Tuija Siltamäen kolumni: Huomenna alkaa hilpeä tai ihan kauhea 2020-luku – Mitäköhän 1920-luvun ihmiset olisivat meistä ajatelleet?

1920-luku oli kansainvälistymisen ja modernismin aikaa, jota varjostivat rankka eriarvoisuus ja diktatuurien nousu. Se kuulostaa jotenkin tutulta, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

historia
Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019
Antti Haanpää / Yle

Huomenna siirrymme uudelle vuosikymmenelle. Se tarkoittaa, että jo muutaman päivän kuluttua lehdissä saattaa olla muutakin sisältöä kuin yleviä kertomuksia siitä, mitä "jäi käteen" 2010-luvusta.

(Lottorivini: Sosiaalinen media, ilmastokriisi, Greta Thunberg, maailmanpolitiikan arvaamattomuus, Donald Trump, brexit, polarisaatio, feminismi, #MeToo, pakolaiset.)

Menneen perusteella ennakoidaan tulevaa, mutta miksi tyytyä viime vuosikymmeneen? Käännetään katse saman tien viime vuosisataan.

1920-luku oli Euroopassa erikoista aikaa. Ensimmäinen maailmansota oli takana, toinen kaukana edessä. Oli aihetta optimismiin. Uudet valtiot ottivat ensimmäisiä askeleitaan, rauhaa ja kansainvälistä yhteistyötä ajava Kansainliitto piti ensimmäisen istuntonsa. Keksittiin insuliini ja laastari. Talous kasvoi.

Tajuttiin, että maailmankaikkeus laajenee ja maailma pienenee. Soitettiin ensimmäistä kertaa New Yorkista Lontooseen. Autot ja lentokoneet kehittyivät. Päästiin nopeammin pidemmälle, kauemmas vanhasta maailmasta. Lentohäpeää ei tunnettu.

Suomi yritti päästä jaloilleen sisällissodan jälkeen ja teki suuria uudistuksia. Oppivelvollisuus astui voimaan, lapset oppivat lukemaan ja lakkasivat kuolemasta, kun neuvolajärjestelmä keksittiin. Lex Kallio turvasi tilattomien toimeentulon, avioliittolaki teki puolisoista yhdenvertaisia. Yleisradio perustettiin. Se oli alusta asti pilalla. Kuulijat valittivat kuplettilaulujen puutetta.

Politiikassa vanhoja syntejä yritettiin antaa anteeksi, vaihtelevalla menestyksellä. Työväenliike oli sisällissodan jälkeen heikossa hapessa, mutta sdp:n Väinö Tanner nousi pääministeriksi vain kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun punaisia oli ammuttu Hennalan pelloille. Samassa hallituksessa nähtiin ensimmäinen naisministeri, Miina Sillanpää. Lapuan liike aloitti terrorin, entiset punaiset leikkivät passiivisia uhreja.

Taiteilijat rakastuivat maailmaan. Nuori Mika Waltari lähti Pariisiin, puhdisti ainokaisesta puvustaan tahroja bensiinillä ja pakahtui elämän pauhusta. Olavi Paavolainen, Katri Vala, Uuno Kailas ja muut Tulenkantajat vaativat ikkunoita auki Eurooppaan. Miksi kääntyä sisäänpäin korpimaisemiin ja Kalevalaan, kun edessä oli koko maailma?

Muilla suomalaisilla oli sinne vielä matkaa. Suomea kyllä juostiin maailmankartalle, mutta vain harva asui kaupungeissa, ja väestön jakolinjat olivat jyrkkiä. Helsingissä nautittiin jo eksoottisia herkkuja, maalla yritettiin tulla toimeen.

Aihetta oli myös pelkoon ja pessimismiin. Yhdysvalloissa mellasti Ku Klux Klan, eugeniikan (siirryt toiseen palveluun) eli rodunjalostusopin suosio kasvoi.

Euroopassa vallanhimoiset miehet marssivat ensi askeliaan. Keisarillisen Venäjän tilalle syntyi Neuvostoliitto, jossa Josif Stalin alkoi nopeasti haalia valtaa. Vastustajat hän tappoi tai karkotti Siperiaan.

Italiassa valtaan nousi Benito Mussolini, joka keksi itselleen uuden aatteen, fasismin. Mussolinin tarmokkuutta ihaili Adolf Hitler, joka yritti tämän esimerkkiä seuraten aloittaa vallankumouksen. Poliisi puuttui aikeisiin, Hitler joutui vankilaan ja saneli menestysromaanin. Kansainliittoa moitittiin voimattomaksi.

Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä alettiin kylvää elämäntavan kestämättömyyden siemeniä. Kaupungit täyttyivät autoista, talouskasvu tarvitsi energiaa ja sitä tupruttivat taivaalle kivihiilivoimalat.

Järkyttyisivätkö 1920-luvun ihmiset, jos tietäisivät, mitä edessä on? Taatusti. Eivätkä varmaan vähiten siitä, millaisen turmeluksen valtaan ihmiset ovat joutuneet!

Ajatelkaa nyt: naiset käyttävät sotilaiden kenkiä ja pukeutuvat zeppeliinien kokoisiin takkeihin. Kulmakarvoja ei nypitä, miesten parrat rehottavat kuin kulkureilla. Hatut ovat ilmeisesti loppuneet, sillä kaikilla on päässä pannumyssy. Helmoja 1920-lukulaiset sentään saattaisivat pitää säällisen mittaisina.

Ja luulenpa, että kieltolain kanssa kärvistelleet suomalaiset olisivat innoissaan laajoista laillisen päihtymisen mahdollisuuksista – ja äärimmäisen järkyttyneitä siitä, ettei lähes missään saa polttaa edes yhtä vaivaista savuketta.

Tuija Siltamäki on toimittaja, joka kirjoittaa työryhmän kanssa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä Helsingin Sanomien 1920-lukua käsittelevää Teema-lehteä.

Katso myös:

Kuvanauha kurkistaa Yleisradion historiaan vuodesta 1926 tähän päivään

Ajan henki ja radio 1920-luvulla