Matti Mörttisen kolumni: Oikeusvaltio, oikeusvaltio, oikeusvaltio

Ei ole ihme, että samat tahot, jotka kiusaavat toimittajia, kiusaavat myös viranomaisia ja tuomareita, kirjoittaa Matti Mörttinen.

Suomi
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

Oikeusvaltio on hieno sana. Se toistuu usein juhlapuheissa.

Poliitikotkin siitä puhuvat. Nyt päättyvällä Suomen EU-puheenjohtajakaudella se on ollut harvinaisen paljon esillä.

Pelätään, että oikeusvaltion periaate vaarantuu etenkin Puolassa ja Unkarissa mutta myös muissa itäisen Keski-Euroopan EU-valtioissa.

Vähemmän on kannettu huolta siitä, toimiiko oikeusvaltioajattelu oikeaoppisesti Suomessa – ja toimiiko se myös tulevaisuudessa.

Oikeusvaltion katsotaan toimivan parhaiten silloin, kun vallan kolmijako-oppi pidetään kunniassa.

Suomalainen kulttuuriperintö kertoo Kaarlo Kramsun Ilkka-runon kautta, ettei ”oikeutta maassa saa ken itse sit’ ei hanki”. Se on retorisesti ylvästä sanaa, mutta etenkin tänä päivänä moraalisesti typerää.

Aivan ensimmäiseksi on siis selvitettävä, mitä oikeusvaltio tarkoittaa.

Jotain oireellista on siinä, että suomenkielinen Wikipedia-artikkeli (siirryt toiseen palveluun) aiheesta on vain viiden lyhyen johdantolauseen ja kuuden ranskalaisen viivan mittainen.

Niistäkin toki löytyy oleellisimpia oikeusvaltion piirteitä: kansalaisten perusoikeudet on määritelty selkeästi, tuomioistuimet ovat riippumattomia, valtioelinten ja viranomaisten on noudatettava lakia.

Oikeusvaltion katsotaan myös toimivan parhaiten silloin, kun vallan kolmijako-oppi pidetään kunniassa. Oppiin kuuluu, että kansan valitsemat poliitikot säätävät lait, mutta eivät käytä tuomiovaltaa. Eivätkä tuomarit säädä lakeja, vaan soveltavat niitä.

Joulukuussa roihahtanut keskustelu al-Holin leirin suomalaislapsista ja näiden äideistä osoitti, etteivät kaikki poliitikot ole täysin sisäistäneet länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen kulmakiviä.

Huolestuttavin esimerkki nähtiin, kun puoluejohtaja, kansanedustaja ja pääministerin sijainen Katri Kulmuni(kesk.) järjesti sosiaalisessa mediassa äänestyksen siitä, tuodaanko Syyrian kurdialueelta Suomeen ”vain lapset” vai ”lapset ja äidit”.

Ministeri toki poisti päivityksensä, kun siitä oli noussut närkästys.

Likimain yhtä hämmentävää on, että juristitaustainen presidentti Sauli Niinistö toivoi haastatteluissa hallitukselta ”poliittista päätöstä” (siirryt toiseen palveluun) lähtökohtaisesti juridisesta asiasta.

Sunnuntai-iltana presidentti hämmensi lisää ja puhui blogissaan (siirryt toiseen palveluun) oikeudellisen pohdinnan edellä moraalisesta velvoitteesta.

Sanna Marinin(sd.) hallitus sentään kuittasi maanantaina linjauksella, jonka ensimmäisessä virkkeessä mainittiin oikeusvaltio, perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset.

Poliittinen päätöksenteko, viranomaistoiminta ja oikeudenkäyttö sotkeentuvat suomalaisessa keskustelussa tuon tuostakin.

Erityisesti populismiin taipuvaiset tahot kyseenalaistavat tuomioistuinten riippumattomuutta ja viranomaisten vilpittömyyttä meilläkin. Vähätellään oikeuspäätöksiä, vihjaillaan ”poliittisesta poliisista”.

Mielipidekyselyissä nyt suosituimman puolueen puheenjohtaja viitoitti tämän tien saatuaan vuonna 2012 Korkeimmassa oikeudessa sakkorangaistuksen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän totesi, että tuomio oli vain ”muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta”.

Erityisen huolestuttavaa on oikeudenkäyttäjien uhkailu ja niin sanottu maalittaminen. Siihen presidenttikin onneksi puuttui (siirryt toiseen palveluun).

Maalittamisen uhreiksi ovat joutuneet viranhaltijoiden ja tuomarien lisäksi journalistit.

Kansanvalta, oikeusvaltio ja sananvapaus (toiset lisäävät tähän mielellään markkinatalouden) ovat länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen ehdottomat kulmakivet.

Ei siis ole mikään ihme, että samat tahot, jotka kiusaavat toimittajia, kiusaavat myös viranomaisia ja tuomioistuinten jäseniä.

Tuomioistuinlaitoksen tekemisten kriittinen arvioiminen kuuluu länsimaiseen yhteiskuntaan siinä missä poliitikkojenkin puheiden kyseenalaistaminen.

Esimerkiksi tuomioiden linjaa on voitava arvioida, mutta politiikkaa ei pidä siihen sotkea ilman päteviä perusteluja.

Kysymystä al-Holin lapsista ja äideistä on veivattu politiikan ja populismin keinoin, kun ensin olisi pitänyt lukea olemassa olevaa lakia.

En malta olla ihailematta, miten fiksusti kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.) kiteytti asian (siirryt toiseen palveluun) juuri oikeusvaltioajattelun näkökulmasta: “...minun on vaikea nähdä tässä asiassa mitään muuta ratkaisua kuin sen, että pelastamme lapset. Ja jos äidit siinä tapauksessa haluavat mukaan, niin myös heidät.”

Ehkä ajattelun fiksuus johtuu siitä, että Adlercreutzilla on rakenteiden ymmärtämiseen pätevöittävä koulutus. Siis arkkitehdin.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka toivottaa oikeusvaltiolle ja kaikille sen asukkaille hyvää joulua ja uutta vuotta.

Lue myös:

Matti Mörttisen kolumni: Rajoja pitäisi olla mahdollisimman vähän – miksi niitä yritetään vetää lisää rajojen sisällekin?

Tuija Siltamäen kolumni: Suomessa on nyt liberaali hallitus, joka saattaa kaventaa sananvapautta ja tehdä uhreja auttaessaan kaikille karhunpalveluksen