Vain suomalainen haluaa pahvikahviinsa korvat – muovikielto kiritti yrityksiä kehittämään kartonkikuppeja

Muovisten kertakäyttöastioiden myynti loppuu pian. Pohjoismaiden suurin kartonkimukien valmistaja uskoo tuotannon kasvuun.

Kotimaa
Kertakäyttömukeja testauksessa Huhtamäki Food Service Nordic oy:n tehtaalla Hämeenlinnassa.
Materiaalien testaaminen ja koeajot kuuluvat Huhtamäen Hämeenlinnan yksikön arkeen.Kati Turtola / Yle

Kun Suomessa ostaa kahvin tienvarren liikenneasemalta, leirikoululaisten myyjäisistä tai torikahvilasta, kartonkinen kahvipikari on erittäin todennäköisesti valmistettu Hämeenlinnassa. Huhtamäki Foodservice Nordic on Pohjoismaiden suurin kertakäyttöpikareiden valmistaja.

Muovituotteiden kieltäminen EU:n alueella vuodesta 2021 on pakottanut yritykset kehittämään kiireesti uusia ratkaisuja, miten valmistaa kertakäyttötuotteita ilman muovia.

Huhtamäellä uskotaan, että take away -kulttuurin lisääntyminen kasvattaa kuitenkin edelleen kertakäyttöastioiden kulutusta maailmalla.

– Ihmiset liikkuvat enemmän ja he haluavat siirtyessään syödä tai ottaa ruokaa mukaan. Se vaikuttaa tähän kysyntään, sanoo tulosyksikön johtaja Panu Ala-Nikkola Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:stä.

Tulosyksikön johtaja Panu Ala-Nikkola Huhtamäki  Food Service oy:n aulassa Hämeenlinnassa
– Uskomme, että uusiutuvista raaka-aineista, kuten kuitupohjaisesta paperista ja metsään perustuvista raaka-aineista tehdyille tuotteille on jatkossa enemmän kysyntää, sanoo tulosyksikön johtaja Panu Ala-Nikkola.VIlle Välimäki / Yle

Kartonkimuki vuotaa ilman pinnoitetta

Muovia saattaa olla mukana tuotteessa, vaikka se suurimmaksi osaksi olisikin valmistettu esimerkiksi kartongista.

Muun muassa kartonkisessa kahvimukissa on oltava ominaisuus, joka pitää nesteen sisällä mukissa. Perinteisesti kartonkimuki on pinnoitettu ohuella muovikerroksella, jonka raaka-aine on fossiilista ainetta eli öljyä.

Suomessa on tehty työtä ympäristöystävällisen kerta-astiakartongin kehittämiseksi viime vuosina ahkerasti, kertoo toiminnanjohtaja Eveliina Pokela metsäalan innovaatioita esiin tuovasta Uusipuu.fi-hankkeesta (siirryt toiseen palveluun).

Markkinoilla on jo useita kerta-astioita, joissa esimerkiksi kartonkia suojaavat barrier -kalvot on valmistettu uusiutuvasta biomuovista tai täysin biohajoavista pinnoitteista.

– Uskomme, että uusiutuvista raaka-aineista, kuten kuitupohjaisesta paperista ja metsään perustuvista raaka-aineista tehdyille tuotteille on jatkossa enemmän kysyntää. Se on myös yksi syy, miksi investoimme uuteen tehtaaseen Hämeenlinnassa, sanoo tulosyksikön johtaja Ala-Nikkola.

Niinikään Huhtamäen Hämeenlinnan yksikössä tehdään jatkuvasti materiaalien testausta ja koeajoja.

– Tuotekehityksellä on merkittävä rooli meillä tulevaisuudessa, sanoo Ala-Nikkola.

Kertakäyttötuotteita ei kannata kuljettaa kauas

Suurin osa Hämeenlinnassa toimivan Huhtamäki Foodservice Oy:n tuotannosta menee tällä hetkellä Suomeen, Baltiaan ja Pohjoismaihin.

Kertakäyttöastioita ei Ala-Nikkolan mukaan ole kannattavaa kuljettaa kauas, sillä niiden kuljetuskustannukset saattavat olla kovat suhteessa tuotteiden hintaan.

Hämeenlinnan tehtaalla logistiikkaketjuun ollaan tyytyväisiä, sillä pääraaka-aine eli pinnoitettu kartonki saadaan läheltä ja tuotteet myydään pääosin lähistöllä eli turha kuljettaminen jää pois.

– Tämän tyyppiset tuotteet niin sanotusti matkustavat huonosti. Tuotannon pitää olla mahdollisimman lähellä asiakkaita, sanoo Ala-Nikkola.

Tehtaalla ryhdytään valmistamaan myös täysin uusia tuotteita. Pillit tehdään muovin sijaan paperista. Myös jäätelöpakkaukset tulevat tehtaan valikoimiin.

Muutto uusiin tiloihin

Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n tehtaan tuotanto on syksyn mittaan siirretty uusiin tuotantotiloihin. Huhtamäeltä kerrotaan, että muutto oli tarpeellinen, koska entiset tilat ja osin myös konekanta olivat vanhentuneita. Uusiin tuotantovälineisiin Huhtamäki investoi noin 11 miljoonaa euroa.

Huhtamäki Food Service Nordic oy:n vuonna 2019 valmistuneen tehdasrakennuksen tuotantotiloja.
Tilaa uudessa tehtaassa on reilut 16 000 neliötä. Huhtamäki Foordservice Nordic Oy vuokraa tehtaan tiloja.Kati Turtola / Yle

Hämeenlinnan yksikön liikevaihto oli vuonna 2018 reilut 66 miljoonaa euroa. Laskua edellisvuodesta oli vajaa kolme prosenttia. Niinikään tehtaan tulos laski edellisvuodesta. Yksittäisen tulosyksikön lukuja ei Huhtamäeltä kommentoida.

Huhtamäen Hämeenlinnan yksikössä on 230 työntekijää ja se on kaupungissa merkittävä työnantaja.

Kädensijallisia kuppeja ei viedä muualle

Uusi kerta-astioita valmistava tehdas on pitkälle automatisoitu. Koneet suoltavat eri värisiä kartonkipikareita. Kupit pakkautuvat pahvilaatikoihin, joita robotisoitu trukki siirtelee.

Osassa kahvipikareita on mukana myös perinteinen, valkoinen korva. Kyseessä on kotimaisille markkinoille menevä tuote. Vain suomalaiset kuluttajat kaipaavat kartonkiseen kahvikuppiinsa kädensijan.

– Näitä ei viedä minnekään muualle, sanoo Huhtamäen ulkoisesta viestinnästä vastaaja johtaja Katariina Hietaranta.

Lue lisää: Biomuovi voi olla kompostoitavaa tai perinteisen muovin tavoin kierrätettävää