Puolen miljoonan arvoiset huumeet unohtuivat rappukäytävään – pääsyytetylle 10 vuotta vankeutta

Amfetamiinia täynnä ollut kassi unohtui helmikuussa porilaisen kerrostalon rappukäytävään.

amfetamiini
Huumekassi, joka löytyi Porissa Eteläpuistossa kerrostalon käytävästä.
Tämä huumekassi löytyi porilaisen kerrostalon rappukäytävästä helmikuussa. Kassin sisällä oli yhdeksän kiloa amfetamiinia.Poliisi

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1976 syntyneen miehen 10 vuodeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta.

Kyse on jutusta, jossa kuluvan vuoden helmikuussa porilaisen kerrostalon rappukäytävästä löytyi huumekassi, jonka sisällä oli lähes yhdeksän kiloa amfetamiinia.

Käräjäoikeuden mukaan tuomitun syyllisyydestä ei jäänyt epäilystä. Mitään muuta loogista selitystä ei löydy sille, että kassista löytyi tuomitun omaisuutta ja DNA:ta kuin että laukku on ollut hänen hallussaan ja hänen porttikäytävään jättämänsä.

Käräjäoikeus tuomitsi toisen syytettynä olleen miehen huumausaineen käyttörikoksesta ja rahanpesusta sakkoihin. Kolmas syytetty oli epäiltynä avunannosta törkeään huumausainerikokseen, mutta hänen osaltaan syyte hylättiin.

Huumekassi unohtui rappukäytävään

Helmikuussa porilaisen kerrostalon rappukäytävästä löytyneessä kassissa oli lähes yhdeksän kiloa korkeapitoista amfetamiinia. Poliisin mukaan huumeiden katukauppa-arvo olisi ollut jopa yli puoli miljoonaa euroa.

Toukokuussa poliisi pyysi yleisöltä vihjeitä laukusta. Syytteen mukaan epäiltyjen henkilöllisyydet vahvistuivat kassin tavaroista löydetyistä dna- ja sormenjäljistä.

Esitutkinnan aikana poliisi kuulusteli epäiltyinä neljää porilaista miestä, joista kaksi vangittiin.

Poliisin mukaan miehen hallusta löytyi kotietsinnässä muun muassa varastetuksi ilmoitettu ampuma-ase.

Syytteen sai kaikkiaan kolme miestä. Kahta miehistä syytettiin törkeästä huumausainerikoksesta, ja heille vaadittiin kahdeksan ja kymmenen vuoden vankeusrangaistuksia.

Kolmas mies järjesti syyttäjien mukaan asunnon huumeiden säilyttämistä varten. Hänelle vaadittiin yli kahden vuoden vankeutta.

Syyttäjän mukaan toinen pääsyytetyistä oli tuonut amfetamiinierän Merikarvialta Poriin ja erehdyksessä jättänyt huumekassin rappukäytävään.

Miehet kiistivät syytteet törkeästä huumausainerikoksesta. Myös avunannosta syytetty kiisti tienneensä huumeista.

Aiheesta aiemmin:

Rappukäytävästä löytyi iso amfetamiinilasti Porissa – syyttäjä vaatii päätekijöille pitkiä vankeustuomioita

Kuka jätti huumekassin lojumaan porilaisen kerrostalon rappukäytävään? Poliisi tutkii useiden amfetamiinikilojen taustoja