Aki Kaurismäen valtakausi on ohi – Kriitikot valitsivat Hymyilevän miehen 2010-luvun parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi

Ylen kyselyn mukaan päättyvän vuosikymmenen tärkeimmät elokuvat olivat enimmäkseen nuorten tekijöiden käsialaa.

kotimaiset elokuvat
Elokuvasta Hymyilevä mies
Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Aamu

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen on hymyilevä mies. Elokuvakriitikot ovat äänestäneet hänen esikoiselokuvansa vuosikymmenen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Hymyilevä mies (2016) oli Ylen kyselyn ylivoimainen voittaja.

– Rupesin heti tästä kuultuani listaamaan, että mitäs kaikkia muita elokuvia olikaan. Että olenko samaa mieltä, Kuosmanen sanoo.

– Hyvältä se tietenkin tuntuu. Kyllähän se on lämmittävä uutinen.

Kyselyyn osallistui 34 elokuvakriitikkoa ja -toimittajaa, jotka saivat ehdottaa kolmea pitkää fiktioelokuvaa vuosikymmenen parhaaksi.

2010-luvun parhaat kotimaiset elokuvat ovat:

1. Hymyilevä mies (2016, ohj. Juho Kuosmanen)

Elokuvasta Hymyilevä mies
Hymyilevää miestä esittää Jarkko Lahti.EPA

22 ääntä

"Kokkolan leipurin" eli nyrkkeilijä Olli Mäen elämän onnellisin päivä toi hänelle tappion kehässä ja voiton rakkaudessa. Ohjaaja Juho Kuosmasen lämminhenkinen mustavalkoinen esikoiselokuva oli kriitikoiden ylivoimainen suosikki. Hymyilevä mies "toi suomalaiseen elokuvaan aivan uudenlaista näkökulmaa ja raikkautta, joka puhalsi yleisesti vallinneen tunkkaisuuden karstat pois", kirjoittaa Keskipohjanmaa-lehden Hannu Björkbacka.

Katso-lehden Tuomas Riskala perustelee, että "Hymyilevä mies laittaa myös yleisönsä hymyilemään, melkein väkisin. Ihana elokuva kaikin tavoin. Hauska, hurmaava ja kerronnaltaan ihailtavan vaivaton, sekä ennen kaikkea pohjattoman inhimillinen."

Helsingin Sanomien Jutta Sarhimaan mukaan "rohkea, taitava ja arvomaailmaltaan aivan poikkeuksellinen teos purkaa historiamme kapeaa mieskuvaa ja kertookin rakkaudesta. Kuosmasen elokuva onnistuu siinä, missä niin usein epäonnistumme: nousemaan pelkän kansallisen sankaritarinan yläpuolelle ja tekemään sen universaalin tenhoavasti, elokuvan taikaa hyväksikäyttäen."

2. Aurora (2019, ohj. Miia Tervo)

Automatkakuva Aurora-elokuvasta
Dionysos Films

8 ääntä.

Miia Tervon esikoiselokuvassa Mimosa Willamon esittämä päihdeongelmainen nuori Aurora etsii iranilaiselle Darianille suomalaista vaimoa auttaakseen häntä saamaan turvapaikan. Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtonen perustelee Auroralle antamaansa ääntä sillä, että se "on loistava Rovaniemi-elokuva ja myös universaali romanttinen komedia, jossa pohjoiseen hulluuteen ja ankeuteen yhdistyy suurta riemua ja iloa."

"Aurora osoittaa, että raskaita teemoja voi kuvata keveällä otteella", kirjoittaa Svenska Ylen Silja Sahlgren-Fodstad. Aamulehden Antti Selkokarin mukaan "harvassa ovat ne komediat joiden käyttövoimana ovat pakolaisuus ja päihdeongelmat. Lähiökämppien, räkälöiden ja päihdeklinikoiden paaluttamassa elämänpiirissä ei ole turisti- eikä muitakaan kliseitä."

3. Jättiläinen (2016, ohj. Aleksi Salmenperä)

Jani Volanen Pekka Peränä Helsinki-filmin elokuvassa Jättiläinen.
Helsinki-filmi

6 ääntä.

Aleksi Salmenperän kylmäävä trilleri pohtii suomalaista korruptiota. Talvivaaran kaivokseen perustuva elokuva on ohjaajansa mukaan fiktio, joka on totta. Iltasanomien Taneli Topelius kirjoittaa, että "Salmenperän psykologinen trilleri pohjautui tositapahtumiin, mutta elokuvana se tavoitti kauhujen työympäristön mukanaan tuomat jännitteet, joissa vainoharhat sekoittuivat väkevästi kylmääviin faktoihin".

Kyselyssä neljänneksi tuli Teemu Nikin sysimusta komedia Armomurhaaja (2017) viidellä äänellä.

Viidennen sijan jakoivat Pirjo Honkasalon mustavalkoinen urbaani draama Betoniyö (2013), AJ Annilan Neuvostoliitto-epookki Ikitie (2017), JP Valkeapään tuore komedia Koirat eivät käytä housuja (2019), Aleksi Salmenperän pienen budjetin taidonnäyte Tyhjiö (2018) ja Selma Vilhusen esikoiselokuva Tyttö nimeltä Varpu (2016). Ne saivat kukin neljä mainintaa.

Kriitikko Kalle Kinnunen: "Elokuvaohjaajat eivät ole enää vain keski-ikäisiä valkoisia miehiä"

Kalle Kinnunen seisoo Korjaamo-kinon aulassa.
Katriina Laine / Yle

Kyselyn perusteella 2010-luku on nähnyt merkittävän nuorten elokuvantekijöiden esiinmarssin. Ikiajat listoja hallinneen Aki Kaurismäen valtakausi on ohi. Kaurismäen tällä vuosikymmenellä tekemät elokuvat Le Havre (2011) ja Toivon tuolla puolen (2017) saivat kyselyssä kumpikin kolme ääntä.

Myös Aku Louhimiehen jättimenestys Tuntematon sotilas (2017) sai kolme ääntä.

– Nyt on ihan selvästi käynnissä uusien tekijöiden ja uusien äänien esiinmarssi, sanoo elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen.

– Elokuvaohjaajat eivät ole pelkästään keski-ikäisiä valkoisia miehiä. Se vaikuttaa todella paljon myös aiheisiin ja siihen, kuinka paljon elokuvat maailmalla kiinnostavat. Monimuotoisuus synnyttää värikkäämpää, kiinnostavampaa ja elinvoimaisempaa elokuvaa.

Kinnusen mukaan elokuvahistoria tuntee samanlaisia syklejä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

– Tietyin väliajoin maailma muuttuu ja uusia tekijöitä tulee kokonaisina joukkoina esille. Sitten uudet elokuvat saavuttavat kotimaassakin uusia yleisöjä, jotka tulevat vakuuttuneiksi siitä, että suomalainen elokuva ei ollutkaan luutunutta ja "sitä samaa".

Pian päättyvän vuosikymmenen isoksi trendiksi kotimaisessa elokuvassa Kinnunen mainitsee kasvavan kuilun suurten kansallisten elokuvien ja pienempien kansainvälisten elokuvien välillä. Todella suositut elokuvat ovat vielä suositumpia kuin koskaan aikaisemmin, hän sanoo.

Tuntematon sotilas (2017) on tästä ääriesimerkki ja sen saamat miljoona katsojaa jotain täysin ennenkuulumatonta suomalaiselle elokuvalle. Myös se, että elokuva ylittää 500 000 rajan, kuten Mielensäpahoittaja (2014) ja Luokkakokous (2015), on pitkään ollut todella harvinaista.

Samalla kunnianhimoisemmat pienemmän yleisön elokuvat ovat yhä pienempiä. Esimerkiksi iso osa Ylen kyselyssä menestyneistä elokuvista on jäänyt elokuvateattereissa alle 100 000 katsojan ilmiöiksi.

Kinnusen mukaan yleisön on ehkä jopa vaikea löytää pienempien elokuvien pariin, mistä syystä niille etsitään lisää yleisöä maailmalta. Hän uskoo juuri Hymyilevän miehen kansainvälisen menestyksen avanneen ovia myös muille nuoremman polven elokuvantekijöille.

Kuosmasen elokuvan ohella Kinnunen nostaa kansanvälistymisen esimerkeiksi elokuvat Rare Exports (2010), Iron Sky (2012) ja Koirat eivät käytä housuja.

– Olen varma siitä, että kaikki kansainväliset läpimurrot valavat uskoa siihen, että kannattaa tehdä elokuvia, joissa on persoonallinen näkökulma ja joissa on alusta alkaen ajateltu yleisönä koko maailmaa.

Ohjaaja Juho Kuosmanen: "Luojan kiitos tein itselleni rehellisen elokuvan"

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen  Bio Rex-elokuvateatterin aulassa.
Katriina Laine / Yle

Hymyilevän miehen menestys alkoi, kun se voitti Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan Un certain regardin pääpalkinnon vuonna 2016. Siitä alkoi suitsutus ja palkintosade, jollaista suomalaisessa elokuvassa on nähty harvoin.

Kuosmanen sanoo elokuvan opettaneen hänet luottamaan omaan ääneensä taiteilijana.

– Mietin alkaisimmeko tehdä elokuvaa, joka vastaisi ihmisten odotuksiin. Vai pitäisinkö oman pääni, että minun mielestäni tällainen elokuva olisi hyvä – ottakaa tai jättäkää. Tehtiin niin, että sain itse toimia mittarina sille, mikä on hyvää ja mikä huonoa.

Tätä nykyä Hymyilevä mies tunnetaan joka puolella Eurooppaa ja jonkin verran kauempanakin. Esimekiksi Oscar-voittaja Moonlightin (2016) ohjaaja Barry Jenkins on elokuvan fani.

– Luojan kiitos tein itselleni rehellistä elokuvaa. Olisi ollut kiusallista jos olisi yrittänyt miellyttää ja elokuva olisi menestynyt. Sitten pitäisi taas miettiä, milloin pääsisin tekemään sen elokuvan, jonka oikeasti haluan tehdä.

Opit tulevat käyttöön Kuosmasen valmisteilla olevassa toisessa pitkässä elokuvassa. Se on saanut innoituksensa Rosa Liksomin Finlandia-palkitusta romaanista Hytti nro 6 (2011).

– Päätin Hymyilevän miehen jälkeen tehdä jotakin tosi helppoa. Kävikin ihan päin vastoin. On tulossa kiinnostavat mutta erittäin haasteelliset kuvaukset ja hyvä niin, ohjaaja sanoo.