä.

Tuolloin keskusta nosti metakan vihreän ympäristö- ja ilmastoministerin, Krista Mikkosen MTV:n haastattelussa esittämästä arviosta.

Mikkonen sanoi, ettei pidä sitä todennäköisenä, että kaikki Suomeen suunitteilla olevat sellutehdashankkeet (siirryt toiseen palveluun)voitaisiin toteuttaa.

Useat keskustan kansanedustajat tyrmäsivät Mikkosen arvion julkisesti kovin sanakääntein ja sanoivat sen olevan hallitusohjelman vastainen.

Krista Mikkonen työpöytänsä ääressä.
Vihreiden ministeriryhmään valittu Krista Mikkonen sai sellutehdashankkeita koskevasta lausunnostaan keskustalta ankaraa kritiikkiä jo ennen kuin hän oli ehtinyt vannoa ministerinvalansa.Marko Oikarinen / Yle

Oli syypää kohuun vihreiden ministeri tahi keskustan edustajat, hallituspuolueiden näkemyserot olisi ollut järkevintä puida hallituksen sisällä.

Hallituskumppanien julkinen kiistely hyödytti enemmän oppositiota kuin ainuttakaan hallituspuoluetta. Hallituskoalition yhteishenkeä ja luottamusta keskinäiset julkiset kiistat murentavat aina.

Sooloilu ja hallitusosapuolten irtiotot ovat ongelma

Keskustan ja vihreiden erimielisyydet metsienhoidosta ja ilmastopolitiikasta jäivät kuplimaan.

Kuukautta myöhemmin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen totesi Helsingin Sanomille, että hallituksessa “ei voi tehdä irtiottoja ja sooloiluja. (siirryt toiseen palveluun) Jos niin tehdään, se tarkoittaa, että hallitus kriisiytyy”.

Kurvinen korosti lisäksi, että keskustan tehtävä hallituksessa on pitää vihreät kurissa.

Ensisijaisesti Antti Kurvisen tehtäviin kuuluu kuitenkin keskustan eduskuntaryhmän kurissa pitäminen. Sen irtiottoihin Kurvinen ei ole puuttunut.

Pikemminkin päinvastoin. Kurvinen oli keskeisessä roolissa muun muassa silloin, kun keskusta päätti vaatia pääministeri Rinteen eroa.

Antti Kurvinen,Katja Hänninen ja Matti Semi 23.10.2019 eduskunta
Antti Kurvinen on sanavalmis poliitikko. Ajoittain hän kritisoi myös hallituskumppaneitaan.Pekka Tynell / YLE

Tuo operaatio jos mikä oli erikoinen soolosuoritus ja irtiotto hallituspuolueelta. Vaikka Rinteen umpikujaan ajautuminen johtui pääasiassa hänen omista virheistään, ei keskustalle voi antaa toiminnastaan täysiä tyylipisteitä.

Keskusta kriisiytti Rinteen hallituksen ja heikensi samalla oleellisesti uuden hallituksen sisäistä ilmapiiriä. Samassa rytäkässä muiden hallituspuolueiden luottamus keskustaan heikkeni merkittävästi.

Hallituspuolueet vaativat yhtenään selvityksiä toisiltaan

Tuota näytöstä edelsi tapahtumasarja, jossa keskusta ja vihreät esiintyivät samassa rintamassa.

Perjantaina marraskuun 29. päivä omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) jätti eronpyyntönsä. Tuolloin keskusta ja vihreät vaativat pääministeripuolue SDP:ltä selvitystä Postin omistajaohjaukseen liittyneestä sotkusta.

Kuntaministeri Sirpa Paatero.
Sirpa Paateron erottua Antti Rinteen hallituksesta keskusta ja vihreät vaativat sosialidemokraateilta lisäselvityksiä postin omistajaohjaukseen liittyneistä ratkaisuista.Toni Määttä / Yle

Seuraavana maanantaina keskusta ilmoitti epämääräisin sanakääntein, ettei sillä ollut enää luottamusta pääministeri Rinteeseen. Tuolloin oli pääministeri Rinteen vuoro vaatia keskustalta lisäselvitystä.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni antoi Antti Rinteelle kolme tuntia ennen kuin tämä marssi viemään erokirjettään presidentti Niinistölle. Se merkitsi viiden puolueen hallituksen kaatumista.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen teki oman selitysretkensä sosialidemokraattien ryhmään kaksi päivää myöhemmin.

Samaan aikaan juuri kaatuneeseen hallitukseen kuuluneet puolueet – SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP – pystyttivät innolla uutta hallitusta.

Uudenkin hallituksen sisällä on epäluottamuksen ilmapiiri

Nyt vain viikkoa myöhemmin Sanna Marinin (sd.) hallitus räpiköi julkisuudessa Rinteen hallituksen tavoin. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kävi tänään kaikkien hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä kuultavana.

Vierailusarja liittyi ulkoministeriössä tehtyihin valmisteluihin al-Holin pakolaisleirillä olevien Suomen kansalaisten mahdollisesta kotiuttamisesta. Leirin asukkaat ovat Isis-taistelijoiden vaimoja ja heidän lapsiaan.

Ulkoministeri, vihreiden Pekka Haavisto (kesk.) ja keskustan eduskuntaryhmän johtaja Antti Kurvinen (oik.) Keskustan eduskunnassa Helsingissä 12. joulukuuta 2019. Ulkoministeri Haavisto Haavisto oli tänään keskustan eduskuntaryhmän kuultavana al-Hol-asioista.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kävi torstaina 12. joulukuuta keskustan eduskuntaryhmän tentattavana. Keskustaryhmän johtaja Antti Kurvinen saattoi Haaviston kokoukseen.Jussi Nukari / Lehtikuva

Haaviston kierroksen vaikein pysäkki oli keskustassa. Eduskuntaryhmässä pidetty tentti osoitti, että vastikään Antti Rinteen eroa vaatineessa keskustassa on epäluottamusta myös Pekka Haavistoa kohtaan.

Myös pääministeri Sanna Marin sai huomata, ettei ulkoministeri Pekka Haaviston toimintalinjalla al-Hol-kotiutuksissa ole “hallituksen hiljaista hyväksyntää”, kuten Marin itse arvioi eilen Ylelle eduskunnassa.

Pääministerin lausunnon jälkeen muiden muassa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kiirehti julistamaan sosiaalisessa mediassa näin: “Keskusta ei ole hyväksynyt hiljaisesti eikä äänekkäästi kenenkään lennättämistä tänne.”

Keskustan puheenjohtaja, Katri Kulmuni puolestaan sanoi, ettei terroristiseen toimintaan lähteneitä aikuisia pidä auttaa. Kulmunin mielestä on hyvä, jos Suomi auttaa leirillä olevia lapsia. Tätä kantaansa Kulmuni on tänään toistanut

Keskustan kommentit olivat julkisuuden kautta hallituskumppaneille annettuja toimintaohjeita. Samalla ne olivat myös uuteen pääministeriin, Sanna Mariniin ja ulkoministeri Haavistoon kohdistuneita piikkejä.

Katri Kulmuni eduskunnassa 12.9.2019
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin mielestä Suomi voisi vastaanottaa Al-Holin pakolaisleirillä olevat lapset, mutta ei heidän äitejään, jotka ovat olleet Isis-terroristien vaimoja.Pekka Tynell / Yle

Yrittääkö keskusta olla yhtä aikaa hallituksessa ja oppositiossa?

Keskustan toimintalinja herättää kysymyksen: Kokeeko keskusta olevansa yhtä aikaa hallituspuolue ja oppositiopuolue? Nyt keskusta näyttää ajelevan kaksilla rattailla.

Puolueen pitäisi valita rattaista vain toiset, hallituksen kiesit. Nyt keskusta antaa jatkuvasti syöttöjä suoraan opposition hyökkääjille.

Keskusta oireilee hallituksessa pahasti. Se johtunee pääasiassa huolesta, jota puolue tuntee perussuomalaisten kannatuksen jatkuvan nousun ja keskustan kannatuksen luisun vuoksi.

Keskustan pitäisi keskittyä hallituksen yhteisten ongelmien ratkaisuun eikä jatkuvaan hallituskumppaneittensa kuulustelemiseen.

Hallituksen kiireellisin tehtävä nyt olisi yhteisen poliittisen päätöksen sorvaaminen siitä, miten Suomi ratkaisee kysymyksen al-Holissa olevien suomalaisten kotiutuksista.

Se on koko hallituksen ja kaikkien hallituspuolueiden yhteinen tehtävä. Päätös pitäisi asiassa tehdä suuntaan tai toiseen oli ongelma kuinka visainen tahansa.

Sanna Marin Hallitus valtioneuvoston linnassa 10.12.2019
Sanna Marinin hallitus koolla nimityspäivänään 10.12.2019.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hallituksen on laadittava itselleen pelisäännöt

Jos Sanna Marinin hallitus mielii toteuttaa ohjelmansa ja kunnianhimoiset tavoitteensa, sen on syytä sopia pikimmiten hallitusyhteistyön pelisäännöistä.

Säännön numero yksi tulisi olla se, etteivät hallituspuolueet kiistele keskenään julkisesti keskeneräisistä asioista.

Kokemukset Rinteen hallituksen ajalta ja Marinin hallituksen ensimmäisiltä päiviltä osoittavat, että hallituspuolueiden on tehtävä yhteinen poliittinen päätös joka ikisestä tulenarasta kysymyksestä ja sitoutettava hallituspuolueet yhteisvastuuseen.

Hallitus ei voi väistellä vaikeita kysymyksiä ja jättää niitä ratkaisematta. Sellaisia ei voi sysätä yksittäisten ministerien ja virkamiesten vastuulle.

Pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 11. joulukuuta 2019.
Sanna Marin joutuu ensimmäiseen tulikokeeseensa pääministerinä tiistaina 17.12. Hallitus vastaa tuolloin opposition välikysymykseen.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Jos hallituspuolueiden keskinäiset selvittelykierrokset ja julkiset kiistat saavat jatkua, ne syövät nopeasti koalition uskottavuuden. Ne vievät myös aivan liikaa ministerien aikaa ja siirtävät poliitikkojen huomion hetkellisiin kohuihin ja pikkuasioihin.

Hallituksen pitäisi kyetä “pitämään katse pallossa” eli hallitusohjelmaan kirjattujen päätavoitteiden toteuttamisessa. Niiden toimeenpano on uhattuna, ellei pääministeri Marin saa pistettyä hallituksensa puolueita ruotuun.