Voiko Helsingin harvinaisen vakava putkirikko tapahtua uudestaan ja miksi putki meni rikki? 10 kysymystä lämpimän suihkuveden vieneestä vuodosta

Lämmönjakelu on palautunut normaaliksi suuressa osassa Helsinkiä.

Putkirikko
Uudenmaankadun putkirikko.
Uudenmaankadulla sattui iso putkirikko sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Vahinkoja korjattiin maanantaina päivällä.Ronnie Holmberg / Yle

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtui putkirikko Helsingin Punavuoressa Uudenmaankadulla. Kyseessä on harvinaisen suuri vuoto, joka vaikutti eri puolilla kaupunkia.

Helen Oy kertoi Twitterissä, että lämmönjakelu palautui normaaliksi suuressa osassa Helsinkiä noin kello 16 maanantaina, mutta korjaustyöt ovat yhä käynnissä Uudenmaankadulla. Tästä johtuen lähikorttelin kiinteistöissä ei ole vielä lämmönjakelua.

Kysyimme Helen Oy:n rakennuttamispäällikkö Lauri Utriaiselta vuodosta sekä yleisesti Helsingin kaukolämpöverkosta. Utriaisen vastuualueena ovat kaukolämpö ja jäähdytysverkkojen rakentaminen.

1) Tiedetäänkö, miksi putki meni rikki Uudenmaankadulla?

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, miksi Uudenmaankadun putki meni rikki.

2) Kuinka paljon vettä karkasi harakoille?

Puhutaan karkeasti arvioiden 700 kuutiosta.

3) Uudenmaankadun putkirikon takia esimerkiksi suihkuvesi kylmettyi ympäri kaupunkia. Miten kaukolämpöputki liittyy suihkuveteen?

Kaukolämpövesi tulee isoilta voimalaitoksilta ja huippulämpölaitoksilta. Kaukolämpövesi siirtyy kaukolämpöputkia pitkin kiinteistön lämmönjakohuoneeseen. Sieltä talon omat lämmityslaitteet ja lämmön siirrin ottaa lämpimän veden energian talteen, jota kautta lämmitetään talon pattereita ja käyttövettä. Asiakkaan tiloissa ei siis kierrä kaukolämpövesi, vaan käyttövesi.

Kaukolämpöputkessa kiertävä vesi on käsiteltyä vettä ja vielä vihreäksi värjättyä, jotta se tunnistetaan muista vuodoissa.

4) Kuinka vakavasta vuodosta on kyse?

Vakava tilanne siinä mielessä, että niin paljon kuumaa kaukolämpövettä pääsi kadulle. Se vaikeutti lämmöntoimitusta ympäri Helsinkiä.

5) Miten on mahdollista, että yhden putken rikkoutumisella oli niin laaja vaikutus?

Tämä on harvinaisen laaja ja suuri vaurio. Iso vesimäärä aiheutti sen, että painevaihtelu kaukolämpöverkossa kasvoi ja kaukolämmön keskipaine alkoi laskemaan. Tämä aiheutti isoille voimalaitoksille ongelmia ylläpitää veden siirtämiseen tarvittavaa painetta, jolla lämpöä toimitetaan kaikille kuluttajille.

6) Kuinka iso rikkoutunut putki on?

Virtausputken halkaisija on 50 senttimetriä. Sen päällä on eristekerros ja suojarakenne.

Putkia on erikokoisia liittyen siihen, millainen linja on. Tämä putki on isokokoinen siirtolinja kantakaupungin alueella.

7) Kuinka yleistä on, että kaukolämpöputki hajoaa?

Näin suuren luokan vauriot ja siitä aiheutuvat vuodot ovat todella harvinaisia Helsingissä. Edellinen näin suuri vuoto oli vuonna 2017 kesällä Erottajalla. Töitä tehdään koko ajan, että löydetään kriittiset kohteet, eikä vuotoja tulisi ollenkaan.

8) Missä kunnossa kaukolämpöputket ovat Helsingissä?

Kaukolämpöputket on tiiviitä, ja niissä ei ole suuria vaurioita.

Koko ajan tehdään töitä sen eteen, että meillä olisi tieto missä kunnossa putket ovat. Teemme koko ajan analyyseja, millä ajalla putkia pitäisi uusia. Vuosittain tehdään paljon modernisointityötä, joka pohjautuu analysointiimme. Vuositasolla uusimme useita kilometrejä vanhaa kaukolämpöverkkoa. Suurin uusimistarve on kantakaupungin alueella, koska kaukolämpöverkko lähti liikkeelle kantakaupungista 1950-luvulla.

Putkien vaurioita voi aiheuttaa moni mekaaninen tekijä, kuten esimerkiksi se, että ulkopuolinen vesi pääsee rakenteisiin ja aiheuttaa korroosiota pikku hiljaa virtausputkeen. Meillä on erilaisia toimenpiteitä, joilla pystytään seuraamaan putkien kuntoa. Esimerkiksi kaukolämpöputkijärjestelmässä on hälytinlankajohtimet, joiden avulla voidaan vuoto paikallistaa metrin tarkkuudella.

9) Kuinka tiheä verkosto on?

Kantakaupungissa kaukolämpöverkosto kattaa lähes sata prosenttia. Ja kun mennään pidemmälle kantakaupungista, niin hyvin laajasti on kaukolämpö levinnyt. Tällä hetkellä noin reilut 90 prosenttia kiinteistöistä lämpiää kaukolämmöllä.

Helsingissä on kaukolämpöputkia 1 400 kilometriä maan alla. Kantakaupungissa on käytännössä jokaisella kadulla oma putki. Sen takia, että jos sattuu joku vaurio, niin asiakkaalle pystytään kierrättämään lämpöä toista kautta. Tässäkin tapauksessa voitiin niin tehdä.

10) Pitäisikö olla huolissaan, että ensi viikolla hajoaa taas putki?

Ei tarvitse olla huolissaan. Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että Helsingissä on erittäin toimiva kaukolämpöverkko. Kaukoverkon huolto- ja toimitusvarmuudet ovat hyvällä tasolla. Kaukolämpö on hyvin kahdennettu, se kestää usein hyvin paikallisia vuotoja.

Mutta jos sattuu suurvuoto ja jos voimalaitoksen säätöä joudutaan ottamaan sinne, niin silloin vaurion laajuus saattaa vaikuttaa isommin verkossa. Ison vuodon seurauksena joudutaan säätämään painetasoja verkossa ja se tapahtuu isoilta sähkön- ja lämmönyhteistuotantolaitoksilta Hanasaaresta, Salmisaaresta ja Vuosaaresta.

Korjattu ja tarkennettu 17.12.2019 klo 14.23: Korjattu kohdasta 2 määre litroista kuutioiksi ja tarkennettu vesimäärä 700 kuutioon, aiemmin luku oli tuhansia.