Helsinki haluaa luonnontiedelukion Kumpulan kampukselle – tavoitteena on vahvistaa koulun ja yliopiston yhteistyötä

Helsingissä valmistaudutaan väestöennusteen mukaiseen nuorten määrän kasvamiseen useilla lukiohankkeilla.

Helsinki
Läheltä
Yle

Helsingin luonnontiedelukio on vuokraamassa uudet koulutilat Kumpulan kampukselta vuonna 2023. Uudishankkeessa tilojen toteuttaja on Helsingin yliopistopalvelut.

Tarkoituksena on muun muassa syventää koulun ja Helsingin yliopiston yhteistyötä. Tulevaisuudessa se voisi merkitä esimerkiksi yhteisiä kursseja.

Nykyisin luonnontiedelukio on vuokralla vanhassa toimistorakennuksessa Käpylässä, mutta sen tilat ovat ahtaat. Tällä hetkellä lukiossa on noin 700 opiskelijaa.

Jatkossa sen oppilasmäärää voidaan nostaa parillasadalla.

Helsingissä valmistaudutaan väestöennusteen mukaiseen nuorten määrän kasvamiseen useilla lukiohankkeilla

Vuonna 2019 laaditun väestöennusteen mukaan suomenkielisten 16-18-vuotiaiden määrä kasvaa pääkaupungissa noin 4 800 nuorella vuoteen 2034 mennessä.

Näistä lukio-opetukseen osallistuu arviolta 60 prosenttia eli 2 880 nuorta.

Määrän kasvuun vastataan luonnontiedelukion lisäksi hankkimalla nykyistä suuremmat tilat Vuosaaren lukiolle, Helsingin kielilukiolle, Mäkelänrinteen lukiolle, Medialukiolle ja Ressun lukiolle.