1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. uniapnea-oireyhtymä

Tietoisuus uniapneasta on lisääntynyt – entistä useampi hakeutuu tutkimuksiin Länsi-Pohjassa

Mehiläinen Länsi-Pohjan keuhkosairauksien poliklinikalla hoitoon pääsyn jonot ovat pidentyneet.

Tällä hetkellä hoitotakuu on vaarassa paukkua yli, sillä tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kolme kuukatta. Kuva: Eila Haikarainen / Yle

Uudeksi kansataudiksi nimetyn uniapnean yleistyminen näkyy myös Länsi-Pohjassa.

Potilaiden määrä on Mehiläinen Länsi-Pohjan keuhkosairauksien poliklinikalla viime vuosina kasvanut ja hoitoonpääsyn jonot ovat pidentyneet.

Tällä hetkellä hoitotakuu on vaarassa paukkua yli, sillä tutkimuksiin ja hoitoonpääsyä voi joutua odottamaan jopa kolme kuukautta.

Muualla Pohjois-Suomen sairaaloissa jonot ovat vielä pidemmät.

– Sairauden yleistymisen taustalla vaikuttaa muun muassa tietoisuuden lisääntyminen ja tutkimusten saatavuuden parantuminen, toteaa ylilääkäri Sakari Saviaro Mehiläinen Länsi-Pohjasta.

Suomessa keskivaikeaa tai vaikeaa uniapneaa sairastaa jopa 17 prosenttia keski-ikäisistä miehistä ja 9 prosenttia naisista.

Uniapnea on ylähengitysteitä ahtauttava sairaus, joka aiheuttaa unenaikaisia hengityskatkoksia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).
Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).