Legendaarinen näyttelijä Anna Karina on kuollut – Oli ranskalaisen elokuvan uuden aallon ikoni ja elokuvaohjaaja Godardin muusa

Anna Karina tuli tutuksi etenkin 1960-luvun roolisuorituksistaan ranskalaisessa elokuvassa.

kulttuuri
Anna Karina punaisessa baskerissa
Anna Karina vuonna 1970.Kobal / AOP

Ranskalaisen elokuvan uuden aallon ikoni, näyttelijä Anna Karina on kuollut 79-vuotiaana. Hän menehtyi syöpään.

Tanskalaissyntyinen näyttelijä tuli tunnetuksi erityisesti 1960-luvun roolisuorituksistaan, joiden ohjaajana toimi Jean-Luc Godard. Hän oli Godardille muusan asemassa, ja he olivat myös naimisissa seitsemän vuoden ajan. Roolisuorituksiin kuuluivat muun muassa elokuvat Nainen on aina nainen, Elää elämäänsä ja Hullu Pierrot.

Ranskalainen uusi aalto oli elokuvan tyylisuunta, johon kuuluivat tietynlainen huolettomuus ja todenmukaisuus elokuvan tekemisen tavassa.

Ennen elokuvauraansa Ranskassa, Anna Karina esiintyi laulajana, kabareelavoilla ja mallina. Hän oli myös laulaja, elokuvaohjaaja ja kirjoitti kolme kirjaa.

Hän menehtyi syöpään sairaalassa Pariisissa lauantaina, hänen agenttinsa kertoi. Sairaalassa hänen seuranaan oli neljäs aviomies, amerikkalaisohjaaja Dennis Berry.

Ranskan kulttuuriministeri Frank Riester otti osaa Twitterissä sanomalla, että legendaarisen tähden menetys jättää aukon koko maan elokuvaan.

Anna Karina vuonna 2018.
Anna Karina kuvattuna vuonna 2018.AOP