Pelastusarmeijan joulupatakeräys auttaa tukea tarvitsevia perheitä – vaatteista keräykseen pystytään ottamaan vain villasukkia

Keräyksellä saaduista lahjoitusvaroista puolet käytetään jouluna ja loput seuraavan vuoden aikana.

Joulupata-keräys
Pelastusarmeijan joulupata Kuopiossa ja kaksi kerääjää
Pelastusarmeijan Kuopion osaston johtaja Riku Leino ja vapaaehtoinen Birgitta Makkonen keräyspadan äärellä.Varpu Mäntymäki / Yle

Pelastusarmeijan perinteinen joulupatakeräys on jälleen käynnissä.

Kuopiossa patoja on Prismalla, Sokoksella ja kauppakeskus Vihtorin eli entisen Anttilan edessä. Lahjoitusvaroilla tuetaan vähävaraisten perheiden joulua. Viime vuonna rahaa kertyi 21 000 euroa ja tavoitteena on ylittää viime vuoden keräystulos.

Summasta puolet jaetaan jouluna tukea hakeneille perheille kauppojen ostokortteina. Lahjoituksen saa tänä jouluna 250 perhettä. Avustusta sai hakea marraskuun ajan ja suurin osa avustuksen saajista on jo saanut oman lahjoituksensa.

Loput lahjoitusvaroista jaetaan vuoden aikana apua tarvitseville.

– Muuna aikana me kutsumme avun tarpeessa olevia ihmisiä meille keskustelemaan mikä olisi se paras avun tarve. Meidän ensimmäinen apu on palveluohjaus. Hyvin usein ihmiset eivät ole tietoisia siitä avusta, mitä he voivat saada vaikkapa kunnalta vai valtiolta ja me autamme heitä siinä. Sitten me mietimme, mitä muuta voidaan tehdä, kertoo Pelastusarmeijan Kuopion osastonjohtaja, luutnantti Riku Leino.

Leinon mukaan vuoden mittaan annettava apu vaihtelee tarpeen mukaan, esimerkiksi ostokorteista kuntouttavaan lomaan.

– Me koetetaan etsiä henkilöitä, joilla avun tarve on hetkellinen ja voidaan nähdä se valo siellä tulevaisuudessa, että on hetki tiukkaa ja voidaan sanoa että kuljemme hetken sinun rinnallasi että päästään takaisin sinne valoon.

Kuopiossa Pelastusarmeija ei voi enää ottaa vaatelahjoituksia vastaan, koska työntekijöitä ja tiloja ei ole enää niiden käsittelyyn.

Sen sijaan neulottuja uusia villasukkia voi keräykseen lahjoittaa ja niitä tarvitaan edelleen lisää. Tänä jouluna villasukkia saatiin lahjoitettavaksi tuhat paria. Joulupatakeräys jatkuu maanantaihin 23. joulukuuta saakka.