Meksiko ratifioi ensimmäisenä uuden vapaakauppasopimuksen, odottaa Yhdysvaltojen ja Kanadan tekevän saman perässä

Meksikon presidentti Lopez Obrador: "Me teimme osuutemme."

kauppasopimukset
 Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador.
Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador.Jose Mendez / EPA

Meksikon senaatti ratifioi ensimmäisenä maana uuden Pohjois-Amerikan maiden välisen vapaakauppasopimuksen. Uusi USMCA-sopimus hyväksyttiin yksimielisesti 107–1.

Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen eli Naftan seuraajasta saavutettiin sopu Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välisissä neuvotteluissa aiemmin tällä viikolla. Vääntö uudesta sopimuksesta jatkui yli kaksi vuotta.

Sopimus astuu voimaan vasta, kun kaikki kolme maata ratifioi sen. Yhdysvaltojen ja Kanadan odotetaan tekevän päätöksen asiasta alkuvuodesta 2020.

Meksikon presidentin Andres Manuel Lopez Obradorin mukaan senaatin päätös on hyvä uutinen.

– Me teimme osuutemme Meksikossa. Nyt Yhdysvaltojen ja Kanadan kongressin on tehtävä sama, Lopez Obrador sanoi.

Vuonna 1994 voimaan astunut Nafta poisti suuren osan vapaan kaupan esteistä Meksikon, Kanadan ja Yhdysvaltain väliltä. Asiantuntijoiden arvion mukaan uusi USMCA-sopimus vastaa hyvin pitkälle Naftaa.

Lue lisää:

"Historian paras kauppasopimus" syntyi – USA, Kanada ja Meksiko sopivat Naftan seuraajasta, edellisen kerran sovusta kerrottiin vuosi sitten

Lähteet: AFP, Reuters