Regina Raskin blogi: Rakastan joulua – ​juuri siksi minun on pakko lähteä karkuun sitä

Miksi täysverinen jouluihminen muuttuu juhlan edetessä yhä kärttyisemmäksi ja synkemmäksi, ihmettelee Rask.

Joulupyhät
Kuvassa toimittaja Regina Rask

Sanotaan, että vain sellainen, jota suuresti rakastamme herättää myös ne kaikkein puhtaimmat vihantunteemme.

Se pätee monenlaisiin asioihin.

Niin kuin nyt vaikka jouluun. Minulla on siihen selkeä viha-rakkaussuhde. Siitä riittäisi ainesta pitkäänkin psykoanalyysiin.

Olen aina ollut niin sanottu jouluihminen. Heti joulunpyhien jälkeen minut saattaa nähdä rohmuamassa alennuksessa olevia jouluvaloja tai koristeita. Ostan joululahjoja ympäri vuoden, mikä onkin paitsi kätevää myös järkevää.

Olen jouluperfektionisti. Se ei tarkoita sitä, että välttämättä tekisin lanttulaatikon tai graavaisin lohen itse. Tai että osaisin askarrella havukransseja tai jäädyttäisin pihapolun täyteen jäälyhtyjä.

Minä vain tiedän, miten ja missä järjestyksessä asioiden kuuluu jouluaattona sujua. Miten asioiden pitäisi olla.

Olen jouluaaton kellokalle, joka kyttää silmä tarkkana että kaikki keskittyvät asiaankuuluvalla hartaudella kuuntelemaan joulurauhanjulistusta, tai että ulkolyhdyissä on elävää valoa aamusta iltaan ja linnuille on kauralyhde. Joulupuuro (sekahedelmäkiisselillä) on tietenkin pitänyt ehtiä nauttia hyvissä ajoin ennen Porilaisten marssia.

Jouluaatto on päivän mittainen esterata, jolla minun on vaikea hyväksyä kompastumisia, omia tai muiden. Mikään viestijuoksu se ei kuitenkaan ole, minun kohdallani. Minulle se on aina ollut joko olosuhteiden pakosta (tai niistä huolimatta) yksilösuoritus.

Joulu on totista touhua. Puuskutan läpi valon juhlan itse muuttuen koko ajan synkeämmäksi ja kärttyisämmäksi. Jouluateriaan päästyä kärsin yleensä päänsärystä ja luon aviopuolisooni häijyjä silmäyksiä. Kukaan kun ei koskaan auta tarpeeksi. Miten he edes voisivat, koska kukaan ei osaa tehdä asioita juuri sillä tavalla kuin minä, Jouluihminen, haluaisin.

Suhteessani jouluun on selkeästi jotain pielessä.

Viimeistään joulupäivänä minulla yleensä nousee kuume. Näin on ollut melkein poikkeuksetta viime vuosina.

Suhteessani jouluun on selkeästi jotain pielessä.

Ehkä rakastan enemmän joulun ajatusta kuin itse juhlaa? Joulu on samanlaista kuin matkalla olo; siinäkin parhaat hetket koetaan usein reissua odotellessa.

En varmaankaan ole ainoa. Minulla on museoalalla oleva tuttava, joka ensin työssään sisustaa ja leikkii joulua muutaman kuukauden ajan ennen h-hetkeä. Kun joululoma alkaa ja hän alkaa tehdä omaa jouluaan, valtaa hänet kuulemma suunnaton jouluraivo.

Tätä sanaa hän itse käytti. Hänen kertomuksensa lohdutti minua.

Joulu on saavuttamaton unelma. Siitä ei koskaan tule oikeanlainen. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

Tänä vuonna pakenen joulua. Minun on pakko. Ehkä välimatka selvittää kompleksista suhdettani tähän vuoden suurimpaan juhlaan.

Vaikka ei kyse itse asiassa ollenkaan edes ole joulusta. Kyse on minusta, omasta päästäni, omista odotuksistani ja siitä, mitä kaikkea kynttilänvalo paljastaa. Sen valo on nimittäin yllättävän kirkasta.

Pingottunut tapani viettää joulua kertoo valitettavan paljon minusta itsestäni, vaikka miten yrittäisin esittää leppoisaa Joulupukinmuoria. Mutta ehkä minä vielä opin. Kenties minusta vielä tulee oikea jouluihminen. Sellainen, joka ymmärtää että pieni hengähdys keskellä kuraista kaamosta on lahja, ei vaade.

Tänä vuonna en paista kinkkua tai pakota kanssaihmisiäni kuuntelemaan, miten Suomen Turku julistaa joulurauhan. Ensimmäistä kertaa ikinä lähden pakoon juhlaa, joka tuppaa uuvuttamaan minut. Matkustan saarelle, jolla Pyhän Lucian sanottiin eläneen. Legendan mukaan hän kuoli marttyyrinä Sisilian Syrakusassa vuonna 304 jaa. Monissa maalauksissa Lucia kantaa silmiään lautasella. Hän on sokeiden suojeluspyhimys.

Ehkä käyn Syrakusassakin. Olenhan minäkin eräänlainen sokea marttyyri, joka niin monta vuotta on kuvitellut, että hänen tehtävänsä on olla jonkinlainen jouluilon ylin lähettiläs, joka vuodesta toiseen tarjoilee paitsi kahvia ja vehnäsiä myös laittaa kystä kyllä.

Ja älkää epäilkö; juuri oikeaan aikaan.

Regina Rask on Puoli seitsemän-ohjelman toimittaja, joka aikoo kehittää suhdettaan jouluun.