1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lucian päivä

Huomenna 95 vuotta täyttävä Hilkka Jyrkkänen valittiin vuoden Lucia-mummoksi

Lucia-mummo valittiin Lapinlahdella tänä vuonna jo kymmenennen kerran.

95-vuotias Hilkka Jyrkkänen valittiin Lapinlahdella Lucia-mummoksi. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Lapinlahden tämänvuotiseksi Lucia-mummoksi on valittu huomenna 95-vuotispäiväänsä viettävä Hilkka Jyrkkänen.

Kuopiosta alun perin kotoisin oleva Jyrkkänen on aidosti yllättynyt valinnasta.

– Yllätys mikä yllätys. Tällä iällä. Olin varma, että ei minua valita, nainen kyynelehtii iloisena.

Lapinlahti aloitti ensimmäisenä kuntana Lucia-mummo-perinteen vuonna 2010. Äänestyksen järjestää paikallislehti Matti ja Liisa sekä paikallinen Jussinpihan päiväkeskus. Hilkka Jyrkkänen on jo kymmenes Lapinlahden Lucia-mummo.

Jyrkkänen sanoo kaikkien ehdokkaiden olleen samanlaisia.

– Yksi meistä piti valita, hän kommentoi tuoreeltaan.

Touhukas Jyrkkänen kertoo iloitsevansa kovasti läheisistään: lapsista, lapsenlapsista ja lastenlastenlapsista sekä sisarista.

Hän on myös kiitollinen siitä, että on saanut olla pitkään terveenä ja lääkkeettä.

– Pimeällä laitan kynttilöitä palamaan ja toivon valoa sairaille ystävilleni, Jyrkkänen kertoi ehdokasesittelyssä.

Nuorena hän haaveili omasta kahvilasta, mutta päätyi lopulta perustamaan kelloliikkeen Lapinlahdelle vuonna 1949. Tuota kuunvaihteessa 70-vuotisjuhlaa viettänyttä kelloliikettä pyörittää nykyisin Jyrkkäsen poika.

"Kunnianosoitus vanhustyölle"

Matti ja Liisa -lehden päätoimittajan Tero Joutselaisen mukaan Lucia-mummon valinnasta on muodostunut tärkeä paikallinen perinne Lapinlahdella.

– Tämä merkitsee paikkakunnalla sellaista yhteistä juttua. Täällä ollaan myös iloisia siitä, että paikkakunnalla aloitettu perinne on levinnyt myös muualle Suomeen, iloitsee Joutselainen.

Lapinlahdella perjantaina iltapäivällä järjestetyssä tilaisuudessa puhunut maailman ensimmäinen Lucia-mummo Kaija Vidbom sanoi, että Lucia-mummon valinta on kaikille piristys syksyn pimeisiin aikoihin.

Lucia-mummon valinta on myös valittu vanhustyön hyvien käytäntöjen joukkoon. Tero Joutselainen arvioi valinnan olevan kunnianosoitus vanhustyölle ja vanhusten viriketoimintaa parhaimmillaan..

– Näin saamme muutkin voimaa vanhuksilta ja vanhuudesta.

Joutselainen lupaa, että perinne jatkuu myös tulevaisuudessa.

– Mummojahan riittää, hän virnistää.

Tänä vuonna Lucia-mummoksi oli ehdolla neljä Jussinpihan päiväkeskuksen asiakasta. Juhlavuoden ehdokkaiden keski-ikä oli korkeampi kuin koskaan ennen, yli 90-vuotta.

Ehdolla olivat lisäksi 91-vuotias Laina Voutilainen, 93-vuotias Aini Virkkunen, 94-vuotias Aune Paldanius.