1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Miksi pääministeri Sanna Marin pisti kokoomusta al-Holilla ja oppositio mylvii?

Keskustelu vankileirin suomalaisista kertoo, että hallitus ja oppositio ovat valmiit raatelemaan toistensa arvoja, kirjoittaa politiikantoimittaja Maria Stenroos.

al-Holin leiri
Pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 17. joulukuuta. Hallitus vastasi täysistunnossa opposition välikysymykseen al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden Isis-perheiden kotiuttamisesta ja toimien asianmukaisuudesta.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) eduskunnan välikysymyskeskustelussa 17.12.2019.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

“Eikö teitä hävetä?” Tähän tiivisti tuore pääministeri Sanna Marin (sd.) välikysymyskeskustelussa tiistaina vastauksensa oppositiolle ja kohdisti sanansa kokoomukselle.

Al-Holin Isis-omaisten leirin suomalaisista ja heidän kohtalostaan käyty keskustelurutistus alkoi joulukuun alussa Ilta-Sanomien uutisesta (siirryt toiseen palveluun). Ulkoministerin johdolla oli valmisteltu ja suunniteltu leiriläisten tuomista Suomeen.

Keskustelu on ollut syvenevä pyörre, johon on tempautunut mukaan kaikki mahdollinen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) teoista ministeriön työilmapiirikeskusteluun ja ylimmän poliisijohdon puheisiin.

Keskiviikkona ulkoministeri Haavisto sai eduskunnan luottamuksen. Välikysymykseen huipentui tällä erää tämä tapahtumaketju. Poliitikkojen keskustelu paljasti, että sekä oppositio että uusi hallitus ovat valmiita raatelemaan toistensa arvot.

Al-Hol nostaa poliitikkojen sykettä

Tiistain välikysymyskeskustelu toimi desibelimittarina: kuinka tärkeä keskustelunaihe puolueille on. Puheenvuorojen määrä ja sävy, välihuudot ja hetkittäinen yleinen mylvintä kertovat, että asia osuu suoraan politiikan ytimeen.

Kyse on muutaman kymmenen suomalaisen kohtalosta, mutta sillä on kosketuspintaa jokaisen elämään: turvallisuuteen, ihmisoikeuksiin, lasten oikeuksiin, politiikkojen luotettavuuteen ja yhteiskunnan pelisääntöihin. Siksi keskustelu nostaa myös poliitikkojen sykkeen.

Keskusteluun tiivistyy jotain tämän hetken politiikalle tunnusomaista: visainen, arvopohjaan liittyvä kysymys, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Poliitikot yrittävät tavoittaa, missä kuviteltu yleinen mielipide on, ja mikä on suomalaisten mielestä oikein, mikä väärin. Siksi puolueet puhuvat al-Holin kysymyksestä eduskunnassa mieluummin yksinkertaistaen kuin eri ulottuvuuksia punniten.

Liian yksinkertaiset vastaukset kelpaavat

Pääpiirteissään hallituksen linja on pyrkiä auttamaan lapsia takaisin Suomeen. Auttamisvelvoite ei kuitenkaan ulotu heidän äiteihinsä. Se, tuleeko Suomeen vain lapsia vai osan mukana myös äiti, riippuu siitä, mikä on lapsen etu ja millaisen turvallisuusriskin äidin tuominen Suomeen aiheuttaisi.

Al-Holista käytävässä keskustelussa oppositio on jahdannut ulkoministeri Haavistoa väärän tiedon antamisesta. Perussuomalaiset välttää kertomasta, olisiko al-Holista heidän mielestään tuotava Suomeen edes lapsia, vaan he kääntävät keskustelun Haaviston tekoihin.

Kokoomus taas sanoo haluavansa suojella lapsia, mutta aikuiset ovat kokoomuksen mielestä turvallisuusriski. Kokoomus ei kuitenkaan sano ääneen, miten asia sen mielestä pitäisi ratkaista. Välikysymyskeskustelussa kokoomuksen kritiikiin kärki osoitti keskustaan, joka kokoomuksen mielestä käänsi takkinsa.

Myös hallituksen arvoliberaalit vasemmistoliitossa, vihreissä ja RKP:ssä mieluummin yksinkertaistavat kysymyksen lasten suojelemiseksi. He esittävät, ettei koko al-Holin lasten kysymys ole lainkaan politiikkaa vaan pelkästään oikeudellinen kysymys.

Hallituksen ratkaisu itsessään antaa suuntaa mutta jättää vastuun viranomaisille.

Lapuan liikkeestä inspiraatiota kielenkäyttöön?

Hallitus on puolustautunut myös vastasyytöksin. Välikysymyskeskustelussa sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo esitti epäilyjä luottamuksellisen tiedon vuotamisesta valiokunnasta. RKP:n Eva Biaudet moitti vuotajia ja mediaa luottamuksen heikentämisestä yhteiskuntaan.

Sosiaalidemokraattien Erkki Tuomioja kytki al-Hol-keskustelun historialliseen kontekstiin: näin väkivaltaista keskustelua oli Tuomiojan mukaan käyty viimeksi sisällissodan ja Lapuan liikkeen aikoina.

Ja Sanna Marin kehotti kokoomusta häpeämään.

Hallitus ei tiedä, tuleeko äitejä tai ylipäätään ketään

Tärkeimmäksi kysymykseksi koko poliittisessa al-Hol-keskustelussa on noussut, tuleeko lasten mukana heidän äitejään.

Hallitukselta ei saatu tähän aukotonta vastausta. Tosiasiassa hallitus ei poliittisen linjauksensa jälkeen tiedä, tuleeko Suomeen paitsi lapsia myös heidän äitejään, jotka ovat Isis-taistelijoiden puolisoita.

Hallituksen maanantaina tekemä poliittinen linjaus antaa operaatiolle selkänojan, joka tähän asti on puuttunut. Vaikka hallitus kantaa nyt poliittista vastuuta vankileiriläisten tuomisesta Suomeen, se jättää kuitenkin vaikeimman tehtävän viranomaisille. Heidän on tehtävä ratkaisunsa virkavastuulla.

Päätökset äitien ja lasten kohtaloista tehdään käytännössä niin, että Irakissa oleva Suomen ulkoministeriön erityisedustaja johtaa virkamiesten ryhmää, joka punnitsee kunkin lapsen etua, turvallisuuskysymyksiä ja tekee ratkaisun, lähteekö Suomeen lapsi vai myös äiti.

Pitääkö jonkun hävetä?

Pääministeri Sanna Marinin häpeämiskysymys kokoomuslaisille kohahdutti salia.

Kokoomuslaiset pitivät piikkiä ja pääministerin vastausta suorastaan ala-arvoisena. Kokoomus ei muistanut, että vasta syyskuussa kokoomuksen Petteri Orpo kysyi Rinteen hallituksen ministereiltä, eikö näitä hävetä hoitajamitoituksen liian helpot lupaukset.

Mitä kokoomuslaisten sietäisi pääministerin mielestä hävetä? Sosiaalidemokraattien mielestä he syyllistyvät populismiin ja asioiden yksinkertaistamiseen eivätkä kunnioita oikeusvaltiota. Puheenvuorossaan Marin muistutti, että oikeusvaltiossa jokaisella on tehtävänsä. Suomessa poliitikot tekevät poliittisen ratkaisun, mutta viranomaiset tekevät yksilöitä koskevat päätökset.

Kokoomus harkitsi tarkkaan, lähteekö se ensi kertaa perussuomalaisten kanssa yhteiseen kysymykseen – ja puolue päätti tällä kertaa tehdä niin. Kokoomus on varonut liittoutumista kansallismielisen ja populistisen konservatiivipuolueen kanssa. Siksi uusi pääministeri halusi pistää kokoomusta juuri tähän kohtaan.

Lue myös:

Eduskunta kävi tiukkasanaisen välikysymyskeskustelun – Pääministeri Sanna Marin kokoomukselle: "Eikö teitä hävetä?"

Lue seuraavaksi