Maakunnallinen apuvälinekeskus aukeaa keväällä Porin Honkaluodossa

apuvälineet
Asiakas kävelee terveyskeskuksen käytävällä.
Apuvälinekeskuksesta voi lainata esimerkiksi rollaattoreita.Päivi Meritähti / Yle

Satakuntaan perustetaan uusi, maakunnallinen apuvälinekeskus. Se valmistuu keväällä Porin Honkaluotoon. Näillä näkymin keskus aukeaa asiakkaille maaliskuussa.

Satakunnassa alueellisesta apuvälinetoiminnasta vastaava apuvälinekeskus toimii tällä hetkellä kolmessa eri toimipisteessä.

− Keskittämällä palvelut yhteen toimipisteeseen voimme taata asiakkaille moniammatillisen, asiantuntevan palvelun, laajan tuotevalikoiman sekä tasalaatuisen apuvälineiden puhdistuksen, huollon ja korjauspalvelun, kertoo vastuualuejohtaja Jukka Korpela Satasairaalan tiedotteessa.

Myös Porin perusturvan apuvälinelainaamon toimintaa esitetään siirrettäväksi osaksi uutta apuvälinekeskusta. Porin perusturvalautakunta käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessa.

Asiakkaiden koteihin ja etäpisteisiin annettavat palvelut säilyvät nykyisellään.

Apuvälinekeskuksesta voi lainata esimeriksi rollaattoreita, kyynärsauvoja ja wc-korokkeita.