Huumeisiin kuoli viime vuonna ennätyksellisen moni – "Kuolemia voitaisiin ehkäistä hoitojärjestelmää parantamalla"

Kuolonuhrien määrä kasvoi yli viidenneksellä toissa vuodesta. Huumeidenkäyttö lisääntyi vuosituhannen vaihteessa, mikä näkyy nyt tilastossa.

huumeet
ruisku ja lääkkeitä
Huumeisiin kuoli Suomessa 261 ihmistä viime vuonna. Eniten lisääntyivät 20–29-vuotiaiden kuolemat.Hernan Schmidt / AOP

Suomessa kuoli viime vuonna huumeisiin 261 henkilöä eli enemmän kuin koskaan. Kuolemia oli 61 enemmän kuin edellisenä vuonna. Huumausainekuolemien määrä on kasvanut kolmena peräkkäisenä vuonna, kertoo Tilastokeskus (siirryt toiseen palveluun).

Eniten lisääntyivät 20–29-vuotiaiden kuolemat. Suurin osa huumekuolemista oli tapaturmaisia moniainemyrkytyksiä, joissa huumeen osuus oli merkittävin. Yleisintä oli huumeiden ja lääkkeiden yhteiskäyttö.

Kolme neljästä huumekuolemasta liittyi opioidien liikakäyttöön. Vaikuttavimmat aineet olivat suurelta osin synteettisiä lääkeopioideja.

Tutkija Teemu Kaskela A-klinikkasäätiöstä arvelee, että huumekuolemien lisääntyminen johtuu ainakin osittain huumeiden käytön yleistymisestä.

– 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alusta huumeiden käyttö on lisääntynyt tosi paljon. Se tarkoittaa sitä, että samanaikaisesti ongelmakäyttäjien lukumäärä nousee. Kun ongelmakäyttäjien määrä nousee, voisi olettaa, että huumekuolemienkin määrä nousee, Kaskela pohtii.

Kaskelan mukaan huumekuolemia voitaisiin ehkäistä, jos hoitojärjestelmä tavoittaisi huumeidenkäyttäjiä nykyistä paremmin. Maailmalla ongelmaa on ratkottu muun muassa huumeiden käyttöhuoneilla, akuuttia yliannostusta ehkäisevällä naloksoni-nenäsuihkeella ja huumeiden tunnistuspalvelulla, jossa voi testata kadulta ostetun aineen koostumuksen.

– Nämä ovat tapoja tavoittaa ne ihmiset, joita ei muuten todennäköisesti tavoiteta. Näin he myöhemmin voivat helpommin hakeutua hoitojärjestelmän piiriin, Kaskela sanoo.

Huumekuolemat 2006–2018 -tilasto
Seppo Suvela / Yle

Alkoholikuolemat lisääntyivät myös

Myös alkoholin aiheuttamat kuolemat lisääntyivät edellisvuodesta, mutta jäivät kuitenkin selvästi huippuvuosista 2007–2009. Silloin alkoholiin kuoli yli 2000 ihmistä vuodessa.

Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi viime vuonna 1 683 henkeä, joista miehiä oli 1 269 ja naisia 414.

Lisäystä edellisvuoteen oli yli sata henkeä. Kolme neljästä alkoholin vuoksi menehtyneistä oli 55 vuotta täyttänyt.

Muistisairauskuolemat kaksinkertaistuivat kymmenessä vuodessa

Yleisimmät kuolinsyyt viime vuonna olivat verenkiertoelinten sairaudet, kasvaimet sekä dementia ja Alzheimerin tauti.

Dementiaan ja Alzheimerin kuolleiden määrä on lisääntynyt 47 prosenttia kymmenen vuoden aikana. Kasvua viime vuodesta on viisi prosenttia.

Lue myös:

Alkoholimyrkytykseen kuolee huomattavasti vähemmän suomalaisia kuin 15 vuotta sitten

Huumekuolemien määrä kasvussa Suomessa – Omainen: "Läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu"