"Sitä perinteistä kymmenen kilon pötikkää menee vähempi" – kainuulaiset ostavat pienempiä kinkkuja

Suomussalmella perinteiset kymmenen kilon kinkut jäivät viime vuonnakin pakastealtaaseen.

kinkku
kinkku uunissa
Kauppiaiden arvion mukaan kinkut pienevät, sillä esimerkiksi yksinasuvia on aikaisempaa enemmän. Kuvituskuva.Soila Ojanen / Yle

Joulun kinkkukaupassa on huomattu, että Kainuussa ihmiset ovat siirtyneet pienempiin kinkkuihin. Syynä on Kajaanin Prisman prismajohtaja Pasi Piiraisen mukaan perhekoot, ymmärrys ruokahävikistä ja vastuullisuus.

– Yksin- ja kaksinasuvien määrät kasvavat jatkuvasti ja se näkyy siinä, kun kaupaksi käy muutaman kilon kinkkuja.

Piirainen on huomannut, että ylipäätään jouluruokaan keskitytään vain muutama päivän ajan. Kun joulu on ohi, palataan nopeasti arkiruokaan.

– Jouluruokia ei syödä enää viikko juhlan jälkeen. Sama koskee kinkkua.

Lihattoman seitankinkun myynti ei näy Kajaanin Prismassa, eikä myöskään Suomussalmella K-marketissa.

– Ei mene, vaikka on tarjolla. Suomussalmi on perinteinen joulunviettopaikkakunta, sanoo K-marketin kauppias Jarkko Jokiperä.

Myös Suomussalmella on siirrytty pienempiin kinkkuihin. Jarkko Jokiperän mukaan isot kinkut jäivät viime vuonnakin pakastealtaisiin.

– Sitä perinteistä kymmenen kilon pötikkää menee vähempi.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!