1. yle.fi
  2. Uutiset

Rekan suistuminen tieltä haittaa liikennettä nelostiellä

Tarkempi paikka Orimattilan ja Mäntsälän välillä Tuuliharjan tienoilla.

Helsinki
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Tieltä suistuneen rekan siirtäminen haittaa liikennettä nelostiellä.

Onnettomuus sattui Orimattilan ja Mäntsälän välillä puolisen kilometriä Tuuliharjasta etelään varhain aamulla.

Poliisin mukaan toinen etelään menevistä kaistoista on suljettu ja koko etelään menevä liikenne joudutaan ajoittain pysäyttämään rekan noston vuoksi.

Poliisista arvioidaan tilanteen jatkuvan jopa tuntien ajan. Poliisi ohjaa liikennettä.

Auton kuljettajaa ei ole poliisin tilannekeskuksen tietojen mukaan tavoitettu. Rekka oli moottoritien keskialueella.

Lue seuraavaksi