Eläintuhkaaja Virve Heikki näkee millainen merkitys lemmikeillä on suomalaisille – osa tuo krematorioon kukkia ja pitää muistopuheita

"Ei tätä työtä pysty tekemään niin, ettei ajattelisi sitä minkälainen eläin on ollut ja minkälainen sen elämä on ollut", Virve Heikki kertoo.

Lemmikkieläinten kuolema
Pöydällä kuollu ankka ja kukkakimppu.
Virven oma lemmikki, Mini-ankka, lähti viimeiselle matkalleen kohti tuhkausyksikköä.Yle / Ida-Liina Huurtela

Idea syntyi siellä, missä niin monet suomalaiset ideat ennenkin: saunan lauteilla. Kun ajatusta oli pyöritelty tarpeeksi, päätös oli selvä. Iiittiläinen Virve Heikki halusi perustaa eläinkrematorion.

Kun hän kertoo tuhkaavansa eläimiä työkseen, ihmiset suhtautuvat asiaan eri tavoin. Suurin osa suhtautuu tietoon innokkaan kiinnostuneesti, osa on aivan kauhuissaan. Eniten häneltä kysytään, miten hän pystyy työtään tekemään.

– Kyllä jokainen lemmikki koskettaa. Ei tätä työtä pysty tekemään niin, ettei ajattelisi sitä minkälainen eläin on ollut ja minkälainen sen elämä on ollut, Virve Heikki miettii.

Eläinkrematorion perustaminen oli parivuotinen prosessi. Tarvittiin iso nippu lupapapereita, sinnikkyyttä ja paljon käsityötä ennen kuin teollisuushalli tuhkausyksikköineen oli valmis. Heikki oli yllättynyt siitä, kuinka sulkeutunutta ja salaista tuhkausala Suomessa on. Hänen piti matkustaa ulkomaille, että pääsi näkemään tuhkauslaitteiston käyttöä. Sinnikkäimmät asiakkaat jaksoivat odottaa, vaikka krematorion valmistuminen kesti oletettua kauemmin.

– Kun jouduimme odottaamaan laitteistoa, niin yksi asiakas oli säilönyt lemmikkiään pakastimessa vuoden verran, et se sai varmasti sen meille tuhkattavaksi, Heikki kertoo.

Kuvassa ankka tuhkausyksikössä.
Mini-ankka tuhkausyksikössä.Yle / Ida-Liina Huurtela

"On kova paikka, kun tutut tassut eivät enää tepsuta ovelta vastaan"

Lemmikin kuolema on aina vaikea asia. Siksi Virve Heikki haluaa kohdata jokaisen surevan omistajan henkilökohtaisesti ja tehdä lemmikin viimeisestä matkasta mahdollisimman arvokkaan. Ennen tuhkausta hän kuulee mielellään lemmikistä ja siitä, millaisen elämän se eli.

Jokainen omistaja käyttäytyy eri tavoin luovuttaessaan lemmikkinsä ruumiin tuhkaamoon. Osa käy jo ennen lemmikin kuolemaa tutustumassa paikkaan ja keskustelemassa yksityiskohdista. Jotkut tuovat kuolleen lemmikin tuhkaamoon ja haluavat päästä tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti. Toiset ovat ostaneet kuolleelle eläimelle kukat ja pitävät sille muistopuheen ennen kuin matka kohti tuhkausyksikköä alkaa.

– Parasta työssä on se, että saa olla tukena viimeisellä matkalla. Se on myös hankalin matka mitä on. Tärkeintä on, että pystyn siinä hetkessä antamaan edes vähän lohtua ja tukea ja varmistamaan, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin, Heikki kertoo.

Tuhkaamon asiakkaina ovat kaikenlaiset eläimet hamstereista hevosiin, eikä yksikään kohtaaminen ole samanlainen. Heikin mukaan lemmikin kuolema saattaa olla monille vielä isompi asia, kuin sukulaisen tai muun läheisen ihmisen menetys.

– Se saattaa kuulostaa hassulta. Monesti kuitenkin kissa tai koira saattaa olla mukana 20 vuotta elämästä. Vaikka ihmissuhteet muuttuvat, niin välit lemmikkiin pysyvät samoina aina. On kova paikka, kun tutut tassut eivät enää tepsuta ovelta vastaan.

Osa omistajista toivoo, että Heikki valmistaa lemmikin tuhkasta, jouhista tai karvoista korun tai muistoesineen, jotta eläin voi olla lähellä kuolemansa jälkeen. Esine voi olla esimerkiksi kalvosinnapit, kaulakoru tai kaviosta valmistettu kello.

Kuvassa uurnia ja lasipurkki, jossa lemmikin tuhkaa.
Lemmikin tuhkaa lasipullossa. Taustalla uurnia.Yle / Ida-Liina Huurtela

Surusta pääsee yli vain suremalla

Virve Heikki on työskennellyt eläinten kanssa koko elämänsä ajan, ja tuhkaamisen lisäksi hän muun muassa kouluttaa lemmikkejä. Koskettavimpia tilanteita ovat sellaiset, kun tuhkattavaksi tulee tuttu eläin tai esimerkiksi saman rotuinen koira kuin hänellä itsellään on lemmikkinä.

Heikki muistuttaa, että lemmikin kuolema on surullinen hetki rippumatta siitä, kuinka pitkän matkan se on omistajansa kanssa kulkenut. Lemmikin poismenosta toipumiseen ei auta muu kuin sureminen.

– Surusta ei pääse yli kuin ajan kanssa. Se ottaa oman aikansa, ja jokaiselta oman ajan. Siihen ei ole mitään kaavaa, millä sitä pystyisi nopeuttamaan.

Kuvassa vaalea ja musta Labradorinnoutaja
Virve Heikin mielestä työpäivän tapahtumat nollaantuvat parhaiten metsälenkillä omien koirien kanssa.Yle / Ida-Liina Huurtela