Reetta Rädyn kolumni: Ministerikin saa jäädä sairauslomalle, eikä siinä pitäisi olla mitään outoa

Miksi flunssa kelpaa sairausloman syyksi, mutta voimien loppuminen ei, kirjoittaa Reetta Räty.

sairauspoissaolo
Reetta Räty
Reetta Räty.Antti Haanpää / Yle

Elettiin viimeisimmän hallituskriisin alkumetrejä. Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtilla oli asiaa. Näin hän twiittasi (siirryt toiseen palveluun) yli 50 000 seuraajalleen: Millä helvetin syyllä Paatero nyt sairauslomalle jäi? Hänkö itse päätti, että sairastui? Eikä ole kykeneväinen mihinkään töihin. Tämä on politiikassa todella yleistä. Kun munataan tai jäädään paskan puhumisesta kiinni niin samalla sairastutaan.”

Rostedt ei ollut ainoa, joka ilkkui Paateron sairauslomalla. Lisää ihmettelyä seurasi, kun Paatero nimitettiin uudestaan ministeriksi ja hän palasi kameroiden eteen. ”Ihmeparantumista” päiviteltiin somessa (siirryt toiseen palveluun), keskustelupalstoilla ja kahvipöydissä.

Sirpa Paateron terveydentilasta en tiedä mitään, ja ymmärrän kysymykset Paateron paluusta.

Mutta sitä mietin, miksi flunssa kelpaa sairausloman syyksi, mutta voimien loppuminen ei.

Yksittäisen poliitikon diagnoosi ja työkyky on hänen ja hänen lääkärinsä välinen asia. Mutta meidän kaikkien asia on ymmärryksen lisääminen siitä, että elämässä voi joskus kompastua muuhunkin kuin portaisiin. Jos sattuu tietämään, miltä tuntuu, kun ilmat lähtevät pihalle, jalat pettävät alta ja päässä sumenee, vaikka yhtään raajaa ei ole rikkoontunut tai virusta löytynyt, ymmärtää terveyden ja sairauden laajemmin kuin uhoajat.

Mielenterveyden ongelmia ei joko tunneta, niitä ei oteta vakavasti tai vaivoja yritetään peitellä.

Suomalaisilla on edelleen kapea käsitys sairastamisesta ja ihmisen voimavaroista. Influenssa, luunmurtuma ja sydänkohtaus tunnistetaan lepoa vaativiksi vaivoiksi, mutta mielenterveyden ongelmia ei joko tunneta, niitä ei oteta vakavasti tai vaivoja yritetään peitellä.

Suuri osa sairauslomista ja työkyvyttömyyseläkkeistä (siirryt toiseen palveluun) myönnetään mielenterveyden häiriöiden takia. Syyllistämisen sijaan tarvitsisimme terapiaa – mutta myös tietoa jaksamisen rajoista ja siitä, miten työkykyä voisi vaalia, jos ongelma on päässä eikä selkävaivoissa.

On ihmisiä, jotka pysyvät työkykyisinä isonkin kriisin hetkellä, saattavat jopa haluta töihin, jotta saa muuta ajateltavaa. Toisessa tilanteessa samoille ihmisille voi käydä niin, että voimat eivät riitä. Joskus edellisten kriisien käsittelemätön kuorma on niin painava, että kuppi menee nurin pienemmästäkin vastoinkäymisestä. Tällaista elämä on: tragedioita, virheitä, pettymyksiä, häpeän hetkiä, jotka voivat viedä työkyvyn joksikin aikaa. Mitä siitä? On tärkeämpää hengitellä hetki ja toipua kuin esittää työkykyistä, koska vaiva on sellaista sorttia, että se ei kelpaa kaikille.

Vertailuja omaan tilanteeseen tehdessä kannattaa muistaa myös se, että ministerillä on julkinen työ. Romahdus on lööppikamaa.

Se että joku saikuttaa turhaan tai liian helposti, ei ole syy tuomita jonkun muun sairastumista tietämättä siitä mitään. Esimerkiksi ministerien työtahti on niin järjetön, että fiksuja päätöksiä toivovien kansalaisten kannattaisi laiskotteluepäilyjen sijaan toivoa heidän välillä palautuvan kunnolla. Mikään mitä tiedämme aivojen toiminnasta, stressistä ja kirkkaasta päätöksenteosta ei tue ministerien työtahtia. Toivoisin heille enemmän aikaa ajatella ja vähemmän jatkuvaa painetta.

Poliitikko on ihan vain ihminen. Kun kohu alkaa, jälki voi olla pahaa. Yleensä haavat käsitellään salassa.

Kansalaisilla ei ole tietenkään mitään syytä sääliä poliitikkoja, jotka ovat itse pyrkineet kantamaan vastuuta. Huipulla tuulee, jokainen tietää sen. Mutta silti: poliitikko on ihan vain ihminen. Kun kohu alkaa, jälki voi olla pahaa. Yleensä haavat käsitellään salassa. Arja Alho on avannut julkisen häpeän tuskaa näin: ”Käperryin sikiöasentoon ja huusin. Mutta ääntä ei kuulunut, joitain kummallisia nielaisuja vain.” (Kafka kävi meillä, Tammi 1996) Käpertymistä edelsi puhelu, jossa Paavo Lipponen sanoi ministeri Alholle, että tämän olisi parasta erota tehtävästään.

Voiton ja menestyksen hetkillä kaikilla on kavereita. Tässä kuvassa minä ja uusi pääministeri! Ystävyys! Rakas kollega! Kun vaikeudet alkavat, kaverit saattavat kaikota. Alho on puhunut tästäkin. Hän sanoi vuosia sitten Kalevan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että kollegat juoksevat karkuun kohun keskellä olevaa: ”Skandaalin kourissa oleva poliitikko on kuin spitaalinen."

Kuulostaa ihan kauhealta.

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, joka on kirjoittanut yhdessä Ville Blåfieldin kanssa kirjan Kuka hullu haluaa poliitikoksi.

Kolumnista voi keskustella 16.12. klo 16:00 asti