1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaivostoiminta

SLL:n Kainuun piiri aikoo valittaa Mieslahden kaivoksen ympäristöluvasta

Purkuputki ja sekoittumisvyöhyke ihmetyttävät SLL:n Kainuun piirin puheenjohtaja Antti Lankista.

Kuva: Yle

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri aikoo valittaa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Elementis Mineralsille (ent. Mondo Minerals) myöntämästä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen.

– Siellä viitasammakkoja ja valkovuokkoja, lisäksi se on kulttuurihistoriallisesti erittäin herkkä ja merkittävää aluetta.

Kainuun piirin puheenjohtaja Antti Lankinen perustelee valitusta Paltamossa sijaitsevan Mieslahden ympäristön herkkyydellä, johon kaivostoiminta ei hänen mielestään sovi.

Aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristö- ja vesitalousluvan (siirryt toiseen palveluun) (AVI) Paltamoon suunnitellun Mieslahden kaivoksen toimintaan.

Lupa koskee myös purkuputkea, jolla yhtiö johtaisi kaivokseen kertyviä ja kaivoksen toiminta-alueella muodostuvia vesiä puhdistamisen jälkeen Oulujärven Mieslahteen.

Aluehallintovirasto on hakemuksesta määrännyt käsiteltyjen jätevesien päästölähteen ympäristön 100 metrin säteeltä purkuputken suusta niin sanotuksi sekoittumisvyöhykkeeksi, jossa nikkelin pitoisuus saa ylittää ympäristönlaatunormin.

Eniten Lankista ihmetyttää yhtiön Mieslahteen esittämä sekoittumisvyöhyke. Hän toivoo, että nykyaikana pitäisi pystyä perustekniikalla puhdistamaan metallit ja muut haitta-aineet, eikä sekoittamisvyöhykkeitä tarvittaisi.

Luonnonsuojelupiirin puheenjohtajan mukaan purkuputki menisi Natura-alueen reunan päältä, jolloin se on kiistanalainen. Elementis Mineralsin tuotantojohtaja Pasi Määtän mukaan yhtiöllä ei ole tässä vaiheessa kommentoitavaa ympäristöluvasta.

Onkin todennäköistä, että Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri tulee vaatimaan tässä vaiheessa kieltoa purkuputken rakentamiselle.

– On hölmöä rakentaa putki, kun koko kaivoksen rakentaminen on kiistanalaista, jatkaa Lankinen.

Elementis Mineralsilla on Sotkamossa yksi maailman suurimpia talkkikaivoksia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)