Yhdysvalloissa on syntymässä sopu liittovaltion budjetista – Trumpin allekirjoitus estäisi hallinnon sulun

Päätös on syntymässä viime hetkellä, sillä Yhdysvaltain hallinnon rahoitus on loppumassa lauantaina. 

Yhdysvallat
Donald Trump käsi pystyssä. Taustalla Nancy Pelosi.
Presidentti Donald Trump ja edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kongressissa 5. helmikuuta 2019, kun presidentti piti valtakunnan tilaa koskevan vuosittaisen puheensa. AOP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on osoittanut tukensa kongressin aikaansaamalle valtion budjetille, kertoo Valkoisen talon neuvonantaja Kellyanne Conway uutistoimisto Reutersin mukaan.

Conway kertoo Trumpin olevan tyytyväinen 1 400 miljardin dollarin (1 256 miljardin euron) budjetin yksityiskohtiin. Trump itse ei ole vahvistanut tukeaan. Yhdysvaltain senaatti on myös hyväksynyt erillisen puolustusrahoitusta koskevan lain. Siinä varataan rahaa muun muassa avaruusjoukoille, jotka ovat yksi presidentti Trumpin toivomista uudistuksista. Senaatin päätöksen mukaan puolustukseen varataan runsaat 700 miljardia dollaria.

Uutistoimistojen mukaan budjetti kuvastaa Washingtonin jakautunutta valtaa.

AP:n mukaan budjetti takaisi rahoitusta Trumpin Meksikon rajan muurihankkeelle. Demokraatit puolestaan saivat budjettiin 3,1 prosentin palkankorotuksen liittovaltion siviilityöntekijöille ja rahaa ampuma-aseväkivallan tutkimukseen.

Budjettilainsäädäntö kumoaisi myös monet verot, joilla on rahoitettu presidentti Barack Obaman terveydenhuoltouudistus Obamacarea.

Presidentti Trumpin allekirjoitus estäisi hallinnon osittaisen sulkemisen. Viime vuonna hallinnon sulku kesti 35 päivää. Päätös on syntymässä viime hetkellä, sillä Yhdysvaltain hallinnon rahoitus on loppumassa lauantaina.

Kongressin pitää vielä hyväksyä budjettilaki, joka takaa hallinnolle rahoituksen 30. syyskuuta asti.

Lisää aiheesta:

USA:n virkamiesten kasvava pelonaihe – Mitä tarkoittaa Yhdysvaltain hallinnon sulku?

Lähteet: Reuters, AP