Sataedu yllättyi: Valtiolta lähes kaksi miljoonaa odotuksia suurempi rahoitus

Ammattioppilaitos aikoo nyt palkata lisää opetushenkilökuntaa. Tarkka määrä ei ole vielä tiedossa.

ammatilliset oppilaitokset
Sataedun kuorma-auto
Sataedussa voi opiskella muun muassa kuljetusalaa.Katja Halinen / Yle

Satakunnan kunnissa toimiva ammattioppilaitos Sataedu on saanut ensi vuodelle huomattavasti odotuksiaan suuremman rahoituksen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Sataedulle ensi vuodelle 20,9 miljoonaa euroa, mikä 1,8 miljoonaa euroa oppilaitoksen odotuksia enemmän. Tämä tarkoittaa, että Sataedu pystyy ensi vuonna käyttämään enemmän rahaa opetukseen.

Leikkauksien aika ohi?

Sataedun johtaja Matti Isokallio sanoo Sataedun yllättyneen iloisesti uutisesta. Viime vuosina ammattikoulutuksesta on tehty leikkauksia, ja myös Sataedu on joutunut vähentämään henkilökuntaa.

Isokallion mukaan rahoituksen kasvu johtuu siitä, että Sataedu on onnistunut koulutustavoitteissa. Rahoitukseen vaikuttavat muun muassa valmistuneiden määrä, jatkokoulutukseen päässeet opiskelijat sekä valmistuneiden tehokas siirtyminen työelämään.

Isokallio sanoo, että henkilökunnan palkkaamisesta ei kuitenkaan ole vielä tehty päätöksiä. Sataedu haluaa toimia maltillisesti, jotta henkilökunnan määrä on jatkossakin kestävällä pohjalla.

Sataedussa on tällä hetkellä yli 3 000 opiskelijaa, joista runsaat 2 000 on tutkinto-opiskelijoita. Henkilökuntaa on 270. Näistä 200 on opettajia.

Sataedu järjestää koulutusta Harjavallassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa, Parkanossa, Raumalla, Tampereella ja Ulvilassa.