1. yle.fi
  2. Uutiset

Miljoonille venäläisille avautuu uusi, nopea tie Suomeen – koeajoimme reitin, joka on vielä monille tuntematon

Itärajalle Parikkalaan avautuva uusi kansainvälisen rajanylityspaikka avaa myös Laatokan seudun uudella tavalla suomalaisille.

Venäjä
tie Pietarin suunnasta kohti Käkisalmea
Pietarista Suomen rajalle pääsee nyt hyvää uutta hyvää tietä pitkin. Pyry Sarkiola / Yle

Venäjällä Karjalankannaksella avattiin marraskuun lopussa uudistettu valtatie A-121 Pietarista kohti Karjalan tasavaltaa ja Laatokan luoteisrantoja.

Pietarilaisille avautuu näin erinomainen kulkuyhteys myös Suomen rajalle Parikkalaan, jonne on tarkoitus avata uusi kansainvälinen rajanylityspaikka vuonna 2024. Nykyään Parikkalan rajanylityspaikan kautta kulkee vain suomalais-venäläistä rekkarahtiliikennettä.

Uudesta rajanylityspaikasta voi uudistetun valtatien ansiosta samalla tulla kova kilpailija etelämpänä sijaitseville Vaalimaan, Lappeenrannan Nuijamaan ja Imatran kansainvälisille rajanylityspaikoille.

Uudistetun hyvän tien myötä Parikkalaan pääsee Pietarista lähes yhtä nopeasti kuin etelämpänä sijaitseville rajanylityspaikoille. Tulijoita todennäköisesti riittää, sillä yksistään Pietarissa asuu noin viisi miljoonaa ihmistä.

Kartta
Uudistettu tie kulkee Pietarista Sortavalaan.Harri Vähäkangas / Yle

Pietarista Karjalan tasavaltaan kulkeva tie on rakennettu osittain täysin uusiksi ja osittain peruskorjattu. Se kulkee Pietarista Karjalankannaksen pohjoisosaa pitkin Käkisalmen ja Lahdenpohjan kautta Sortavalaan.

Kävimme koeajamassa väylän, joka alkaa Pietarin kehätieltä nelikaistaisena.

Laskettelua, kylpylä ja moottoriurheilua

Heti Pietarista lähdettäessä huomaa, että Venäjä kehittää nyt teiden lisäksi voimakkaasti myös turismia Suomen lähialueilla.

Noin 50 kilometrin päässä Pietarista Raudussa eli Sosnovossa on Igoran talviurheilukeskus, jossa on laskettelun lisäksi hotelli, kylpylä, jäähalli ja vuokramökkejä. Sen viereen on valmistumassa suuri moottoriurheilukeskus Igora Drive, jossa on tarkoitus pitää ensimmäinen kansainvälinen kisa jo keväälllä.

Igora Drive Karjalankannaksella. Rakennustyömaa ja taustalla maamerkki ja katsomo.
Igora Drive -moottoriurheilukeskuksen rakentaminen on jo loppusuoralla.Kari Saastamoinen/Yle

Nelikaistatie jatkuu 80 kilometriä aina Vuokselle saakka Kiviniemen kohdalle.

Vuoksen kosket Kiviniemessä houkuttelevat etenkin kesällä tiellä kulkevia pysähtymään. Paikalla on ravintoloita, ja koskeen liityviä harrastusmahdollisuuksia kajakkien vuokraamisesta kalastukseen.

tie ja kylä Pietarin ja Käkisalmen välissä Vuoksen ylityksen kohdalla
Vuoksen jälkeen tie muuttuu kaksikaistaiseksi.Pyry Sarkiola / Yle

Käkisalmen linna matkan varrella

Vuoksi tuo Venäjälle tuttua vettä, sillä tämä virtaisa joki alkaa Suomen puolelta Saimaalta. Imatran kaupungin halkova joki laskee Venäjälle ja aina Laatokalle saakka.

Vuoksen jälkeen tie jatkuu kaksikaistaisena kohti Karjalan tasavaltaa. Joitakin vuosia sitten tämäkin tie oli vielä huonossa kunnossa. Nyt se on kunnoltaan erinomainen.

Ainoa hidaste matkalla on, että tie kulkee Käkisalmen keskustan lävitse. Aivan tien varrella on esimerkiksi historiallinen Käkisalmen linna, jota matkalainen voi käydä katsomassa.

Käkisalmen linna
Käkisalmen linna on vaihtanut monta kertaa omistajaa historian saatossa. Pyry Sarkiola / Yle

Linna on aikojen saatossa vaihtanut omistajia monta kertaa. Se on ollut eri aikoina karjalaisten, Novgorodin, Ruotsin, Moskovan suuriruhtinaskunnan, Venäjän imperiumin, Suomen suuriruhtinaskunnan, Suomen, Neuvostoliiton ja Venäjän federaation hallussa.

Uudistettu tie on poikinut jo erilaista yritystoimintaa tien varteen. Ennen Karjalan tasavallan ja Leningradin alueen rajaa tien laidalla on esimerkiksi kohde, joka näyttää jonkinlaiselta Gulag-keskitysleiriteemapuistolta.

Vankileiri-aiheinen teemapuisto Venäjällä Leningradin alueella
Gulag-teemapuisto on ympäröity piikkilangalla.Pyry Sarkiola / Yle

Savoon odotetaan jo itäturisteja

Uudistettu tie lupaa hyvää Parikkalaan ja Etelä-Savoon, jonne odotetaan suuria turistivirtoja Venäjältä, kun Parikkalan rajanylityspaikka avautuu kansainväliselle liikenteelle vuonna 2024.

Suomen hallitus teki periaatepäätöksen rajanylityspaikan avaamisesta vasta tänä syksynä.

Keskeisessä asemassa rajanylityspaikan menestykselle on juuri se, miten Pietarista pääsee Suomen rajalle Parikkalaan. Uuden tien myötä tilanne näyttää hyvältä.

Kaksikaistaie Karjalan tasavallassa
Karjalan tasavallassa odotellaan lisää turisteja Pietarista ja Suomesta. Pyry Sarkiola / Yle

Laatokan Karjalaa kehitetään

Venäjä on muutenkin kehittämässä turismia Luoteis-Laatokalla. Alueelle perustettiin esimerkiksi kaksi vuotta sitten uusi jättimäinen Laatokan luotojen kansallispuisto, joka käsittää käytännössä koko Luoteis-Laatokan rannikon.

Alue vetää jo nyt pietarilaisturisteja.

– Halusimme tulla tutustumaan alueen nähtävyyksiin nyt, kun tänne on helppo saapua hyvää tietä pitkin, pietarilainen Elana Akkerman kertoo.

pietarilaisnainen
Elana Akkerman on tullut Pietarista tutustumaan Lahdenpohjan nähtävyyksiin.Pyry Sarkiola / Yle

Neljän henkilön ryhmä on tutustumassa sotamuseoon Lahdenpohjan lähellä Suomen armeijan entisessä luolatukikohdassa.

Rajan avaaminen tuo Laatokan uudella tavalla myös suomalaisten ulottuville. Suomalainen matkailija voi tehdä kiertoajelun esimerkiksi niin, että lähtee matkaan Nuijamaan rajanylityspaikalta ja tulee takaisin Parikkalan kautta. Tosin vasta sitten, kun rajanylityspaikka Parikkalaan virallisesti avataan.

Laatokan rantaa Lahdenpohjassa
Laatokan rannat kutsuvat jo suomalaisia.Pyry Sarkiola / Yle

Entistä kotitaloaan Lahdenpohjaan katsomaan tullut 80-vuotias kouvolalainen Jorma Eskelinen on tyytyväinen päätöksestä avata uusi rajanylityspaikka Parikkalaan.

– Parikkalan kautta tänne Lahdenpohjaan on vain 35 kilometrin matka. Nyt joudun kiertämään toista sataa kilometriä Värtsilän rajanylityspaikan ja Sortavalan kautta, Jorma Eskelinen kertoo.

Vielä rajanylitys Parikkalassa ei onnistu. Venäläiset ovat kuitenkin jo rakentaneet rajanylityspaikalle hyvän tien.

Lue seuraavaksi