Poliisi tutkii röyhkeää temppua: Juha Tapiona esiintynyt huijari lähestyi fania ja pyysi 10 000:ta euroa – vain pankin väliintulo esti huijauksen

Laulaja Juha Tapiota ei epäillä rikoksesta. Uudenlaisten artistipetosten lisäksi poliisi tutkii useita rakkaushuijauksia.

huijaus
Juha Tapio Ilosaarirockissa vuonna 2018.
Laulaja Juha Tapiosta tehtiin Facebookiin valeprofiili. Sen avulla lähestyttiin artistin ihailijaa.Jami Ivanoff / AOP

Poliisi tutkii uudenlaisia artistipetoksia, joissa on käytetty hyväksi tunnettuja suomalaisia laulajia.

Laulaja Juha Tapiosta ja Kaija Koosta on tehty sosiaaliseen mediaan valeprofiilit, joiden kautta on lähestytty artistien ihailijoita.

Ihailijoilta on pyydetty rahaa, ja he ovat olleet valmiita antamaan sitä.

Juha Tapiota ja Kaija Koota ei epäillä rikoksista. He eivät edes ole tienneet, että heidän nimiään on käytetty huijauksissa.

Pankki oli onneksi hereillä. Siellä saatiin peruttua rahasiirto.

Hannu Kortelainen

"Artisti on eroamassa ja eroprosessiin tarvitaan rahaa"

Etelä-Suomessa asuva nainen sai Facebookissa viestin "Juha Tapiolta".

Kyseessä oli Juha Tapion nimissä tehty valeprofiili. Viestissä fanille kerrottiin uutinen, jota ei saisi kertoa muille.

– Kerrottiin, että artisti on eroamassa, ja hän tarvitsee eroprosessiin rahaa, kertoo tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen Ylelle.

– Mainittiin myös, ettei asiasta saisi muille huudella. Uhrilta pyydettiin 10 000 euroa.

Tämä valeviesti sulatti fanin sydämen. Nainen käveli pankkiin ja siirsi pankkitililtään 10 000 euroa viestissä mainitulle tilille.

Samalla uhri alkoi kertoa pankkivirkailijalle, kenelle raha oli menossa. Pankkivirkaililija huomasi, että raha oli päätymässä aivan muualle kuin laulaja Juha Tapion tilille.

– Pankki oli onneksi hereillä. Siellä saatiin peruttua rahasiirto, Kortelainen sanoo.

Tämän jälkeen Juha Tapion ihailija teki rikosilmoituksen poliisille.

Poliisin mukaan oikean artistin nettisivuilta oli löytynyt fanin kommentteja. Niiden perusteella huijauksen tekijä oli lähettänyt viestin juuri kyseiselle naiselle.

Poliisi tutkii myös laulaja Kaija Koon nimissä luodun valeprofiilin avulla tehtyä, vastaavanlaista tapausta.

– Siinäkin uhri oli lähettämässä rahaa, mutta pankki sai sen estettyä, sanoo tutkinnanjohtaja Kortelainen.

Mies kertoo viesteissä olevansa hyvin varakas. Hän kehuu naista ja lähettelee kuvia timanteista, kartanoista ja tiliotteista.

Rakkaushuijausten uhreista 90 prosenttia on naisia

Artistipetokset ovat uusi ilmiö, mutta rakkaushuijaukset ovat poliisille tuttuja. Niistä tehdään yhä enemmän rikosilmoituksia.

Rakkaushuijauksissa uhria – lähes aina naista – lähestytään sosiaalisessa mediassa valeprofiililla.

Tyypillisesti rakkaushuijaus etenee niin, että ensin luodaan luottamuksellinen suhde. Usein suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja jopa avioliittoa.

Mies kertoo viesteissä olevansa hyvin varakas. Hän kehuu naista ja lähettelee kuvia timanteista, kartanoista ja tiliotteista. Niissä näkyy usein useita miljoonia.

Rakkausviestejä Facebook-messenger keskustelussa.
Tällaisia viestejä on lähetelty naisille, joita on huijattu. Viestit ovat poliisin esitutkinta-aineistoa, mutta kuva on kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Kun viestittely on kestänyt jonkin aikaa, aletaan suunitella ensitapaamista. Mies on tulossa käymään Suomessa.

Juuri sitä ennen tapahtuu jotain yllättävää.

– Tulee äkillinen traaginen tapahtuma. Mies itse tai joku hänen lähipiiristään sairastuu tai tapahtuu esimerkiksi onnettomuus, kertoo tutkinnanjohtaja Kortelainen.

Tässä vaiheessa uhrilta pyydetään rahaa. Moni nainen lähettää.

– Huijatut summat ovat olleet keskimäärin joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Suurin tutkintaan päätynyt summa on noin 300 000 euroa.

Rakkausviestejä matkapuhelimen lukitusnäytöllä.
Kuvituskuva. Tällaisia viestejä on lähetelty naisille, joita on huijattu. Viestit ovat poliisin esitutkinta-aineistoa.Henrietta Hassinen / Yle

"Uhreilla on ollut itsetuhoisia ajatuksia"

Poliisin arvion mukaan suurin osa rakkaushuijauksista tehdään ulkomailta. Uutta on se, että viime aikoina huijauksissa on alettu käyttää Suomessa asuvia henkilöitä.

– Heitä käytetään rahanpesijöinä. Lopulta rahat päätyvät Nigerian suuntaan, Kortelainen kertoo.

Rahoja kierrätetään usean tilin ja maan kautta, mistä syystä tekijöitä ei saada käytännössä koskaan kiinni.

Tutkintaan päätyy vuosittain muutamia kymmeniä rakkaushuijauksia. Määrä ei ole suuri, mutta uhrin kärsimys on.

– Se on tuplakärsimys, menee rahat ja luotto ihmiseen. Uhri on ollut rakentamassa parisuhdetta ja suunnitellut yhteistä elämää. Hyvin syvissä vesissä käydään, kun huijaukset paljastuvat. Uhreilla on ollut itsetuohoisia ajatuksia, sanoo Hannu Kortelainen.

Rakastuneena ihminen ei ole syyntakeinen tekemään rationaalisia päätöksiä.

Hannu Kortelainen

Mistä erottaa rakkauden ja huijauksen?

Huijareista huolimatta moni on löytänyt onnen esimerkiksi erilaisilta netin treffipalstoilta.

Mistä voi sitten tietää, onko kyseessä aito rakkaus vai härksi huijaus?

– Rahaa ja rakkautta ei pitäisi sekoittaa keskenään. Jos suhteen alkumetreillä kysytään, onko talous kunnossa, se on merkki siitä, ettei olla liikkeellä aidoilla tunteilla, poliisi neuvoo.

Petosjuttuja tutkiva Hannu Kortelainen on ohjannut monta rakkaushuijauksen uhria rikosuhripäivystykseen (siirryt toiseen palveluun).

Kortelainen on pohtinut usein rakastumista.

– Kun hormonit ja aivojen välittäjäaineet myllertävät, ihminen on aika herkillä. Rakastuneena ihminen ei ole syyntakeinen tekemään rationaalisia päätöksiä.

Juha Tapio ei halua kommentoida poliisitutkinnassa olevaa tapausta, kerrotaan artistin levy-yhtiöstä.

Lue lisää:

Nettihuijaukset lisääntyvät varoituksista huolimatta – lue poliisin aitoja esimerkkejä romanssihuijareista