Urpolan koulun ja Mikkelin lukion muuttosuunnitelmia selvitetään lisää

Viimeisimmän suunnitelman mukaan Urpolan koulun oppilaat muuttaisivat vanhan kasarmin kampukselle jo ensi syksynä.

koulut
Urpolan koulu
Urpolan koulu. Arkistokuva.Petri Vironen / Yle

Mikkelissä kaupungin suunnitelmassa muuttaa Urpolan koulu ja Mikkelin lukio väistötiloihin vanhan kasarmin kampusalueelle otetaan aikalisä.

Mikkelin kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantain kokouksessa. Asian esittelijä, kaupunginjohtaja Timo Halonen palautti suunnitelman uuteen valmisteluun.

Hallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä (sd.) sanoo Länsi-Savo-lehdelle (siirryt toiseen palveluun) (Länsi-Savo), että lisäselvitystä tarvitaan lukion tilojen asetelmasta ja ratkaisujen kustannustasosta.

Mikkelissä Urpolan koulu ja Mikkelin lukio aiotaan muuttaa vanhalle kasarmille Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampukselle.

Urpolan alakoulun oppilaat aiotaan viimeisimmissä suunnitelmissa muuttaa syyslukukaudesta alkaen kampukselle N-rakennukseen ja sen piha-alueelle tuleviin viiteen tai kuuteen parakkirakennukseen. Käsityöluokille tulisi omat erilliset tilat, ja välituntipiha tehtäisiin N-rakennuksen yhteyteen.

Kaupunki on päättänyt rakentaa Urpolan koulun tilalle uuden koulurakennuksen. Kaupunginvaltuusto teki kesäkuussa päätöksen Urpolan koulun purkamisesta talon sisäilmaongelmien vuoksi.

Mikkelin lukio muuttaisi viimeisimmän suunnitelman mukaan kampukselle vuokratiloihin vuosien 2023 tai 2024 aikana. Mikkelin lukion reilulle 700 oppilaalle on luonnosteltu tilat A-rakennukseen, josta ammattikorkeakoulun toiminta siirtyisi muualle.

Mikkelin lukion tämän hetkiset tilat ovat tyydyttävässä kunnossa, ja niiden uusiminen on ajankohtaista kymmenen vuoden kuluttua.

Lue myös:

Mikkelin Urpolan koulu puretaan – kaavassa mahdollisuus uudelle yhtenäiskoululle